PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Te uskovaiset poliitikot vaikenette näistä Raamattunne sanoista?

  • Kuva sivulta: http://myllykummunkurssikeskus.fi/Raamatut.php
    Kuva sivulta: http://myllykummunkurssikeskus.fi/Raamatut.php

Sunnuntaisaarani Teille, jotka kirkossa eivät käy. Blogini on myös uskovaisille, jotka käyttävät Raamattua lyömäaseena. Lukekaa ja miettikää tekstiäni. Älkää hyväksykö tai hylätkö mitään mitä kirjoitan ilman sitä, että mielessänne jokaisen sanan ja lauseen punnitsette. Lukiessane tulette huomamaan, että samoin kuin Raamatun, niin toisten uskonkirjojen, todellinen sanoma on unhohdettu ja niitä käytetään vallan ja terrorin välineenä, niin Suomessa, kuin maailmalla.

 

Mnä kuuntelen, kuunteletko Sinä?

Jälleen kerran, kun juttelin eilen pyörätuolilla kulkevan ihmisen kanssa, niin sain kuulla, kuinka apu tyssätään. Jalat viedään alta, jotka eivät kanna. Kuka tahansa meistä, minä, Sinä tai läheisesi, voi olla jo huomenna liikuntakyvytön.  -Juttelin eilen illalla yksinäisen vanhuksen kanssa, joka puhui "isemurhapilleristä. -Viikon verran olen käynyt ajatusten vaihtoa 25-vuotiaan konkurssiyrittäjäisän kanssa, jonka tulevaisuus on hyvin harmaa, kun velkoja ei armahda. -Olen keskustellut homonuorten kanssa, jotka yhden puolueen nuoret, haluavat poistaa yhteiskunnan raameista. -Olen jutellut leskivaimon kanssa, jolla on vaikeuksia pärjätä pienellä eläkkeellään, jonka asuntoyhtiön putkiremontilainan kuukausierä ylittää eläketulon. -Olen saanut kommetteja öykkäreiltä blogeihini, jotka eivät siedä myötätuntoani toisia ihmisiä kohtaan. -Olen lukenut leipäjonoista, kun ruokaa täytyy jonottaa, että saa lasten harrastukset maksettua. -Olen saanut lukea pahoinpidellyistä vanhuksista ja sairasta. -Olen lukenut pörssiyhtiöiden voitoista ja väärydellä hankituista miljoona optioista. -Olen lukenut työttömistä, joilta viedään työttömyysturva ja pakotetaan töihin, joissa heidän ammattitaitonsa jätetään yhteiskunnassa käyttämättä. -Olen itse saanut kokea kuinka oikeudesssa valehdeltiin, etten saanut oikeutta. -Olen itse saanut kokea, kuinka kotini, omaisuuteni ja yritykseni ryöstettiin väärillä valoilla. -Olen itse saanut kokea epäoikeudenmukaisuuden tuomioistuimissa. Olen jo 12-vuotiaasta saakka kokea ansiotonta häväistystä, jota päälleni on ansiotta kaadettu. -Olen itse saanut kokea maanpakolaisuuden jo kahdessa eri maassa. -Ettei tämä olisi ollut liian helppoa itselleni, niin olen saanut kokea viimeiset kuukaudet jälleen masentavaa yksinäisyyttä.

Uskovaiset olette unohtaneet Raamattunne sanoman kunnioittaa isiä, äitejä, vammaisia, vanhuksia, lapsia, lähimmäisiä, leskiä, velallisia ja heitä, jotka ovat vailla huoltajaa. 

Meillä on lestadiolainen pääministeri, katolilainen ulkoministeri ja muuten uskovaiset päättäjät, mutta he ovat unohtaneet heidät, jotka ovan avun ja kunnioituksen tarpeessa. Mitä merkitystä on korostaa ja ottaa huomioon kansaa koskevissa päätöksissä, vain niitä asioita, joilla voi alistaa ja rangaista, ajaa omaa , lähipiirin ja puolueen etua, kun tärkeämpää on huomioida välittämistä, rakkautta ja myötätuntoa koko kansaa kohtaan. Sillä vain niillä eväillä, ja vielä runoudella rakennetaan valtiota, niin kuin Platon totesi jo kaksi ja puolituhatta vuotta sitten.

Nämä te olette unohtaneet päätöksiä tehdessänne Raamatustanne, jolla hakkatte luojan luomia ihmisä päähän - olette unohtaneet lähimmäisen rakkauden.

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

"Älä pilaile kuuron kustannuksella äläkä pane estettä sokean tielle"

"Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi."

"He ovat häikäilemätöntä kansaa, joka ei kunnioita vanhusta eikä sääli poikasta."

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

"Kunnioita ja tue leskivaimoja, jotka todella ovat vailla huoltajaa."

"Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi."

"Joka toisia auttaa, sitä autetaan, öykkäri vahingoittaa itseään."

"Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla."

"Joka köyhiä auttaa, ei puutetta koe, mutta katseensa kovettavaa kirotaan."

"Joka varasta auttaa, vetää ylleen kirouksen: kun todistajia kutsutaan, hän vaikenee."

"Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu -- häntä auttamassa ei ole ketään."

"Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä. Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi. Minä tiedän, etten jää häpeääni,"

Kun vielä muistelette kymmentä käskyä, vaikkapa 5.käsky "Älä tapa", rikkomalla tätä käskyä meidän perheestä Esko Ahon hallituksen toimesta surmattiin kolme ihmistä ja parikymmetä haavoitettiin. Se onnistui rikkomalla 9. käsky "Älä todista väärin toista ihmistä vastaan." Se kaikki toteutettiin rikkomalla 10.käsky, eli "Älä himoitse lähimmäisesi taloa tai peltoa,  äläkä mitään, mikä kuuluu hänelle." Näitä käskyjä rikottiin sumeilematta 90-luvun pankkikriisin aikaan, ei vain meidän perheemme kohdalla vaan kymmenientuhansien velallisten kohdalla ja aiheutettiin mittaamaton vahinko sadoilletuhansille kansalaisilleTässä on se uskonmitta meidän "uskovissa" päättäjissämme.

Häpeään Te jäätte ulkokullatut, jotka Herranne nimellä kunniaa kalastatte!

Lopuksi 90-luvun pankkikriisin vellallisista, jotka tänäkin päivän, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ovat velkavankeudessa. Heidän puolisonsa ja lapset ovat samassa tyrmässä. Pankit eivät ole edes antaneet velallisille tilityksiä heidän veloistaan, velallisen sitä oikeudessa vaatiessa,, vaikka tilityksen antamatta jättäminen  on Suomen lain mukaan rikos. Tänäkin päivänä, niin kuin viimeiset 24-vuotta, joka ikinen arkipäivä, meidän oikeusistuimet tekevät epäoikeudenmukaisia päätöksiä velallisten vahingoksi, sillä mandaatilla, jonka Presidentti Koivisto antoi 6.5.1992 järjestämässään konklaavissa. Rikkoen Suomen Perustuslakia ja muita eduskunnan säätämiä lakeja ja asetuksia. Tilityksen vaatii Taivastenvaltakuntakin.

Sinulle, joka ei ymmärrä puhuttua sanaa, ja ei muista kuinka veronmaksajat armahtivat pankkiirit 90-luvun Suomessa ja tämän päivän Euroopan valtioissa.

"Vertaus armottomasta palvelijasta"

Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"

"Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset.

Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia*. 

Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava.

Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.'

Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria*. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!'

Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.'

Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken.

Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit.

Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' 

Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.

Toisin tekivät Suomen päättäjät ja tuomitsivat pikkuvelalliset vuosikymmeniksi velkavankeuteen, veivät pilkkahinnalla heidä omaisuutensa, ja antoivat kansan verokirstusta rahat pankiireille - 35miljardia euroa teille tietymättömille. Tämä rahansiirto kansalta pankkireille salattiin vielä 100-vuodeksi, eli vuonna 2095 veronmaksajat voivat vasta nähdä, että minne miljardit katosivat.

Edellisessä hallituksessa oli jopa uskovaiseksi puolueeksi tunnustautuva Kristillisdemokraatit, mutta pyrkivätkö he korjaamaan Raamatun mukakaan niitä vääryyksiä mitä oli tehty, ja tehtiin heidän aikaanaan? Eivät, he eivät panneet tikkua ristiin, vaan pyrkivät vielä estämään, Jumalan luomia ihmisiä todistamasta rakkauttaan toisilleen.

Näillä toimillako Te Paratiisin porstuaan luulette pääsevänne kolkuttelemaan taivaan portteja? Puolueitten kannatusluvuissa on näkyvissä kansan ja Jumalan tahto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän LeoPatrikainen kuva
Leo Patrikainen

Herätti ajattelemaan mitä uskovaisuus velvoittaa.
Velvoittaa toimimaan läheisten ja kansan hyväksi.
Ei yksin omien läheisten, ei yksin oman perheen,
ei yksin oman kansan, vaan kaikkien kansojen.
Maailmaa pitää rakentaa rakastamalla ja suojella
tätä elämän maata ihmiskunnan ja eläinkunnan kotina.

Pertti Näihin ajatuksiin saarnasi johdatti.

Leo

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset