PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Inhimillinen tekijä perjantaina 19.9. YLE 1, klo 22.00, raskasta katsottavaa.

 

Esiinnyin 19.9. Inhimillinen tekijä ohjelmassa, kerron tässä taustaa ohjelmasta. Blogini lopussa linkki ohjelmaan..

Tähän ohjelmaan Inhimillisen tekijän tiimi oli saanut idean Alma median lehdissä: Aamulehti, Kainuun Sanomat, Kaleva jne, julkaistu laaja haastatteluni 5.5.2013.

Ohjelman tiimi oli sitkeä ja saivat minut suostumaan puolentoista vuoden houkuttelun jälkeen.

Vuosi sitten soittelivat useasti ja pyysivät minua ohjelmaan mukaan. En kuitenkaan suostunut, sillä aavistin sen olevan itselleni rankka kokemus, sillä nämä 22 taistelun ja murheen vuotta ovat vieneet minulta elämänilon, vahvuuden, itsekunnioituksen ja itsevarmuuden.

Tänä keväänä soittelivat uudelleen ja vasta sitten kun ohjelman juontaja Anne Flinkkilä tuli Tampereelta saakka Viron Tarttoon minua pyytämän, viivähtäen pitkän matkan tehneenä vain neljä tuntia Tartossa, ja lähtien puolen vuorokauden kotimatkalle takaisin Tampereelle, niin aloin lämmetä idealle.

Se myötunto, Katinkullan asiohin ja minun kohtalooni jo hyvin perehtyneen toimittajan sydämmellisyys sulatti minussa jään ja häpen tunteen siitä rangaistuksesta, jonka sain luomistani sadoista työpaikoista Kainuuseen ja Suomen yhteiskunnan hyväksi tekemästäni työstä työstä.

Päätin sitten osallistua Ihimillinen tekijä ohjelmaan kahden samoja kokeneen yrittäjän kanssa yhdessä.

Ennen ohjelman tekemistä kävin kardiologilla tarkastuttamassa sydämeni kunnon, sillä minulla oli rytmihäiriöitä vuosi sitten. Se olisi ollut noloa, jos olisin saanut sydänkohtauksen ohjelmaa tehtäessä. Vaikka en haluakaan minua elvytettävän, jos sydänkohtauksen saan. Pelkäsin myös, että saan huimauskohtauksen, joita minulla on ollut paljon viimeisen kahden vuoden aikan, siinä menetän tasapainoaistini ja useasti tulee okennuskohtaus.

Vastaanotto Tampereen YLE:n studiolla oli lämmin ja ymmärtäväinen minun mielialaani nähden. Olin jännittynyt ja pelkäsin sitä, että en pysy kasassa ja romahdan tunteitteni alle, jotka tulevat esille juontaja Anne Flinkkilän kysymysten seurauksena. Päätin kuitenkin, etten häpeä niitä, tunnen niin kuin minä sisälläni tunnen.

Kaikki ne henkilöt, maskeeraajat, taustatoimittaja, hallintohenkilö, lavastaja, ohjaaja, kameramiehet, kaikki he olivat minun tukenani, sillä tukea tarvitsin. Ohjelmassa esiintyvät Anne-Liisa (Annu) Palmu ja Juha Valkamo pitivät mieltäni virkeänä ennen ohjelmaa ja rohkaisivat minua. Samalla tavoin, kuin te blogini lukijat ja toiset blogistit olitte tukenani, kun kirjoitin oman elämänkertani tänne syksyllä 2012, kolme kuukautta, yli kaksikymmentä osaa, 250 sivua ja valtavasti kyyneleitä.

Olin siis vapaaehtoisesti suostunut ohjelmaan ja tietäen kuinka raskasta minulle on ohjelmassa esiintyä. Olin sen kuitenkin päättänyt, en itseni vuoksi vaan toisten yrittäjien ja velallisten takia, myös niiden tuhansien velallisten ja yrittäjien puolesta, jotka päätyivät 90-luvun laman aikaan itsemurhaan, jolta minä olen ihmeen kaupalla välttynyt. Kiitos siitä lukemattomille ystävilleni, jotka ovat näiden vuosien aikana ojentaneet auttavan kätensä tai turvallisen olkapään nojata, etten ole sitä lopullista ratkaisua tehnyt.

Ehkä minun, kovia kokeneen yrittäjän kohtalo, voisi tuoda mieleen inhmillisyyden päättäjille ja lakien laatijoille, meitä yrittäjiä kohtaan, ettei tulevaisuudessa ketään velallista kohdeltaisi samalla tavoin, ettei ketään toista ihmistä kohdeltaisi niin, että häneltä viedään ihmisarvo.

Tässä Inhimillinen tekijä ohjelmassa ensi kertaa myös ystäväni ja tuttavani tulevat näkemään, että mitä minä sisälläni kannan. Olen onnistunut piilottamaan todelliset sisäiset tunteeni toisilta, etten huolestuttaisi heitä.

Sinä katsoja, älä tunne itseäsi vaivautuneeksi, sillä minulla ei ole todellisuudessa mitään hävettävää, älä tunne noloutta minua katsoessasi  - elä vain kanssani se lyhyt hetki. Kuuntele ja ymmärrä, mitä Annu ja Juha kertovat omista kokemuksistaan konkurssin jälkeen. Heidän työnsä ja Juhan suvun työ Suomen rakentajina on sitä arvokasta panosta, jota Suomen yhteiskunta on tarvinnut ja tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa.

Me kaikki kolme yrittäjää loimme työtä ja toimeentuloa ihmisille, perheille palkanmaksajina ja yhteiskunnalle veronmaksajina – se ei ole väärin, se ei ole hävettävää, ja siitä ei saa ihmisiä tuomita syrjään yhteiskunnasta, viedä heidän onnellisuuttaan ainutkertaisesta elämästä. Me elämme täällä vain muutamat kymmenet joulut ja juhannukset, me kaikki tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Jokainen elämässään epäonnistunut tarvitsee välittömän anteeksiannon ja mahdollisuuden jatkaa yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä eteenpäin, silloin myös Suomi voittaa. Me yrittäjät arvostamme työntekijöitämme, sillä vain yhdessä me voimme yritystä pyörittää.

90-luvun lama loi, hallitsemattoman ja valvomattoman pankkiriisin seurauksena ahneuden, epärehellisyyden ja jopa rikollisin keinoin tehdyn sosiaalisen eriarvoisuuden. Sen mukana menivät kaikki ne suomalaisten arvot: rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja toisista välittäminen. Eurooppa elää nyt niin taloudellista kuin poliittista kriisiaikaa, jopa sodan uhka on ilmassa, nyt jos koskaan, ne arvot on palautettava takaisin yhteiskuntaan ja annettava ainakin moraalinen tuomio niille koijareille, jotka oikeudettomasti saivat hyödyn laman varjolla ja ovat nauttineet kanssaihmisiltään varastamasta omaisuudesta – he ovat ruokkineet itsensä ja läheisensä varatetulla leivällä. Poliitisten päättäjien on myönnettävä edeltäjiensä virheet ja pyydettävä ainakin anteeksi heidän perheiltään, joiden läheinen päätyi kuolemaan oman käden kautta. 90-luvun lama aikaa voi verrata hiljaiseen ja vaiettuun sisällissotaan, niin paljon tuli turhia ruumiita ja haavoittuneita – kärsimys oli valtava ja sen tuoma tuho peruuttamaton, jonka seuraukset vaikuttavat vieläkin yhteiskunnassa.

Liukkaalla kadulle kaatunut autetaan pystyyn ja katsotaan, että ominavuin pystyy jatkamaan matkaa – niin velkojen alle tuupertunuttakin täytyy auttaa eteenpäin ja velan antajan on tunnettava vastuunsa.

Minussa voitte nähdä ne tunteet, jotka 90-luvun laman epäoikeudenmukaisuuden kokeminen luo ihmisen sisälle, sen toivottomuuden ja kärsimyksen toisten puolesta. Ohjelmassa tulette näkemään mitä nämä 22 vuotta ovat tehneet minulle - ihmisenä? Halusin vain elää tavallista elämää, tehdä töitä yrittäjänä ja antaa oman panokseni Kainuulle ja Suomelle.

Annulla ja Juhalla on vahvuutta, joka minusta on jo pois, siksi esiintyminen heidän kanssa oli minulle tärkeä voimavara.

Kiitän vielä kaikkia Teitä, jotka osallistuitte ohjelman tekemiseen, halauksin ja kaikkea hyvää toivottaen. 

 

Lopuksi kertomus siitä, kuinka ulkopuolinen henkilö tietämättään saattoi pelastaa minut yhtenä päivänä.

Oli harmaa päivä Helsingissä 90-luvun puolivälissä ja mieleni oli täysin maassa. Olin lyhyellä matkalla lähijunalla ja samassa vaunussa oli äiti pikkupojan kanssa. Lapsi istui rattaissa ja junan pysähtyessä asemalle autoin äitiä nostamaan rattaat asemalaiturille. Pikkupojan katse suunta oli minuun. Kun olin auttanut rattaat alas junasta, niin rattaissa oleva pikkupoika katsoi minua silmiin ja sanoi „kiitos“, hymyili ja vilkutti pienellä kädellään. Kaikki se ympäröivä ja sisällä oleva harmaus siitä päivästä katosi sen pikkupojan hymyn mukana pois ja huomasin itsekin hymyileväni.

Valitettavasti koko ohjelmaa ei ole netissä, mutta allaolevasta linkistä näet siitä pätkän.

https://www.facebook.com/inhimillinen/videos/557544551013720/

Tästä linkistä Inhimillisen tekijän nettisivu.

http://areena.yle.fi/tv/2270124

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Avasin muutamia vanhempia blogejani, joista selviää enemmän:

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/?page=11

Käyttäjän KimFloor kuva
Kim Floor

Kuuntelin ohjelmaa hartaudella ja sydän kurkussa. On se vaan niin väärin. Sodan jälkeen sentään kun karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja koko omaisuutensa rajan taakse, he saivat korvauksena valtiolta tontit mihin rakentaa tulevaisuuttaan. Heitä oli 400 000 - yhtä monta kun pankit ryöstivät ´90-luvun alussa. Molemmissa tapauksissa syy oli todennäköisesti huonosti hoidettu politiikka. Ainakaan se ei ollut karjalaisten eikä yrittäjien syytä, että kävi kuten kävi. Oliko tällä maalla tosiaankin varaa menettää ja haudata nämä yrittäjät ja jättää ne heitteille oman onnensa nojaan. Se kosketti suoraan ja välillisesti - jos kuvittelemme, että jokainen yrittäjä työllisti vähintään 5 ihmistä - vähintää 2 milj. ihmiskohtaloa. Tänäänhän pankeilla edelleen menee hyvin. Tosihyvät tulokset. No, kellä vaan menisi hyvin, jos saisi vastaavalaisen omistusmassa ilmaiseksi...ja sitten vielä pankkituet päälle 50-100 mrd mk. Ei ihme, että menetimme yhden yrittäjäsukupolven. Nyt poliitikot taas huutavat yrittäjät apuun, kun maa tarvitsee uusia yrittäjiä työllistämään. Niinkuin joku hyvin on sanonut; "miksi ei valtio antanut pankkituet suoraan yrittäjille, jolloin heidät olisi pelastettu, maksaneet lainansa pankeille ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä - ketään ei olisi ryöstetty ja yritykset olisivat edelleen pystyssä - oikeiden omistajien, eli yrittäjien hallussa. Tapahtui siis oikeusmurha, kun annettiin oikeus laillistettuun omaisuuden ryöstöön. Kuka tämän oikein masinoi? No, joku entinen Suomepankin johtajahan sen keksi. Ja sellainen kaveri oli vielä kaiken lisäksi Suomen Presidentti. Kyllä niin sylettää, kun vähitellen järkytyksen sumupilvi hälvenee ja pahin shokki on ohi. Vieläkin sitä tässä eläkkeellä olevana, 66 vuotiaana maksaa asuntolainaansa, joka sentään erääntyy 2027.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset