PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Osa 14. Katinkullasta vankilaan...pesäluettelon vannominen.

  • Itsemurhan tehneitten yrittäjien muistolle. Foto: Pertti Lindeman
    Itsemurhan tehneitten yrittäjien muistolle. Foto: Pertti Lindeman

Joudun tässä osassa käyttämään ensin kuvainnollista kieltä, että en masentuisi täysin. Yritä sinä lukea tarinani loppuun. Minä yritän saada ensin hiukan huumoria mukaan. Sain viimeyön pitkästä aikaa nukuttua ilman unilääkkeitä, mutta mahahaava lääkityksen jouduin kuitenkin aloittamaan.

Eli olin sairastunut vakavasti 23.10.1992, jolloin Katinkullan rakennuttajayhtiön Rantakatin Lomakylä Oy:n hallitus SKOP:n miesten äänin 3-2 päätti hakea yhtiömme konkurssiin. SKOP:n mies ja yhtiön hallituksen jäsen Pekka Luukkainen jätti konkurssihakemuksen Kajaanin käräjäoikeuteen 28.10.1992, jolloin kuolin, vasta 35-vuotiaana nuorenamiehenä, elämäni loppui ja siirryin tuonpuoleiseen. Elämäni oli ohi.

Olin mielessäni toisten yrittäjien joukossa, jotka olivat päätyneet itsemurhaan. Heitä oli joidenkin arvioiden mukaan jopa 16.000, 90-luvun laman yrittäjäuhreja. Yrittäjät, jotka olivat vuosikymmeniä tehneet töitä kelloon katsomatta meidän kaikkien suomalaisten hyväksi. Työllistäneet satojatuhansia ihmisiä ja niin turvanneet leivän sadoille tuhansille perheille. Itsemurhan tehneitten muistopäivää vietettiin 18.11.2012. Olisin toivonut, että ainakin yrittäjäjärjestöt olisivat omalta osaltaan muistaneet näitä itsemurhan tehneitä yrittäjiä, mutta kukaan ei heidän puolestaan sanakaan sanonut – edes yhden kynttilän olisivat vieneet palamaan Senaatintorille? Olisin itse ollut heidän joukossaan, jos en olisi ajatellut vanhaa äitiäni ja viiden veljeni perheitä, jotka tulivat tarvitsemaan apuani saadakseen asiansa kuntoon konkurssin jälkeen. Eli niin helpolla en kuitenkaan itseäni päästänyt, että olisin vielä silloin itsemurhan tehnyt, vaikka sitä varmaan usea toivoikin. Itsemurha oli mielessäni päivittäin ja vieläkin välillä.

Tuonpuoleisessa minulle tuli yllätyksenä se, että kaikki näytti niin samanlaiselta kuin eläissäni vain sillä erolla, että nyt näin useita vihtahousuja toisilla pienemmät sarvet ja lyhemmät hännät, mutta toisilla suuret sarvet ja pitkät hännät. Niitä en ollut elämäni aikana nähnyt heillä, joilla ne nyt näin - tuonpuoleisessa? Vihtahousut olivat niitä samoja henkilöitä, joiden kanssa olin eläissäni työskennellyt ja joille olin omalla yrittäjäpanoksellani työpaikan luonut ja palkan maksanut. He olivat myös liikekumppaneita, pankkiireja, tuomareita ja muita joille tai joiden yrityksille olin omalla työlläni tuonut voittoa ja elämisen mahdollisuuksia.

 Tästä tarinani jatkuu...

Näin uutisoitiin: Suomen valtio antoi vuonna 1992 kaikille pankeille pääomalainaa. Säästöpankkiryhmä tarvitsi valtiolta mittavinta tukea. Vuonna 1992 perustettuun Suomen Säästöpankkiin SSP Oy:hyn sulautui 43 vaikeuksissa olevaa säästöpankkia. Säästöpankkiryhmä hajosi 1990-luvun talouskriisin seurauksena.

http://yle.fi/uutiset/saastopankit_tayttaa_190_vuotta/6263334

Vertaus armottomasta palvelijasta, jota Juurikon Seppo käytti useasti konkurssin jälkeen.

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia*. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken. Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria*. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.18.html

Seuraavasta tositarinastani voitte lukea, että kuinka Säästöpankki toimi velallista kohtaaan. Pankki itse oli saanut velkoja anteeksi. Meidänkin suku oli vuosikymmenien ajan niitä veromarkkoja kerännyt, joilla pankkia autettiin, kohteli nyt meitä velallisina toisin.

Konkurssin jälkeen Kainuun Säästöpankin Sotkamon konttorinjohtaja Keijo Aaltonen kävi perheemme kimppuun täysillä. Koko sukumme, minä ja viisi veljeni olimme omistajina Katinkullan rakennuttajayhtiössä ja meillä oli siellä myös henkilökohtainen takaus SKOP:lle. Ennen konkurssia meillä oli omaisuutta, joka hyvin kattoi velkamme Sotkamon Säästöpankille, mutta konkurssin jälkeen meillä ei ollut enää omaisuutta vaan vain velkaa, sillä omaisuutemme ryöstettiin meiltä.

Säästöpankin konttorinjohtaja näki tilaisuutensa tulleen ja alkoi vaatimaan omaisuutemme pikaista realisointia. Eli minun ja veljieni kodit olivat menossa pakkohuutokauppaan – niin kuin ne sitten myöhemmin menivätkin. Aaltonen soitti minulle vähintään kerran viikossa. Minä koin ne puhelut uhkailuna ja painostuksena, joiden kuunteleminen siinä tilanteessa oli todella tuskallista. Muutaman puhelun nauhoitinkin – muistoksi niistä ajoista.

Sotkamon Säästöpankki oli tehnyt jotain hyvin alhaista, joka minulle konkurssin jälkeen selvisi. Kun aloimme rakentamanaan Katinkultaa, niin erotin Jäätiön tilasta, jossa Katinkullan ensimmäiset loma-asunnot sijaitsevat, noin 5 hehtaarin maa-alueen äitini nimiin. Maa-alueen, jolla sijaitsee vuonna 1804 rakennettu kotitalomme - lapsuuden kotimme. Halusin näin turvata kaikissa olosuhteissa vanhan ja sairaan äitini taloudellisesti ennen suureen hankkeeseen ryhtymistä. Äidilläni oli jo silloin ollut sydänkohtaus sekä kaksi kertaa aivoissa verenvuoto, jotka oli onnistuttu tyrehdyttämään vaativissa aivoleikkauksissa. Aivoleikkauksen jälkeen äidilläni hävisi muutamaksi kuukaudeksi lyhyt-muisti, eli äitini ei muistanut, että mitä vaikka 5 minuuttia aiemmin oli tapahtunut. 

Konkurssin jälkeen minulle selvisi, että yksi veljistäni oli tarvinnut Kainuun Säästöpankin Sotkamon konttorista lainaa ja pankki oli hakenut kiinnityksiä 350.000mk:lla äitini omistamaan kotitaloomme. Olin nimenomaisesti sanonut Katinkulta projektia aloittaisamme silloisen Sotkamon Säästöpankin toimitusjohtaja Keijo Aaltoselle, että äitini omaisuuteen ei saa hakea mitään kiinnityksiä eikä äitini omaisuutta saa missään tilanteessa pantata. Kiinnityksistä oli tietenkin veljeni tietoinen, mutta hän oli luottanut, että muu omaisuutemme kattaa niin pienen velan. Omistihan veljeni 5%, Katinkullan rakennuttajayhtiön osakkeista., joiden arvo oli miljoonia markkoja. Sairas äitini ei voinut ymmärtää, että mihin hän oli nimensä laittanut.

Vankilaan nyt tieni käy...

Äiti oli se ensisijainen syy seuraaviin tapahtumiin, jossa lähdin vapaaehtoisesti vankilaan ja toissijaisena syynä oli törkeän alhaisin arvoin SKOP:n ja yhtiömme tilintarkastajan toimesta laadittu Rantakatin Lomakylä Oy:n pesäluettelo.

Oli kesän alku tiistaipäivä 1.6.1993. Vielä vuonna 1987 olin kesäkuun ensimmäinen päivä avannut Jäätiön Leirintä ja Lomakylän kesäsesongin, jolloin uusi kesähenkilökunta aloitti työnsä. Se oli sitä aikaa, kuin vielä elin.

Seuraavana päivänä minun täytyisi vannoa Katinkullan rakennuttajayhtiön Rantakatin Lomakylä Oy:n konkurssipesän pesäluettelo oikeaksi ja samaan aikaan Sotkamon Säästöpankki vaati äitini kotia realisoitavaksi, vaikka sitten pakkohuutokaupalla.

Silloin sen päätökseni tein, että en voi vannoa väärää oikeaksi ja haluan myös näyttää Kainuun Säästöpankin konttorinjohtajalle Keijo Aaltoselle, että minä voin tässä tilanteessa tehdä ihan mitä tahansa. Täällä tuonpuoleisessa minua ei estä mikään enkä myöskään välitä tekojeni seurauksista silloin, kun tiedän toimivani oikein ja toisten puolesta.

Se mitä tulin seuraavana päivänä tekemään, niin tein sen äitini ja veljieni perheitten takia. Olin ensin selvittänyt painostusvankeuden vaikutuksen ja varmistanut, ettei siitä tule rikosrekisterimerkintää. Arvioin myös sen, että toiset tulevat lukemaan tiedotusvälineistä vain otsikot, ”Katinkullan toimitusjohtaja tuomittiin vankeuteen” lukematta tekstiä, josta selviäisi se, ettei minua ole rikoksesta vankilaan tuomittu vaan niskoittelusta – epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Mutta mitäpä minä maineellani ja kunniallani täällä tuonpuoleisessa teen?

”18 §. Tuomioistuin voi määrätä niskoittelevan konkurssivelallisen vankeuteen, kunnes hän täyttää velvollisuutensa. Tämä niin sanottu painostusvankeus voi kestää enintään kaksi kuukautta. Sen jälkeen niskoittelua jatkava velallinen on tuomittava konkurssivelallisen niskoittelusta vankeuteen.”

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1993/19930216

Tuli keskiviikko aamu 2.6.1993 ja herättyäni soitin heti äidilleni ja varoitin häntä. Äiti, älä säikähdä tai ole minusta huolissani kun tulet kuulemaan tänään uutista, että minut on laitettu vankilaan. Teen sen kaiken vapaaehtoisesti ja pääsen vankilasta heti vannottuani konkurssipesän pesäluettelon. Äitini ymmärsi, että mitä olen tekemässä ja antoi omilla sanoillaan minulle voimia taistella vääryyttä vastaan.

Puin päälleni tumman puvun, jota olin käyttänyt isäni hautajaisissa, laitoin valkoisen paidan päälleni ja mustan solmion. Pakkasin asiakirja salkkuni ja kävelin Kajaanin oikeustalolle. Olin aiemmin jo soitellut muutamille toimittajille, että kannattaa tulla paikalle, sillä tänään Kajaanin oikeustalolla tapahtuu jotain sellaista, jota ette ole aiemmin nähneet. Tänä päivänä asia varmaan ymmärrettäisiin toisella tavalla?

Kävelin oikeustalolle ja oikeuden istunto, jossa minun piti konkurssipesän pesäluettelo vannoa, alkoi. Seppo Juurikko sekä SKOP;n miehet, jotka olivat yhtiömme hallituksessa vannoivat pesäluettelon.

Kun minun vuoroni tuli vannoa pesäluettelo, niin nousin seisomaan ja ilmoitin, etten voi vannoa väärää oikeaksi. En voinut vannoa pesäluetteloa, jossa yhtiömme 700 milj.mk:n omaisuuden arvoista oli poistettu 510milj.mk:aa. SKOP:n ja tilintarkastajamme toimesta omaisuutemme arvoksi oli laskettu vain 190milj.mk:aa. 

Siinä vaiheessa oikeuden puheenjohtaja laamanni Esko Oikarinen keskeytti oikeuden istunnon ja ajoi lehtimiehet ja kaikki muut ulos oikeussalista ja ovet suljettiin. Oikarinen alkoi puhumaan minulle ja vetosi isääni, jonka kanssa hän oli vuosia istunut käräjiä ja jakanut oikeutta. Isäni oli melkein kymmenen vuotta lautamiehenä, kuolemaansa saakka. Oikarinen kertoi kuinka hän oli ollut isäni 50-vuotis juhlissa ja muisteli vanhoja aikoja. Hän vetosi minuun, ettei hänen täytyisi tuomita minut vankilaan, koska en suostu vannomaan pesäluetteloa. Laamanni Oikariselle se tilanne oli varmasti yhtä raskas kuin minulle itselleni. Kerroin hänelle, että ymmärrän sinun toimivan lakien mukaan ja sinun on tuomittava minut painostusvankeuteen, syy ei ole sinun.

Käräjäsalin ovet avattiin ja yleisö pääsi jälleen saliin. Oikeuden istunto jatkui. Laamanni Oikarinen pyysi minua uudelleen vannomaan pesänluettelon, johon vastasin kieltävästi. Laamanni Oikarinen luki minulle sen jälkeen tuomion, että minut tuomitaan painostusvankeuteen siksi ajaksi, kun suostun konkurssipesän pesäluettelon vannomaan oikeaksi. Kaikessa hiljaisuudessa oli saliin tullut myös vanginvartija, joka sattui olemaan minun vanha kaverini. Nuijan kopautuksen jälkeen nousin ja vanginvartija talutti minun selliosastolle suoraan käräjäsalista. Jouduin luovuttamaan solmioni, vyöni ja matkapuhelimeni. Vartija teki ruumiintarkastuksen ja löysi vuosia kadoksissa olleen arvokkaan kuulakärkikynäni, joka löytyi puvuntakkini vuoren välistä. Vartija teki tarkkaa työtä.

Vartija ohjasi minut selliini, jossa oli betoniarkun päällä patja, tyyny ja peitto. Nurkassa teräksinen vessanpönttö. Betonisänkyni vieressä oli betonista pöytä. Rautaovi kolahti kumahtaen kiinni ja olin siellä betoniseinien ja rautaoven takana yksin. Minä romahdin itkemään betonisängylleni.

Tunsin tehneeni suuren vääryyden ja rikoksen. Olin perustanut yrityksen - Katinkullan ja työllistänyt jo vuosia satoja ihmisiä ja tarjonnut sadoille perheille toimeentulon ja jokapäiväisen leivän – se oli siis rikokseni, jonka takia minä täällä sellissä istuin.

Olin konkurssin jälkeen nähnyt useasti saman unen. Unessa olin valkoisen linnan tornissa vangittuna. Kuulin raskaita askelia rautaoven takaa. Vartijat tulivat hakemaan minut. Minulle laitettiin käsiin ja jalkoihin rautakahleet. Kierreportaita myöten minut saatettiin linnan sisäpihalle. Minut vietiin kahden muun vangin, joiden silmät oli peitetty  mustalla liinalla, väliin muuria vasten. Silmäni sidottiin ja kuulin vain laukaukset.... Tämä uneni toistui ja toistui, etten meinannut uskaltaa nukahtaa.

Vähän ajan kuluttua sellini rautaoven luukku avattiin ja vartija toi minulle matkapuhelimeni. Laamanni Oikarinen oli määrännyt sen minulle tuotavaksi, että voin tarkistaa konkurssipesäluetteloon liittyviä asioita. Heti kun aukaisin puhelimeni niin se soi ja sen jälkeen se soi lakkaamatta – uusia puheluita. Toimittajat soittivat ja halusivat haastatteluni. Annoin sieltä sellistäni haastatteluja YLE-radioon, Iltasanomille, Iltalehdelle, Kainuun Sanomille, Radio Kajaukselle jne. Välillä puhelimen akku loppui. Jouduin kutsumaan vartijan, joka toi minulle uuden akun ja vei tyhjentyneen ladattavaksi. Sellissä ei ollut pistorasiaa.

Niin menisi se ensimmäinen päivä sellissäni. Illalla vartija tuli kysymään, että haluanko suihkuun? Sanoin, että aamulla suihku tekee hyvää, mutta nyt yritän vain levätä. Vartija kysyi, että voisiko jättää valon palamaan yöksi selliini. Ymmärsin, että pelättiin itsemurhaani, joka ei ollut minulle poissuljettu vaihtoehto, mutta sain sen ajatuksen pois ajattelemalla äitiäni ja veljieni perheitä. Paljon en yöllä saanut nukutuksi.

Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.

Aamulla vartija tuli hakemaan minut suihkuun. Sen jälkeen alkoi tapahtumaan sellaisia asioita, joita vartijat eivät olleet aiemmin kokeneet tai nähneet. Sellini ovi aukeni ja vartijalla oli kädessään iso kimppu punaisia ruusuja, jotka Jäätiön Leirintä ja Lomakylän entinen tilitoimisto Kajaanilainen tilitaito oli lähettänyt. Ruusujen joukossa oli myös kortti lämpimin sanoin ja allekirjoituksena Irja ja Timo. Lukija voi vain arvata, että silmäni kostuivat, niin kuin ne kostuvat nyt tätä kirjoittaessani. Kiitos Irja ja Timo ! Tulipunaiset ruusut laitoin betonipöydälleni ja maljakkona käytin oikeustieteellisen pääsykoekirjaa, joka minulla oli mukana. Tarkoituksenani oli pyrkiä opiskelemaan oikeustieteelliseen, mutta kun tulin näkemään erilaisia oikeusoppineita ja heidän valheellisen tapansa toimia, niin en voinut ajatellakaan kouluttavani itsestäni samanlaista.

Meni vain vähän aikaa, kun sellini rautaovi avautui jälleen. Ystäväni ja kummityttöni isä – yrittäjä, Esa ”Epi” Sirviö oli tuonut minulle toimitettavaksi päivän lehdet: Iltasanomat, Iltalehti, Kainuun Sanomat ja Hesari. Sain niistä lukea omia haastattelujani. Esa oli lähettänyt myös pikkusikareita. Kiitos Esa. Nyt alan kyllä vetistelemään jo ihan kunnolla tätä kirjoittaessani, etten näen edes kunnolla kirjoittaa. Saa nähdä kuinka pitkälle psyykeni kestää tämän blogini kirjoittamista?

Soitin välillä äidilleni, piristääkseni häntä, ettei olisi minusta huolissaan.

Ystäväni eivät minua unohtaneet vaan soittivat ja kajaanilaiset ystäväni Heli Niemi ja Timo Heikkinen kävivät minua vankilassa katsomassa. Heikkisen Timo toi minulle pizzan, mutta en saanut sitä vastaanottaa. Radio Kajauksen omistaja ja toimitusjohtaja Pekka Turpeinen, ainainen yrittäjien puolustaja, oli tehnyt kovasti töitä ja käyttänyt suhteitaan. Pekka Turpeinen sai luvan radiotoimittajalleen Heikki Kähköselle tulla haastattelemaan minua vankilaan. Toimittaja Heikki Kähkönen teki haastatteluni vierailuhuoneessa vartijan läsnä ollessa. Haastatteluni tuli radiossa varmaan parikin kertaa.

Seppo soitteli välillä ja kaipasi minua myymään hänen tyttäriensä yhtiön omistamia Katinkullan osakkeita Vuokattiin. Hoidin sitä työtä pitkään ilman palkkaa. Seppo maksoi oikeudenkäyntikulujamme.

Tuli toisen sellipäivän ilta. Istuin betonisängylläni, miettien ja välillä itkien. Olin itse pyrkinyt elämässäni toimimaan oikein ja rehellisesti, niin kuin minua oli kotona kasvatettu. Minulla oli vaikeata ymmärtää sitä epäoikeudenmukaista kohtelua, jonka sain osakseni. Itkien vaivuin uneen –rauhattomaan.

Tuli vankeuteni toinen aamu. Vartija käytti minua suihkussa ja aloin miettimään, että mitä teen? Olin saavuttanut sen mihinkä tähtäsin, eli olin todistanut Sotkamon Säästöpankin toimitusjohtaja Keijo Aaltoselle, että minä pystyn nyt tekemään ihan mitä tahansa seurauksista välittämättä.

Sellini rautaovi avautui ja tuli joku mies puhuttamaan minua ja kysymään, että olenko valmis vannomaan pesäluettelon oikeaksi. Oikeus kokoontuu välittömästi kun siihen suostun. Silloin päätin, että olen nyt tehnyt sen mitä piti tehdä ja voin pesäluettelon nyt varauksin vannoa. Ilmoitin, että olen valmis pesäluettelon vannomaan ja oikeuden voi kutsua koolle.

Vankilasta vapautuminen...

Pakkasin tavarani ja sain vyöni sekä solmioni takaisin. Kävelin käräjäsaliin, jossa Laamanni Esko Oikarinen minua odotti.

Vannoin pesäluettelon seuraavalla varauksella, jonka olin ylöskirjoittanut sellissäni. Muun tavanomaisen vannomisen lisäksi, etten hyväksy pesäluetteloa, tein seuraavan varauksen: ”Esitän myös varauksen niiltä osin mitä mahdollisessa erityistilintarkastuksessa ja rikostutkinnassa tulee ilmenemään pesäluettelosta poikkeavana” Sen jouduin varmuuden vuoksi tekemään, sillä jokaisesta yrittäjästä saadaan tehtyä rikollinen pankin, tilintarkastajan ja pesänhoitajan epärehellisellä yhteistoiminnalla. Oikeuden istunto päättyi siihen.

Olin vapaa ja suoraan vankilasta menin Yleisradion radiohaastatteluun. Ystäväni kaupungilla tulivat halaamaan ja toivottamaan onnea vankilasta vapautumiseni johdosta.

Äitini sai asua talossamme kuolemaansa 11.09.1997 saakka. Kiitos siitä KOP:n Sotkamon konttorin johtajalle Anssi Kuoppalalle, joka pelasti kotitalomme Arsenaalin kynsistä. Siitä enemmän tuonnempana.

                 Kainuun Säästöpankki siirtyi Postipankille

Syksyllä 1993 sain aamulla puhelun, edellisenä yönä oli Postipankki ottanut haltuunsa Kainuun Säästöpankin. Puhelussa minua pyydettiin lounaalle Katinkultaan.

Katinkullassa minua odotti Postipankin johtoa, jotka tarjosivat lounaan ja kysyivät minulta, että keitä jätetään johtamaan Sotkamon konttoria ja ketkä sieltä erotaan?  Se oli lounaskutsun tarkoitus. Kerroin kenet kannattaa jättää ja ketkä erottaa – toivomukseni mukaan Postipankki valitsi Sotkamon Postipankin konttorin johdon.

Jos elämä olisi mennyt toisin...

Miten mielelläni olisinkaan kirjoittanut tämän juttuni eritavalla. Olisin kertonut kuinka Säästöpankki, jonka asiakkaina koko sukumme oli ollut kymmeniä vuosia, auttoi meitä pääsemään laman yli. Kuinka pankin konttorinjohtaja Keijo Aaltonen etsi ja löysi ratkaisut, että äitini ja veljeni perheet saivat säilyttää oman kotinsa lastensa kanssa. Viisi veljeäni, heidän vaimonsa ja kaksitoista lasta olisivat säästyneet kärsimyksiltä. Kodit, jotka olivat heille rakkaat ja turvalliset kaiken sen pahan keskellä, jonka he joutuivat käymään läpi. Ei olisi tarvinnut veljieni ottaa pieniä lapsiaan koulusta pois konkurssin jälkeisinä päivinä, ei olisi äitini tarvinnut itkeä kodin menettämisen pelossa- kaikki olisi voinut mennä toisin. Muutamat kymmenet joulut kestää meidän elo täällä, kun väistämätön kuolema kohtaa, niin silloin pohdimme, että miten elimme – vainko vain omaa hyvää tavoitellen vai pyrimmekö tekemään myös toisten elon paremmaksi? Käsimatkatavaroita emme saa edes mukaamme matkalle viimeiselle.

Niin minä olisin halunnut kirjoittaa ja minun ei olisi täytynyt kokea vankilan koleutta. Olisin niin säästynyt toisten ja oman joulumielen pilaamiselta. Minulta joulumieli tuhottiin jo 20 vuotta sitten.

Lopuksi mielirunoni, joka kuvaa elämääni täällä tuonpuoleisessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan, jokaista elämäni päivää tältä ajalta.

       "Kuin vähän"

Kuin vähän, ystävä, vielä

tunnet sä mua

Kuin uskot: naurussa suu

iloinen mä myös!

 

Kukka kukkii varren päässä –

mato sisällä nakertaa

 

Päivä naurussa mut näkee –

yö kyynelissä.

 

         Lydia Koidula

         (suomennos P.Lindeman)

Alla olevasta linkistä voit lukea, että minkälaisen tuhot saivat yhdessä aikaan Esko Ahon hallitus ja pankiirit meidän suvussa. Kolme kuollutta ennenaikaisesti ja lähes kolmekymmentä haavoittunutta.

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176316-tanaan-uravalintani-olisi-alkoholisti-ja-sosiaalipummi-ei-yrittaja

 

Tässä vielä pari linkkiä tältä päivältä.

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194779261107/artikkeli/winter+open+...

http://www.sotkamolehti.fi/Uutiset/1194779255814/artikkeli/pikkujouluiss...

 

Espanjassa sama tilanne nyt kuin oli Suomessa 90-luvun laman aikaan - eikö missään maassa voida oppia - kuinka tärkeä on elämä meille kaikille?

http://www.surinenglish.com/20121115/news/costasol-malaga/banks-suspend-...

SEURAAVASSA OSASSA ELÄMÄÄNI KUOLEMANI JÄLKEEN TUONPUOLEISESSA. ELI 28.10.1992 JÄLKEEN.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Tosin samaan aikaan meni konkurssiin myos Neuvostoliitto ja minulla oli sieltä saatavia ennen miehitystä, joten oli odotettavissa hyvitystäkin, todella suuresta pesästä.
Oli se raakaa aikaa, mutta onneksi me kuoltiin vain leikisti.

Todella hieno plogi, mutta ymmärtäjiä taitaa olla vähän, en tarkoita osanottoa.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kiitos kommentistasi. Olet aivan oikeassa, että myötäeläjiä on paljon, joka on myös erittäin tärkeätä saada heiltä tukea. Mutta ymmärtäjiä on todella vähän, jotka ymmärtäisivät, että mistä meidän yrityksemme kaappaamisessa ja myös toisten yritysten kaatamisessa oli kyse 90-luvun laman aikaan!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Voimia ja juoluista mieltä kaikesta huolimatta. Vääryyttä ei voi maailmasta kitkeä, mutta voihan aina mieskin itkeä.

Toivon ilonkyyneleitä vastapainoksi ja kaatukoon kaikki maailman rakkaus päällesi.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Hienosti toivotettu, arvostan sanojasi paljon!

Käyttäjän Masa kuva
Masa Nieminen

Vastaavia yrittäjäkokemuksia on pian tulossa lisää.
Uset yrittäjät ovat valitettavasti oman käden kautta päättäneet päivänsä ennen tarinansa julkaisua ja näinhän se asia etenee.
Työllistäminen on aika rankkaa puuhaa.
Jos kaikki suomalaiset olisivat valtiolla tai kunnilla töissä, niin asia olisi toisin.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Toivon todella, että yrittäjät kertoisivat myös kohtaloistaan enemmän ja niillä nimillä, jotka heidän tuhoutumiseen vaikuttivat!

Käyttäjän OlliToivoOlaviPuolitaival kuva

Hyvä Pertti,

Olipa surullinen kertomus ja mikä pahinta; kaikki totta. Tässä rinnalla oma juttuni, joka mittakaavaltaan on pieni, mutta kuta se koskee niin se voi olla koko elämän laajuinen asia asianomaiselle, perheelle, liikekumppaneille jne;

http://pankkikriisi.blogspot.com/2009_07_01_archiv...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset