PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Paljastuksia blogini kirjoittamisen vaikeudesta ;-(

Väliaikatietoja blogiini

Aloitin kirjoittamaan blogissani elämäntarinaani lokakuussa. Ensimmäiset 10 osaa oli mukava kirjoittaa lapsuudesta, nuoruudesta, opiskelusta, armeijasta, Katinkullan konseptin synnystä, Katinkullan suunnittelusta ja rakentamisesta.

Sen jälkeen tulivat raskaat osat konkurssista ja elämäni loppumisesta. Kävin vielä välillä sairaalassa leikkauksessa ja loppuosat kirjoitin toipilaana.

Pidin joulun ja uuden vuoden taukoa ja aloin viime viikolla etsimään kustantajaa ja kirjoittamaan tulevaan kirjaani alkujohdantoa ja loppupäätelmiä. Lähetin jo kirjaksi muodostuneen blogini tekstin muutamalle kustantajalle Suomeen. Kahdelta sain jo kieltävän vastauksen. Odottelen nyt toisten kustantajien vastauksia. Luulen, että Suomesta en kustantajaa saa, joten joudun etsimään sen ulkomailta. Jos löydän kustantajan ulkomaita, niin siinä on se hyvä puoli, että ehkä voimme aloittaa kirjani kääntämisen samalla toisille kielille?

Annoin eka haastattelun koskien tulevaa kirjaani Yle-Kainuu radiolle. Haastatteluni tuli ulos 3.1.2013

http://areena.yle.fi/radio/1785167

Haastatteluni antaminen edellisenä päivänä otti voimille ja tässä sen päivän tapahtumat:

Tässäpä koko päivän tarina, jonka julkaisin ystävilleni Facebookissa.

Aamu alkoi mukavasti. Aamiaisen jälkeen kävelin aamukaakaolle lukemaan kirjaa. Ekana toivotin uudet vuodet lastenkenkäkaupan pitäjälle, hitsaajapojalle ja kahvilan henkilökunnalle. Kävelin sen jälkeen tavanomaisen aamulenkin.

Kahdentoista jälkeen annoin radiohaastattelun YLE-Kainuulle aurinkoiselta terassiltani. Kaunis auringonpaiste, joten kävelin parinkilometrin päähän tuttuun lounaspaikkaan. Lounasta syödessä ja vettä juodessa huomasin tasapainoaistini kadonneen. Jälkiruokakahvi sai jäädä juomatta. Nousin pöydästä huomatakseni, että en juurikaan pysty suoraan kävelemään. Kävelin tiskille huojuen keikkuen maksamaan laskuni. Ajattelin ensin, että yritän kävellä kotiin, mutta päädyin sittenkin taksiin. Juuri ja juuri yksin pääsin taksiin ja kotia kohti. Kotikadulleni ei taksit pääse, joten nousin taksista ja yritin lähteä kävelemään, mutta siinä onnistumatta. Menin taksiin takaisin ja pyysin ajamaan lääkäriasemalle.

Yritin lähteä ylittämään tietä taksista toiselle puolen katua lääkäriasemalle. Vaikeata oli, mutta onneksi huomasin yhden ystäväni Janin oleva työpaikkansa ulkopuolella tupakilla. Pyysin Janin apuun taluttamaan minut sisälle.

Lääkäriasemalla pienen odottelun jälkeen pääsin hoitopöydälle, josta sitten siirsin juuri nauttimani lounaan roskakoriin. Laittoivat tiputuksen ja pahoinvoinnin estolääkityksen. Maailma pyöri silmissäni.

Soitin vielä Janille, että tulee hakemaan asuntoni avaimet ja käy nostamassa sisälle terassikalusteiden tyynyt, jos alkaa satamaan. Jani kävi hakemassa avaimet.

Tilasivat sinne ambulanssin, jolla minut siirrettiin Xantin sairaalaan vuorille. Ambulanssi oli tosi hieno ja mukavat hoitajat mukana. Xanitissa suoraan tarkkailuhuoneeseen puoli-istuvaan asentoon. Nukahdin siihen, voimat oli lopussa. Heräsin parin tunnin kuluttua ja pyörrytys oli loppunut, vain heikko olo jäljellä.

Aloin jo parin tunnin kuluttua siitä kyselemään, josko pääsisin kotiin? Hoitajat sanoivat, että lääkäri katsoo ja päättää. Onneksi olin aktiivinen, kun lääkäri tuli hoitajien tiskille, niin kysyin kotiin pääsystä. Lääkäri oli iloinen, sillä olin hänen kadonnut potilaansa, jota hän oli vastanottoaulassa jo neljä kertaa huudellut. Kukaan ei ollut ilmoittanut, että olen tarkkailuhuoneessa.

Pääsin lähtemään. Ajelin taksilla Arroyo de la Mielin juna-asemalle, jonne sovittiin Janin kanssa treffit, että saan avaimet. Nautimme siellä vielä kahvit ja churrot. Ajelin junalla kotiin ja tein juuri makkara munakkaan.

Mulla on Menieren tauti ja tämänpäiväinen kohtaus oli ehkä pahin, mitä mulla on koskaan ollut. Minulla on kadonnut stressin sietokyky melkein tyystin.

Joten tällainen päivä tänään ;-)

Kiitos kaikille, viestinne piristivät sairasta

http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A9ni%C3%A8ren_tauti!

Tänään jatkoin blogini kirjoittamista, eli tarkoituksenani on julkaista vielä kaksi lyhyttä osaa.

Kirjoitin sitä aamupäivän, niin jo iltapäivällä kun yritin kirjoittamista jatkaa sain jälleen Menieren tautikohtauksen ja menetin tasapainoaistini, joten kirjoittaminen keskeytyi ja makasin voimattomana sohvalla maailman pyöriessä silmissäni. Vasta illalla kohtaus meni ohi.

Kaikesta huolimatta olen päättänyt kirjoittaa ne kaksi tärkeät osaa vielä välittämättä siitä, että miten itse voin, koska katson niillä olevan laajempaa merkitystä. Viimeiset osat pyrin julkaisemaan tällä viikolla.

Blogini seuraajat tietävät, että olen selvinnyt pahemmistakin paikoista, niin kyllä minä tästä blogin kirjoittamisesta selviän ;-)

Kiitos teille kaikille lukijoilleni tuesta. Blogini seuraajia on ollut noin 4.500 ja blogissani on vieraillut yli 10.000 ihmistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Matti Jalagin

Älä anna periksi.

Muutamaa kunnolla hakattua läheltä seuranneena saanen kertoa, millä he ovat selvinneet niin, että nauravat edelleen makeasti typeryydelle.

On kyettävä antamaan anteeksi väärin tehneille ja oltava itselle armollinen.

Kaikkea hyvää.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kiitos Matti.

Samoilla konsteilla olen 20 vuotta selvinnyt ;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset