PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Platon tuomitsi jo 2500 vuotta sitten Kilpailukykysopimuksen

  • Otava 2012
    Otava 2012

Hallitus toimiin juuri päinvastoin, kuin Platon pohtiessaan uuden valtion perustamista.

Hän ymmärsi, että optiot ja muut kannustinpalkkiot korkeimmalle johdolle ovat vahingollisia ja laiskistuttavat niiden saajat. Platon oivalsi, että köyhä ja alistettu työntekijä kokee itsensä orjaksi, jonka työntulos on huono. Platon näki, että köyhyydestä seuraa huonompi koulutus, jonka seuraukset näkyvät tulevaisuudessa.

Nämä kaikki samat valtion väärän politiikan merkit ovat nähtävissä, ei kehittyneissä maissa ja diktatuureissa, joissa työtekijät sekä perheyrittäjät ovat välttämätön paha, mutta määrältään suuri, joiden volyymi tuottaa pienelle kansanosalle valtavasti rikkautta ja hyvinvoinnin sekä pitää diktaattorin hoveineen vallassa. Huonosti palkattu työvoima tuottaa tavaroita, joiden laatu on kehno. Ne kelpaavat kotimarkkinoille kotimaisuus propagandan saattelemana, mutta eivät vientiin. Nyt koulutuksen heikentämisellä ja yliopistojen varoja supistamalla taannumme tulevaisuudessa köyhien maiden joukkoon.

Eli seuraukset ”Kiky:stä” saamme kokea tulevaisuudessa.

Näin Platon pohti valtion perustamisessa köyhyyden ja rikkauden varjopuolia.

“Mietihän, voivatko myös muut ammattimiehet mennä seuraavista syistä tärviölle ja muuttua huonoiksi?

- Mitkä ne syyt ovat?

- Rikkaus ja köyhyys

- Kuinka niin?

- Seuraavalla tavalla. Kun ruukuntekijä rikastuu, luuletko hänen enää välittävän ammatistaan?

- En tosiaankaan

- Hän laiskistuu ja välinpitämättömämpi kuin ennen, eikö niin?

- Paljonkin

- Hänestä tulee huonompi ruukuntekijä?

- Paljon huonompi

- Ja jos taas köyhyys estää häntä hankkimasta työkaluja ti muuta mitä ammatissa tarvitaan, näen työnsä tulokset ovat huonompia ja opettaa myös poikansa, tai keitä hänellä onkin oppilainaan, huonommiksi ammatinharjoittakiski.

- Tietysti

- Siis sekä köyhyys että rikkaus huonontavat työn tuloksia ja tekevät myös itse työntekijät huonommiksi.

- Näköjään

- Siitenhän olemme löytäneet lisää asioita, joita vartijoiden on kaikin keinoin pidettävä silmällä, niin etteivät ne pääse huomaamatta pujahtamaan valtioon.

- Mitä ne ovat?

- Rikkaus ja köyhyys, joista toinen synnyttää ylellisyyttä, laiskuutta ja kapinahenkeä, toinen kapinahengen lisäksi orjamaisuutta ja kehnoa työtä."

Lähde: ”Platon Valtio”, Otava 2012

Valitettavasti nykyinen polittinen päätöksenteko tähtää omaan, läheisten, tuttavien ja puolueen etuun, jossa ei ole sijaa valtion kansalaisten eduilla ja hyvinvoinnilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Mainio kirjoitus! "Jo muinaiset foinikialaiset" tiesivät, miten hyviä yhteisöjä rakennetaan - ja miten ne tärvellään.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mitähäm aristoteles sanoo tuosta Politiikassa, mieshän kritisoi toisinaan oppi-isäänsä ja ehdotti esim että köyhien ja rikkaiden vä,istä tuleeroja tasataan tarjoamalla ruoka-apua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset