PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Pankkien kuriin laittaminen ei riitä! Oikeuslaitokset on putsattava

  • SKOP:n Liiketoimintaryhmän, LTR, suunnitelma Katinkullan omaisuuden kaappaamisesta
    SKOP:n Liiketoimintaryhmän, LTR, suunnitelma Katinkullan omaisuuden kaappaamisesta
  • SKOP:n lakimies Veli-Matti Parmala palkittuna kansalaisena?
    SKOP:n lakimies Veli-Matti Parmala palkittuna kansalaisena?

MOT-pankkivangit ohjelma toi esille sen todellisuuden pankkien ja oikeuslaitosten toiminnasta, joka on vaiennettu ja pyritään edelleen vaientamaan. Tämä rikollinen toimintamalli on ollut käytössä jo 24-vuotta, lähtien Presidentti Mauno Koiviston konklaavista presidentinlinnassa 6.5.1992, jolloin ohjeistettiin oikeuden tuomarit toimimaan pankkien hyväksi ja velallisten vahingoksi.

Silloin ei tuhottu vain yrityksiä, yrittäjäsukuja ja muita velallisperheitä, vaan aiheutettiin valtavat vahingot koko Suomen yhteiskunnalle, jonka laskua olemme joutuneet maksamaan jo 24-vuotta ja maksamme edelleen. Ketään ei ole kuitenkaan saatettu vastuuseen, ei ole edes tutkittu niitä vääryyksiä ja rikoksia.

Oikeusviranomaiset, poliisit, syyttäjät ja tuomarit sekä kunnissa ja kaupungeissa vaikuttavat virkamiehet ja poliitikot on saatava korruptiotutkintaan sekä valvonnan alaisuuteen.

Meidän tapauksessa, Katinkullan kaappausta, olivat avittamassa kainuulaiset virkamiehet, poliitikot, päättäjät ja paikallispankkien johtajat. Heidän kanssaan SKOP:n pankkiirit neuvottelivat tulevasta konkurssista, ennen konkurssia. Nimet meillä on tiedossa. Yrityksemme avainhenkilöt, joille olimme luoneet työpaikat ja maksaneet korkeata palkkaa, olivat tärkeimmässä asemassa konkurssia suunniteltaessa. Ilman heidän apuaan SKOP-ei olisi voinut kaapata yritystämme.

Me saimme meitä koskevat SKOP-johtokunnan ja Liiketoimintaryhmän, LTR, pöytäkirjat, jotka KRP takavarikoi SKOP:n tilitoimistosta. Puoli vuotta ennen konkurssia SKOP oli alkanut suunnittelemaan yrityksemme kaappausta. Pöytäkirjoihin on selkeästi kirjoitettu, että konkurssi aiheuttaa ainakin 150milj:n vahingon meidän omaisuutemme, joka oli tuolloin 700miljmk:aa. Pöytäkirjoissa on selkeästi, "Konkurssi rikkoo SKOP:n ja Katinkullan keskinäistä rahoitussopimusta" SKOP siirsi omaisuutemme omalle tytäryhtiölleen 190milj.mk:lla, eli 70% alihintaan todellisesta arvosta. Lukijan on ymmärrettävä se tosiseikka, että SKOP ryhtyi rikollisella tavalla suunnittelemaan ja toteutti meidän omaisuuden siirton omaan omistukseensa ja hallintaansa. 

Tässä yksi, kymmenistä, SKOP:n liiketoimintaryhmä kokouksen pöytäkirjan liitteistä ennen konkurssia. Kuva vieressä.

Nimimerkit: PL=Pekka Luukkainen, SKOP:n pankkiiri. HR=Hannu Rosenström, SKOP:n rahoituspäällikkö. V-M.P=Veli-Matti Parmala, SKOP:n lakimies, joka laati meidän ja pankin välisen salaisen jatkorahoitussopimuksen. Pekka Luukkainen ja Veli-Matti Parmala olivat yhtiömme hallituksen jäseniä ja äänestivät yhtiömme asettamisesta konkurssiin. Kolmannen ratkaisevan äänen antoi Göran Bärlund, SKOP-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja, jonne omaisuutemme alihintaan siirrettiin.

Näin selkeän suunnitelmallista oli yrityksemme ja omaisuutemme kaappaaminen ja nämä kaikki dokumentit esitettiin poliisille, syyttäjälle ja oikeudelle, ilman mitään tulosta - Emme saaneet piiruakaan oikeutta. "Rantakatin Lomakylä Oy" oli meidän omistama yritys, joka toteutti koko Katinkullan valtavan investoinnin.

Kiinnitän erityistä huomiota seuraaviin kohtiin SKOP:n laatimassa yrityksen kaappaussuunnitelmassa.

Konkurssisuunnitelmassa on tarkkaan suunniteltu, kuinka omaisuutemme arvo päätetään SKOP:ssa. Oli tehty jo uuden yhtiön organisaatiokaavio ja valittu avainhenkilöt. Ennakkoon, ennen konkurssia SKOP:n pankkiirit olivat sopineet Katinkullan yhteistyökumppaneiden kanssa sopimusten siirrosta SKOP:n omistamalle yhtiölle.

Kohta 16. Päätettävä SKOP:lle tulevan luottotappion määrästä, jotta uusi yhtiö voi aloittaa toimintansa paremmalta pohjalta.

Eli päätettiin siitä, että paljonko SKOP tulee nostamaan Valtionvakuusrahastolta veronmaksajien rahaa. Siksi Esko Ahon hallitus otti valtiolle velkaa, 1991-95, puolet tämän hetken valtionvelasta, eli 50miljardia euroa.

Kohdassa 17. Sovittiin konkurssin tiedottamisesta, johon liittyi se, että SKOP sopi henkilökohtaisesti tiedotusvälineitten päätoimittajien kanssa tiedotuksen linjat ja vaativat, ettei meidän yrittäjien lehdistötiedotteita julkaista. Suurimmat mediatalot siihen suostuivat, joten se siitä ”luotettavasta mediasta”, joka on viime aikoina vakuuttanut julkaisevansa vain totuudenmukaisia uutisia.

Kohdassa 18. Vakuuksien realisoinnin ajoittaminen.

Sen SKOP-n lakimies Veli-Matti Parmala oli sopinut Katinkullan KHT-tilintarkastaja Erkki Simpasen, KPMG-Wideri, kanssa yhteistoiminnasta, joka myös laati Katinkullan pesäluettelon ja pudotti omaisuutemme arvon 700milj:sta 190milj.mk:aan. KHT-Erkki Simpanen esiintyi eri oikeudenistunnoissa puolueettomana asiantuntijana, jonka lausuntojen perusteella tuomioistuimet eivät antaneet meille oikeutta. Veli-Matti Parmalalle presidentti myönsi Suomen Leijonan ritarimerkin. Niin Suomessa palkitaan heidät, jotka tuhoa kylvävät. Veli-Matti Parmala oli laatinut Katinkullan ja SKOP:n välisen salaisen jatkorahoitussopimuksen ja laati sen oikeudettoman rikkomisen. 

Minä en voi sanoillani aiheuttaa sellaista tuhoa heille, jotka teoillaan tuhosivat minun elämäni, aiheuttivat äitini ja kahden veljeni ennenaikaisen kuoleman.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Katso YLE: sivulta keskimmäinen Kotimaankatsaus ohjelma, 17.5.1994, niin kuulet omin korvin, kuinka meitä huijataan rikollisella tavalla ilman mitään seuraamuksia.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/02/taistelu-k...

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Pertti jälleen kerran!

Suomen tuomioistuinlaitos alistettiin eduskunnan päätöksellä (ETA-sopimus) 27.10.1992 EY:lle.

Koiviston konklaavissa 6.5.1992 oli kysymys Suomen pankkijärjestelmän saattamisesta ETA-sopimuksen liitteisiin kirjoitettujen mukautusmääräysten edellyttämään euro-kuntoon eli 8 %:n vakavaraisuustasolle, jota Suomi ei silloin täyttänyt.

Määräaika pankkien vakavaraisuustason nostamiseen umpeutui 1.1.1995.

Niinpä pankit pelastettiin keinoja kaihtamatta ja tuomioistuinlaitos tarvittiin puolustamaan pankkeja mahdollisissa oikeudenkäynneissä.

Kysymys oli siis EY-säädöstön täyttämisestä, jossa monien Suomen yrittäjien omaisuudet laitettiin lihoiksi.

Juhani Nurminen

Pätee muuten kaikkiin oikeudenaloihin, että päätöksiä perustellaan ns. näennäisperusteluilla ottamatta huomioon relevantteja faktoja. Peruskansalainen saattaa sitten päätellä kaiken olevan ok, vaikkei ole.

Yksi ongelma on myös oikeudenkäyntien pitkä kesto. Eikö tuo yksi MOT:ssa selostettu juttu ole ollut käsittelyä odottamassa seitsemän vuotta? IOT aikanaan antaa Suomelle tuomion, jos vaan asianomista on riittävän pitkään hengissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset