PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Meillä kaikilla on vastuu nuorista, osaltani yritän sitä vastuuta kantaa.

 

....kaikkien ikävien poliittisten ja sotajuttujen vastapainoksi jotain muuta.

Kerron tässä tositarinan tämän päivän elämästä.

Vuosia sitten ostin vanhan maatilan pitkäaikaisella lainalla, jota olen yrittänyt harrastuksena kunnostaa. Sairastuin 90-luvun laman seurauksena pysyvästi ja menetin työkykyni. Maatila on ollut minulle tärkeätä terapiaa, että säilyn hengissä.

Tila ja talo tilalla ovat 1800-luvulta, joten korjattavaa ja purettavaa on paljon.

Yksin on ikävää ja melkein mahdotonta saada mitään aikaiseksi. Ajatukseni silloin, kun tilan ostin, eikä myöskään nyt ole se, että saisin siitä mitään taloudellista hyötyä. Tärkeintä minulle on saada olla luonnon keskellä,  sohvalla istumisen vastapainona, tehdä jotain fyysistä omaehtoisesti ilman, että se tapahtuisi ohjatusti jossain palvelutalon kellarissa neonvalojen kylmässä loisteessa. Auringon valo luonnon keskellä, vaikka se tulisi tummienkin pilvien läpi, on elämän eliksiiri ja piristää apeakin mielen.

Ajatukseni oli tehdä maalla fyysistä työtä, joten olen välttänyt kaikenlaisia työtä helpottavia koneita, joilla työt voisi hoitaa kätevästi istuen mukavalla tuolilla.

Kävi kuitenkin niin, että yksin maalla touhutessa on ikävää, kun ei ole juttukumppaniakaan, yksinäinen kun olen Käydessäni kyläkaupassa kysyin myyjältä, että tietäsikö hän pari kaveria, jotka voisivat tulla auttamaan minua hirsien nostossa ja nurmikon leikkaamisessa, jota on puolentoista hehtaarin verran? Myyjä nosti kätensä ja osoitti sormellaan avoimesta ovesta, että tuolla olisi pari joutilasta nuortamiestä.

Niin tutustuin kahteen nuoreenmieheen, jotka asuivat kotonaan vanhempiensa luona. Toinen oli työtön ja toinen teki osa-aikaista työtä suurella maatilalla. Kutsuttakoon heitä Aatuksi ja Joniksi.

Aatu oli täyttänyt juuri 18 vuotta ja Joni oli 25-vuotias. Pojat tulivat mulle kaveriksi maalle. Ensin leikkasivat nurmikkoa ja sitten alkoivat auttamaan vanhojen rakennuksien purkamisessa

Siitä on nyt viisi vuotta aikaa ja Aatu on vieläkin apunani maalla ja Joni löysi toisen pysyvän työpaikan. Jonin tilalle tuli Janne 18-vuotias nuorimies.

Minulla oli mahdollisuus ostaa päältä ajettava ruohonleikkuri, pikku traktori lisälaitteineen, mutta pidin tärkeämpänä nuorten miesten seuraa ja sitä, että saan tarjota heille muuta tekemistä kuin ”maleksemista”,  viinan juontia ja konnuuksien tekemistä.

Tarjosin nuorille erilaisen vapaa-ajan viettomahdollisuuden, vapaaehtoista auttamista ilman työvelvoitetta.

Olin omalta osaltani itsekäs, sillä kaikista hienoimman puutarhatraktorin kanssa ei voi istahtaa kahville ja turista sen kanssa niitä näitä, mutta naapurinpoikien kanssa voin sen tehdä.

Aatu änkytti viisi vuotta sitten puhuessaan, mutta ei änkytä enää. Aatu oli ”arka ja ujo” nuorimies ilman itsetuntoa ja varmuutta. Ei ole enää. Ystävällisellä ja huomioon ottavalla suhtautumisellani ja varauksettomalla tuellani olen pystynyt auttamaan hänet ulos sisäänpäin kääntyneestä ujosta ja epävarmasta nuoresta miehestä itseään arvostavaan ja itsevarmuutta omaavaksi nuoreksimieheksi.

Janne oli ensimmäiset kesäkuukaudet niin ujo, ettei uskaltanut katoa silmiini. Kun tuli vieraita, niin hän oli vieraisiin aina selin. Yhtenä päivänä kahvilla huomasin hänen toisessa silmässään karsastuksen. En ollut siitä täysin varma, joten kysyin Aatulta, että onko Jannella karsastus toisessa silmässä? Aatu kertoi Jannella olevan karsastuksen silmässä.

Seuraavana päivän kun olin Jannen kanssa kahvilla kaksin, niin kysyin häneltä varovasti, että onko sinulla karsastus silmässä? Hän vastasi myöntävästi ja alkoi kertomaan, että kuinka häntä oli koulussa sen takia kiusattu. Pyysin Jannea katsomaan minua silmiin ja hän katoisikin alta kulmain. Kerroin hänelle, että ole huoleti Janne, sinun pieni karsastus ei ole ongelma vaan tekee sinut mukavalla tavalla sympaattiseksi. Jannen silmät kostuivat ja kyyneleet valahtivat, kun hän ymmärsi, etten näe hänen karsastustaan huonona asiana vaan osana hänen yksilöllisyyttään. Siitä päivästä lähtien hän on uskaltanut katsoa minua ja vieraitani silmiin. Jannen ujous ja epävarmuus hävisi kuin taikaiskusta. Ei mennyt pitkään kun hänellä oli jo mukava tyttöystävä. Jannelle oli nyt avautunut uusi elämä, sillä hänen epävarmuutensa koulukiusaamisen takia oli korostunut siinä, että hänen vanhempansa olivat jättäneet hänet jo 14-vuotiaana vuotta vanhemman veljensä kanssa asumaan kotiinsa kahdestaan. Vanhemmat olivat joutuneet lähtemään töihin kauemmaksi, koska kotikylällä ei ollut töitä. Siitä ajasta koulukiusattuna ja niistä tunteista, kun Janne kertoi pihalla kahvia juodessamme, niin molempien silmät olivat märät.

Tämä oli vain yksi esimerkki näiden nuorten ongelmista, joita olemme läpikäyneet nuorten omasta aloitteesta. Ratkaisut olemme aina löytäneet.

Aatu on ollut jo viisi kesää apunani oman vuorotyönsä lisänä. Janne oli kaksi kesää, nyt hänellä on vakio työpaikassa. Molemmat kasvoivat kohti itsenäistä elämää. Nämä nuoret miehet eivät olleet pystyneet juttelemaan vanhempiensa kanssa vaikeuksistaan, ongelmistaan ja ujoudestaan. Minun kanssa he pystyivät avautumaan, sillä en arvostele, en tuomitse ja minuun he ovat pystyneet luottamaan.

He tietävät, että oli heillä mikä ilo, suru tai ongelma kerrottavanaan, niin he voivat sen minulle kertoa ja minä olen aina ilossa ja surussa mukana ja autan heitä ratkaisemaan ongelman yhdessä heidän kanssaan.

Molemmat nuoret miehet ovat uskollisia ystäviäni. Heillä on avaimet kesäpaikkani maataloon ja he tietävät, että vaikka siellä on alkoholia ja tupakkaa, niin niihin ei kosketa. Aitassa on työkoneita ja bensaa, mutta mopoa tai autoa sieltä ei tankata kysymättä minulta. Mutta pojat tietävät, että luvalla saa, kun tuo takasin lainaamansa.

Pojat käyvät apunani vain silloin, kun heillä on sellainen tunne, että haluavat pois kotoa, kun toiset kaverit kutsuvat juomaan, niin heillä on pakotie kieltäytyä juhlimasta. Pojat tietävät, että minun luokse ei saa tulla juopuneena, ei edes krapulassa.

Pojille on juomisen vaihtoehtona viettää aikaa maalla ja tehdä fyysistä työtä, mutta ilman pakkoa, ilman vaatimuksia, ilman käskyjä, ilman jatkuvaa valvontaa – nauttia touhuamisesta vapauden kera. Jutella, kysellä ja kertoa – puhua ilman pelkoa ilman, että heidän ajatuksensa tyrmättäisiin, loukattaisiin tai heidän mieltänsä pahoitettaisiin. Pojat tietävät, että arvostan heidän apuaan ja heidän seuraansa, mutta he myös tietävät, jos he apua tai tukea tarvitsevat, niin he eivät ole yksin. Maailmassa ei ole sellaista asiaa ja heillä ei ole sellaista ongelmaa, josta me emme voisi puhua.

Viime kesänä Janne kutsuttiin poliisin kuultavaksi pari vuotta aiemmin tehdystä bensavarkaudesta. Janne oli ollut mopolla kuskina, kun hänen kaverinsa oli käynyt varastamassa parikymmentä litraa bensaa. Janne kertoi yhtenä aamuna kahvitauolla, että joutuu sellaisen asian takia menemään poliisin juttusille. Kävimme tapahtuneen läpi. Ymmärsin nuoruuden ja ajattelemattomuuden. Olin valmis lähtemään hänen kaverikseen poliisin pakeille, mutta Jannella oli nyt itsevarmuutta ja sanoi selviävänsä yksin. Vaistosin hänen vastauksessaan sen, että hän tiesi, ettei ole siellä kuulustelussa yksin vaan olen ajatuksissa hänen kanssaan. Janne selvisi jutusta lyhyellä yhteiskuntapalvelulla, poliisi oli myös ymmärtänyt nuoruuden ajattelemattomuuden, jonka hän otti vastuuntuntoisesti ja hoiti sen moitteettomasti ja totesi oppineensa läksyn, sellaista ei enää tapahdu.

Ostaessanne uusia hiluvitkuttimia, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa. Siksi tämän tarinan tässä kerroin ja julkaisin. (nimet Aatu ja Janne eivät ole oikeat nimet)

Lukijoille haluan kertoa sen, että antakaa nuorille tukea ja mahdollisuus viettää vapaa aikaa muuten kuin älykännykän, tietokoneen tai pullon ääressä. Ajatelkaa tulevaisuutta nuorten kohdalla, sillä he ovat ne tulevaisuuden veromaksajat tai niiden veroeurojen kuluttajia.

Älkää ostako itse kaikenlaisia pikkutöitä helpottavia hiluvitkuttimia vaan pyytäkää apua naapurin luvalla heidän nuoriltaan. Hiluvitkuttimien kanssa ei voi jutella, mutta nuorten kanssa voi!

Pojat olivat viime kesänä kesälomamatkalla ja soittivat minulle, että mitä haluan tuliaiseksi. Sanoin heille, että älkää ostako mitään, sillä lomalla kuluu rahaa, tärkeintä on se, että lomareissunne menee mukavasti. Siitä huolimatta, molemmat pojat toivat pienet matkamuistot minulle – nyt tuli kyllä kyynel silmään.

Näinkin voi ajatella ja toimia J

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pertti,

harvoinpa meillä miehillä on tunneälyä, Sinulla on!

Jouni Nordman

Nuoret miehet tarvitsevat monesti hyväksyntää, siinä aikuiset miehet voivat olla juuri se elämän kokemuksen tuomalla rauhallisuusdella se apu.

Kun lueskella vanhempia filosofian teoksia, niin yksi asia niissä on aina, eli kysyjä puolella on normaalisti nuori ja vastaaja puolella on vanhempi. Tänä päivänä tänä päivänä tämä roolit usein on muuttunut, sillä tietotekniikka on muodostanut kummastakin kysyjän.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset