PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Vanhusten yksinäisyys, alkoholismi ja itsemurhat

  • Kuvakaappaus, Maaseudun tulevaisuus 25.1.2016
    Kuvakaappaus, Maaseudun tulevaisuus 25.1.2016
  • Kuvakaappaus, Iltalehti 22.1.2016
    Kuvakaappaus, Iltalehti 22.1.2016

Tämän blogin kirjoitan ilman mitään koulutuksellista asiantuntemusta näistä asioista. Kirjoitan niin kuin asiat näen kohdattuani yksinäisiä vanhuksia sekä omien henkilökohtaisten kokemuksieni kautta. Näitä mielipiteitäni ja ajatuksiani ei voi yleistää. Joillekin tekstini saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta juteltuani eri ihmisten kanssa näistä asioista, niin olen huomannut, etteivät tässä kirjoittamani asiat ole suinkaan kaikille itsestäänselvyyksiä.

Oma kokemukseni yksinäisyydestä on ehkä noin puolet koko elämäni, joten koen olevani jonkunlainen asiantuntia tässä asiassa. Yksinäisyydessä tulee ajateltua enemmän, kuin seurassa. Itsemurha-ajatuskaan ei ole minulle vieras.

Olen tässä blogissani vanhusten ääni ja käsittelen näitä arkoja aiheita

- Yksinäisyyttä

- Sosiaalisia suhteita

- Läheisiä ja sukulaisia

- Vanhusten mustasukkaisuutta

- Passiivisuutta ja aktiivisuutta

- Taloudellista asemaa

- Alkoholismia

- Itsemurhia

Miten vanhus ajautuu yksinäisyyteen?

Ystävät elämän eri vaiheissa.

Meidän elämä kulkee niin, että kouluaikaan on koulukaverit, nuoruudessa toiset kaverit, ja aikuisuudessa useimmat kaverit tulevat työyhteisöstä. Toiset sukulaiset pysyvät ystävinä jopa koko elämän ajan. Perheenperustamisen yhteydessä tulee läheisemmäksi ystäväksi puoliso ja lapset.

Ajan myötä meillä tapahtuu vieraantumista ystävistämme, eli niitä putoaa pois eri ajanjaksoina ja eri syistä. Opiskelun päättyminen, työpaikan vaihdos, paikkakunnalta muutto, uusi puoliso jne.

Vanhetessamme kuolema niittää ystäväverkostoa, eläkkeelle jäänti tarkoittaa työyhteisön katoamista ja siihen liittyvä ystäväverkoston katoamista. Lapset kasvavat ja elävät, omine perheineen ja ystävineen, omaa elämänsä. Vanhuksille saattaa olla tarvetta vain lastenhoitajina ja taloudellisen avun antajina. Kun lapsenlapset ovat lentäneet pesästä, ja asunto on maksettu, niin vanhuksille ei ole enää niin hirveästi käyttöä, paremminkin heistä saattaa olla vaivaa, vaativat ja vievät aikaa. Lasten välittäminen vanhemmistaan noudattaa vanhaa kaavaa: riippuvuus - hyväksikäyttö –välittäminen – välinpitämättömyys.

Vähitellen vanhukset alkavat olemaan omissa oloissaan, jolloin puolison kuoltua saattaa eloonjäänyt pudota yksinäisyyden kuiluun. Elämän eri vaiheessa olleet ystäväverkostot ovat taakse jäänyttä elämää, jos niitä ei ole hoidettu vanhetessa.

Mikä rajoittaa vanhan ystäväverkoston ylläpitoa ja uusien muodostumista?

Vanhus saattaa olla hyvinkin tapojensa orja, joten uusien ystävien kohtaaminen saattaa olla hankalaa, koska ajan vie omat touhut, vaivat ja sairaudet.

Vanhusten mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus alkaa vauvaiässä ja kestää kuolemaan saakka. Lapsuus ja elämän kokemukset säätelevät mustasukkaisuuden vahvuuden kehittymistä koko elämän ajan ja voimakkain se saattaa olla vanhuudessa, jos elämänkumppanilla on ollut parisuhteen aikana muita rakkaussuhteita.

Olen saanut kuulla usealta yksinäiseltä eläkeläiseltä/vanhukselta, että heidät on jätetty syrjään. Ennen, kun puoliso vielä eli, niin käytiin yhdessä kylässä ja kutsuttiin kylään yhteisiä tuttuja pariskuntia, nyt he eivät enää kutsu ja eivät kutsusta tule. Yhdessä elävät parit pelkäävät yksinäisiä vanhuksia.

Yksinäiset vanhukset ovat kertoneet minulle, kuinka pitkäaikaiset ystäväpariskunnat pelkäävät hänen vievän toisen puolison, eli kyseessä on vanhusten mustasukkaisuus. Pariskunnat, jotka ovat ikänsä olleet yhdessä, eivät halua vaarantaa parisuhdettaan vanhuudessa, joten yksinäinen vanhus saattaa olla uhka parisuhteelle. Viikko sitten keskusteltuani yhden vanhemman naisen kanssa, jonka puoliso oli kuollut viime toukokuussa, hän kertoi, kuinka kutsut olivat loppuneet tuttavapariskuntien luokse. Jopa pihalla tavatessaan naapurin naisen, niin hän oli heti huomauttanut, kun oli tervehtinyt yhtä miestuttavaa, että tiedäthän, että hänen vaimonsa on se ja se. Huomautus oli koskettanut häntä ikävästi, sillä hän ymmärsi sen tarkoituksen, eli mies on varattu, joten liian tuttavallisesti ei saa käyttäytyä. Itse olen myös vastaavia tilanteita nähnyt ollessani vanhusten seurassa, joissa kynsin ja hampain pidetään kiinni omasta puolisosta, jopa riitaan saakka, vaikka syytä ei olisi.

Oma aktiivisuus olisi tietenkin se helpoin ratkaisu, mutta se ei vaan toimi kaikkien vanhusten kohdalla. Vanhetessaan ihmisen päivän pituus lyhenee, varsinkin pimeään talven aikaan, jolloin oleskelu on lähinnä neljän seinän sisällä kotona. Aamukahvin ehtii keittää, syödä puuron ja lukea päivän lehden, siivota vähän, pyykätä ja syödä lääkkeet, niin ulkona on jo pimeä – lunta, pakkasta ja liukasta.

Aktiivisuutta rajoittaa myös pieni eläke ja erilaiset sairaudet, jotka vievät elämäniloa ja samalla ajavat passiivisuuteen. Itse tiedän sen erittäin hyvin, varsinkin sairauksien vaikutuksen omaan aktiivisuuteen. Lähes viisi vuotta ristiselän särky, sen jälkeen kaksi ja puolivuotta viikottaiset huimauskohtaukset, ja nyt vuoden verran selittämätön kielikipu. Eli omat ajatukset keskittyvät useasti omiin vaivoihin ja kipuihin. Vaati paljon luonnetta, että ne välillä pystyy unohtamaan.

Kun olet töissä, niin sinulla on enemmän rahaa käytettävissä, mutta vähemmän vapaa-aikaa sitä käyttää. Kun olet eläkkeellä, niin sinulla on vähemmän rahaa käytettävissä, mutta enemmän vapaa-aikaa sitä kuluttaa.

Pieni eläke ja vähävaraisuus eivät anna mahdollisuutta käydä edes kahvilla ja pullalla, saatikka nauttia jossain lounasta, jolloin näkisi, ja olisi mahdollisuus edes kohdata toisia ihmisiä. Puolison kuoltua, myös taloudellinen selviytyminen arjen kuluista vaikeutuu. Jos joku pariskunta sattuu kutsumaan yksinäisen vanhuksen vaikka lounaalle, niin yksinäisen vanhuksen odotetaan sitten seuraavaksi tarjoavan kahdelle hengelle lounaan. Tästä löytyy myös iloisia poikkeuksia, kun tätini ja hänen miehensä tarjosivat minulle lounaan ja totesin, että seuraavaksi minä tarjoan, niin he yhteen ääneen sanoivat, että vasta sitten, kun he ovat saaneet tarjota kaksi lounasta minulle.

Miltä tuntuukaan yksinäisestä isoisästä tai -äidistä, kun ei voi enää ostaa edes lapsenlapselle lahjaa, joka lahjansaajaa mielyttäisi. Ennen riitti kynäkotelo, kirja tai villasukat, nyt täytyisi ostaa satojen eurojen älypuhelin tai joku muu hiluvitkutin? Lahjan valitseminen alkaa olla jo mahdoton tehtävä, sillä  tietotaito vanhuksella siihen ei riitä.

Yksi este vanhuksen uuden seuran löytämiselle saattaa olla myös lapset ja lapsenlapset, jotka pelkäävät oman perintönsä katoamista vieraisiin suihin. Perilliset katsovat, että vanhuksen, omalla työllään tienaama omaisuus, ei kuulu hänelle itselleen, vaan heille, vaikka vanhus on vielä hengissä.

Läheiset eivät edes pysty tunnistamaan vanhuksen hätää ja yksinäisyyttä, sillä hän on oppinut sen piilottamaan hyväntahtoisuuden ja hymyn taakse. Vanhus ei halua rasittaa läheisiään omilla huolillaan, pelätessään tulevansa syrjityksi heiltä harvoilta, joita vielä tapaa. Itku on heikkouden merkki, se heille on opetettu jo lapsuudessa, varsinkin miehille. Läheiset eivät edes uskalla kurkata vanhuksen laskeman esiripun taakse.

Kuinka vanhus voisi sitten löytää seuraa ja ystäviä?

Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä vanhukset ovat enemmän yksilöitä, kuin lapset, nuoret tai keski-ikäiset. Vanhuksilla on vuosikymmenten aikana omaksutut omat tavat, mielipiteet ja jutut. Siksi vanhuksen täytyisi opetella uusi tapa, eli kohdatessaan uuden ihmisen, niin kohtaamisessa ei kannatta käyttää aikaa omista sairauksista kertomiseen, lapsista ja lapsenlapsista, työajastaan tai muutenkaan kehua tai valittaa. Ne vaikuttavat negatiivisesti keskustelun kulkuun, laskevat mielialaa itseltä sekä uudelta tuttavuudelta. Sellainen keskustelu rasittaa molempia ja vaarantaa tuttavuuden jatkumisen. Keskustelun täytyisi olla molempia kiinnostavaa ja positiivista, niin silloin on mukava tavata uudelleenkin. Vahvat ja ehdottomat mielipiteet karkottavat läheisetkin tuttavat, saati sitten uuden tuttavuuden.

Useat vanhukset ovat pyytäneet minulta apua ”deitti-ilmoituksen” laittamisesta lehteen tai internetin palstoille. Valitettavasti, niin nuorten, kuin vanhusten kohdalla, siihen saattaa liittyä riskejä.

Miten voisi edesauttaa vanhuksia kohtaamaan uusia ihmisiä?

Vanhusten varmistettu ”deittipalvelu”, jossa olisi ennakkosensuuri luotettavien henkilöiden taholta.

Aiemmin blogissani olen ehdottanut kahviloihin ja ravintoloihin ”seurustelupöytiä”, joihin kuka vaan yksinäinen ihminen voisi istahtaa halutessaan jutteluseuraa, kysymättä lupaa. Se ajatus ei ota tuulta, koska liike-elämä ei pidä sitä rahanarvoisena ideana.

Sama on toisen ideani kanssa, että kahvilat ja ravintolat katsoisivat itselleen sopivan ajankohdan päivästä, jolloin on yleensä hiljaista, ja tarjoaisivat edulliseen eläkeläishintaan kahvin, pullan, jopa päivän keiton. Se olisi kädenojennus yksinäisille vanhuksille, mutta sekään ei kilisyttäisi kassaa riittävässä määrin.

Olen myös ehdottanut, että puistoissa voisi olla seurustelupenkkejä, jolloin sellaisella penkillä istuva odottaa kenet vain ohikulkijan istahtamaan viereen juttelemaan hetken aikaa.

Jospa opiskelijat ottaisivat itselleen yhden, kaksi, yksinäistä vanhusta opiskelukaupungistaan, joiden luona voisi yhdessä valmistaa vaikka ilta-aterian?

Minulla on ollut jo 13-vuotta, nyt 86-vuotias ystävä, jolle soitan joka lauantai-ilta lyhyen puhelun, riippumatta siitä, missä maassa kulloinkin olen. Sairauksista ja ikävistä asioista saa puhua vain pariminuuttia, jonka jälkeen vaihdetaan puheenaiheet mukaviin, niin iloisella mielellä voimme lopettaa puhelun.

Ehkäpä avaat suusi bussissa, junassa, bussipysäkillä, kaupan kassajonossa…vaihdat muutaman ystävällisen sanan kohtaamasi vanhuksen kanssa? Minuutin keskustelulla vanhus saa ajatukset pois omasta yksinäisyydestään ja sairauksistaan useaksi tunniksi.

Yksinäisellä vanhuksella on erittäin korkea kynnys osallistua erilaisiin harrastusryhmiin, sillä niihin meneminen yksin saattaa aiheuttaa unettoman yön ja väsymystä. Ehkä Sinä lähtisit ekakerralla kaveriksi?

Kun kohtaat yksinäisen vanhuksen, niin anna hänelle suunvuoro, anna hänenkin puhua, sillä olen huomannut, että useimmiten, jos satun istumaan yhdessä, jonkun pariskunnan kanssa, niin suunvuoroa en saa, sillä he haluavat vuoron perään kertoa asiansa minulle, kuuntelematta, mitä minulla on sanottavana.

Muista aina, kun lupaat jotain yksinäiselle vanhukselle, niin sinun on pidettävä kiinni lupauksestasi, sillä hän valmistautuu ja odottaa lupauksesi täyttymistä, ja on hyvin surullinen, jopa masentuu lupauksen pettämisestä herkemmin, kuin parisuhteessa elävä.

Miksi vanhukset ajautuvat alkoholismiin?

Seurattuani itse muutaman vanhuksen alkoholinkäyttöä, niin syy siihen on useimmiten yksinäisyys. Kesällä vanhus voi istua baarissa, kun ulkona ei ole liukasta ja pimeää, mutta talvet menevät sitten yksin tissutellessa kotona. Kun vanhus nauttii alkoholinsa seurassa, niin hän saa myös siitä jotain, eli käyttää puhetaitoaan ja seuran tuomaa iloa. Kotona yksin tissuttelusta seuraa ensin tavallisen nousuhumalan tuoma hyväolo, mutta se kääntyy vähitellen masennukseksi ja itkuksi. Huonosti nukutuksi yöksi ja seuraavan päivän krapulamasennukseksi, jolloin yksinäisyys tuntuu vielä suuremmalta painolastilta. Minulla itselläni on vielä sen verran luonnetta jäljellä, että olen pystynyt rajoittamaan alkoholinkäyttöäni iloisiin hetkiin.

Vanhusten itsemurhat

Yksinäisyys, taloudelliset ongelmat, toimettomuus, sairaudet, talven pimeys ja liukkaat kelit estävät mieltä kohottavan elämän ja ulkoilun. Eli vanhusten odotetaankin passivoituvan ja tekevän itsemurhan, sillä vanhus omassa kirstussaan vähentää menoja verokirstusta, näin provosoivasti sanottuna. Ei tarvitse enää maksaa eläkettä, ei asumistukea, ei sairaanhoitoa, ei taksiseteleitä jne.

Elämän loppu - kuolema

Kirjalija Stephen Cave toteaa minusta osuvasti eliniän noususta kirjassaan Immortality "Me emme elä kauemmin, vaan kuoleminen kestää vain pitempään"

Olen joskus miettinyt, että aiemmin ihmisen kuolema oli helpompi, armeliaampi ja parempi, kuin tänään, sillä läheiset olivat vierellä. Nyt kuolema tapahtuu sairaallassa tai kotona - YKSIN. Ihmisen syntyminen on ihme, niin on kuolemakin, sillä elämä oli niiden välissä. Mitkäät muut tapahtumat, kuin syntymä ja kuolema, eivät ole merkityksellisempiä ihmisen elämässä.  Useissa kulttuureissa vanhuksia arvostetaan vielä tänäkin päivänä. Vanhusta ei koeta rasitteena läheisille ja yhteiskunnalle, ja heidät saatetaan hellästi kuoleman rajan yli.

Mieti itse, että minkälaisen vanhuuden itellesi toivoisit?

Tämän blogini tekstin ja ajatuksen ymmärtää parhaiten yksinäinen vanhus, mutta Sinulla nuorempi blogini lukija, on jo nyt mahdollisuus näitä tulevia aikojasi pohtia omalta osaltasi, ja helpottaa yksinäisten vanhusten elämää nyt ja tulevaisuudessa, kunnes itse siihen joukkoon kuulut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset