PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Vääristynyt onnen tavoittelu, yksittäinen tapaus sen kertoo

  • Niitetään, mutta ei kylvetä. Kuva P.Lindeman
    Niitetään, mutta ei kylvetä. Kuva P.Lindeman

Oli pimeä joulukuun ilta Kainuussa 1992, kun luomamme, perustamamme ja rakentamamme yrityksen, Katinkulta klubin ravintolassa, kokoontui SKOP:n entisen arvopaperioston päällikön johdolla, joka oli vuotta aiemmin edesauttanut pankkikriisin ja laman synnyssä, meidän yrittäjien palkkaamat Katinkullan avainhenkilöt nauttimaan konkurssipesän laskuun ranskalaista shampanjaa Dom Pérignonia. Konkurssipesänhoitajan luvalla he nauttivat sitä 700mk:aa/pullo (117€), tämän päivän hinta 300€:a, maksavaa kuplivaa juomaa, onnistuneen yrityskaappauksen kunniaksi. Minun työttömyyspäivärahani oli samaan aikaan 1.800mk:aa eli kahden ja puolen shampanjapullon hinta.

Ne koijarit, jotka ovat kohta seitsemänkymmentä vuotiaita, osa varmaan jo kuolleita ja siirtyneet ansaisemaansa iäisyyteen, tunsivat silloin onnen hetken koittaneen. He onnistuivat puolen vuoden täsmällisen suunnittelun tuloksena, valtion hallussa olleen SKOP-pankin johtokunnan siunauksella, ryöstää yrityksemme, omaisuutemme ja häätää kodeistaan meidän kuusi perhettä, joukossa 13 lasta.

He onnistuivat siinä, jota Neuvostoliitto ei pystynyt tuhoamaan sodassa, koska meidän vanhempamme olivat puolustaneet Suomen itsenäisyyttä ja saaneet surmansa. Katinkullan vieressä olevan kotitalomme viereen venäläiset pudottivat kaksi pommia, mutta ne jäivät suutareiksi, mutta oma kotimaamme Suomi, jonka eteen sukumme oli tehnyt sata vuotta töitä, ja uhrannut sotaan isäni vanhimman veljen, pystyi täydelliseen tuhoon yllättäen, arvaamatta ja hetkessä.

Myöhemmin, näiden samojen SKOP:n johdolla toimineitten koijareitten seurauksena, sai surmansa äitini ja yksi veljeni. Heidän raakalaismaisen työnsä tuloksena vielä yksi veljistäni teki itsemurhan pari vuotta sitten ja lähes kolmekymmentä meistä haavoittui.

Minkälainen on sen ihmisen sisin, sielu, joka saavuttaakseen hetken onnen huuman, tuhoaa ja surmaa ihmisiä - ennen aikaisesti lopettaa heidän ainutlaatuisen elämänsä? Millainen on se valtio, joka tämän kaiken hyväksyi ja oikeusistuimissa päätti voimassa olleitten lakien vastaisesti, siunasi vääryyden? Vain diktatuuri rankaisee valtion rakentajia ja palkitsee sen ryöväreitä.

Tämän kaiken saman me näemme nyt tapahtuvan Euroopan sisällä terroritekoina, jotka ovat täysin verrannollisia siihen, mitä tapahtui Suomessa 90-luvulla, mutta niistä media vaikeni, niitä ei uutisoitu, niitä ei nostettu lehtien lööppeihin – ne kaikki unohdettiin, niin paljon niitä tapahtumia hävettiin ja hävetään tänäkin päivänä. Sitä tuhoa ei koskaan pohdittu Eduskunnassa, hallituksessa saatikka eri komiteoissa tai työryhmissä – sitä mitä tapahtui Suomen sisällä, ei sen rajojen ulkopuolella?

Se 90-luku, Suomen lähihistoriassa, oli käännekohta valosta ja hyvinvoinnista pimeyteen ja kurjuuteen. Hetken Suomi nousi, mutta niin, kuin me kaikki tiedämme, että virkeinkin istutettu taimi kuolee, jos se ei saa ravintoa ja se tallataan maahan.

Suomessa alkoi silloin, 90-luvun alussa, yksityisyrittäjyyden alasajon aika. Viikate niitti tarkasti. Tuhoten suunnitelmallisesti poliitikkojen, pankkiirien, oikeuslaitoksen ja virkamiesten toimesta. Niittäen kaiken sen hyvän, jonka eteen ja puolesta Suomen itsenäisyyttä oli varjeltu ulkopuolista vainolaista vastaan. 

Mikä on sellaisen itsenäisen valtion kohtalo, joka tuhoaa oman perustansa? Yrittäjät ja yksityiset yritykset, jotka loivat pysyviä ja kokoaikaisia työpaikkoja kansalaisille. Kansalaiset, joiden sydän oli täynnä rakkautta isänmaataan kohtaan? Samaan aikaan se tukee valtiota ylläpitävän kaupan ja palveluiden monopolisoitumista. Jonka häivytystä edesauttaa media, tukemalla ylikansallisia yhtiöitä omilla jutuillaan? Sivuuttaen kotimaiset ja paikalliset tuottajat sekä yritykset – tuhoten yrittäjät ja yrittäjä hengen.

Tässä tuhossa hävisivät kaikki, niin media, joka kadotti valtavan määrän yrittäjien mainostuloja, kuin valtio, joka kadotti veroparatiiseihin verotulonsa. Siitä seurasi verojen korotuksia, eläkeiän nostot, hyvinvointivaltion alasajo, kasvava valtiovelka, työttömyys, kansalaisten syrjäytimien luottokelvottomiksi leipäjonojen asiakkaiksi, eri arvoistuminen ja kansalaisten henkinen lamaannus.

Niin pahalta minusta on tuntunut seurata aitiopaikalta, jo19-vuotta maanpakolaisena, isänmaani tarkoituksellista ja suunnitelmallista tuhoa, jota nykinen SOkoS-hallitus ei edes ymmärrä haaliessaan itselleen, puolueilleen ja virkamieskoneistolleen kaikki mahdolliset edut, joita se saa irti kansalaisten selkänahasta.

Se hiili, johon meidän piti yhdessä puhaltaa, ei enää pala, vaan päästä ympärilleen vain näkymätöntä, hajutonta ja tappavaa häkää.

Tyhmä on se padonvartija, joka ei ymmärrä pienen halkeaman murskaavan koko padon.

Surullisena tämän Sunnuntaisaarnani teille kirjoitin Hyvät Blogini Lukijat. Kaikki näistä, joista kirjoitin, ei ole vielä toteutunut, mutta niiden syiden siemenet on jo kylvetty.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Pertti, jälleen kerran!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

SKOP:n toiminta haisee.
Eipä ole ihme, että asiakirjat on määrätty sadaksi vuodeksi salaisiksi.

Todistettavasti Tampereen Alue-Säästöpankissa oli otettu käyttöön laiton pankkien vakavaraisuuden nostamiskeino.
Satun tietämään, että samoin SKOP toimi ainakin Pohjanmaalla, mutta Pohjanmaalla yksittäinen operaatio (pankin yksipuolinen koronnosto) kaatui jo ennen Koiviston konklaavia yhden yrittäjän toimesta.

http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suuri suomalainen romaani 1990-luvun alun tapahtumista on vielä kirjoittamatta.

Väinö Linna aikoinaan oivalsi, että sekoittamalla faktaa ja fiktiota saadaan aikaan kirjoja, jotka kiinnostavat suomalaisia ja saavat heidät tutustumaan lähihistoriaansa. Aikaan, jonka he itse ovat eläneet ymmärtämättä asiakokonaisuuksia, syitä ja seurauksia.

Blogisti voisi teoksen kirjoittaa ja lahjoittaa yhden kappaleen omistuskirjoituksella presidentti Koivistolle.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tähän romaaniin ei kirjoiteta fiktiota.

Suomen lähihistoria koskettaa jokaista suomalaista. Syyt Suomen tämän päivän tilanteeseen löytyvät pääosin vuodelta 1992.

.

"Koivisto oli valittanut sitä, ettei presidentin pakista löytynyt niin pientä vasaraa, ettei sen isku olisi kuulostanut moukarilta."

Sitaatin lähde
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/633/

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kannattaa lukea ja verrata

Koivisto, Mauno (1923-)
tasavallan presidentti

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/633/

ja

kokoamani Koiviston CV
http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

P.S. Silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Väinö Linnan tieteen akateemikoksi vuonna 1980. Nimityksestä taiteen akateemikoksi Linna oli aikaisemmin kieltäytynyt.

Tänä päivänä kirjailija Väinö Linnan mieltäminen tiedemieheksi on äärimmäisen vaikeaa ellei jopa huvittavan irvokasta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Noista tapahtumista on aikaa, mutta katkeruus kiristää yhä mieltäsi. Onko mahdollista päästä tästä katkeruudesta eroon tämän elämän aikana?

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Moi Mikko

Onko katkeruudella joku aikaraja? ;-)

Ei varmaan ole pääsyä tämän elämän aikana, sillä en ilmaise blogeissani vain omaa katkeruuttani, vaan satojentuhansien muiden katkeruuden epäoikeudemukaisuutta kohtaan 90-luvun pankkikriisistä. Se koskettaa tänäkin päivänä niin omaisuuden ja yrityksien menettäneitä sinä aikana, kuin myös heidän sukulaisiaan ja läheisiään, jotka olivat silloin vasta lapsia tai nuoria.

Sen ajan seuraukset eivät poistu koskaan, jos alkusyyhyn ei saa oikaisua, sillä niiden seurausten kanssa elämme joka ikinen päivä.

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215515-k...

Käyttäjän SariLaine kuva
Sari Laine

Vain vääryydet oikaisemalla voidaan oikaista myös katkeruudet.

Suomessa on tuhottu tuhansia firmoja ja yrittäjiä Mauno Koiviston ajoista alkaen, samalla on tuhottu kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Entinen hyvinvointivaltio on Koiviston toimesta alas ajettu rapakuntoiseksi banaanivaltioksi. Mauno Koiviston voi syystä nimetä Kurjuuden kuninkaaksi, joka hoviväkineen hoiteli päätöksillään suuren joukon aikalaisiaan, hyvinvoivia suomalaisia nykypäivän onnen kerjäläisiksi, Tuomari Nurmion laulusta sanoja lainaten.

On käsittämätöntä ja ajattelematonta miksi ihmisille, joilta kaikki on jo viety, edes ehdotetaan, että unohdatte nyt vaan kokemanne ja älkää olko katkeria? Eli samalla ehdotetaan, että jätetään pahuuden tekijät edelleenkin rauhaan? - Kuten oikeuslaitoksemme, ”vapaa” lehdistömme ja valtaa pitävät poliitikot heidän suhteensa ovat tähän päivään saakka tehneetkin.

Me tiedämme, miten käy, kun saastunut maaperä yritetään peitekerroksella salata ja rakentaa sen päälle uusia rakennuksia. Sille käy niin kuin salailu- ja peittely-yrityksille yleensä käy, että totuus tunkeutuu näkyviin ennemmin tai myöhemmin. Peitekerroksen ja uusien rakennusten alla saastunut maa vaikuttaa edelleen, sen vaikutus tulee maakerrosten läpi, se sairastuttaa nyt uusissa taloissa asuvat ihmiset. Totuuden tultua lopulta julki, loppulasku pitkitetystä toiminnasta käy kalliiksi, sairastuneet ihmiset tarvitsevat hoitoa, uudet talot pitää purkaa ja lisäksi saastunut maaperä niiden alta kaivaa esiin, puhdistaa ja taas rakentaa ne talot uudelleen.

Eikö näille vääryyksiä kokeneille ihmisille pidä kertoa, että tästä maasta voi kuin voikin löytyä edes muutama rehellinen, oikeudentuntoinen valtaapitävä, jotka ovat valmiit vääryyksistä vastuussa olevat, lopultakin saattamaan teoistaan vastuuseen?

Luojan kiitos, vielä meiltä löytyy ainakin sitä väkeä, jotka noiden 90-luvun vääryyksien oikaisemiseksi edelleen jaksavat hartiavoimin tehdä vapaaehtoistyötä.

Tapahtuneiden vääryyksien oikaisu on ainoa oikea tapa luoda tervettä pohjaa uusille yrittäjille, luoda luottamusta oikeudenmukaisuudesta, ettei heidän luomiaan firmoja ja omaisuuksia tulla taas ryöstämään, luoda tervettä, parempaa tulevaisuutta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>....He onnistuivat puolen vuoden täsmällisen suunnittelun tuloksena, valtion hallussa olleen SKOP-pankin johtokunnan siunauksella, ryöstää yrityksemme, omaisuutemme ja häätää kodeistaan meidän kuusi perhettä, joukossa 13 lasta....

....Myöhemmin, näiden samojen SKOP:n johdolla toimineitten koijareitten seurauksena, sai surmansa äitini ja yksi veljeni......

ooo

Hyvä ystävä, jos totuutta etsitään, niin eikö tähän kuuluisi vastapuolen kannanotto.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Eikös se kannanotto ole jo selkä? Äidiltäni ja veljiltäni ei saa enää kannanottoa.

KRP:n takavarikoimat SKOP:n johtoakunnan ja liiketoimintaryhmän pöytäkrijat ovat selkeätä luettavaa, aikatauluineen ja tavoitteineen.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Vastapuolen kannanottoa minäkin olen vuosia odottanut.

Vastapuoli toimi presidentti Koiviston ohjeiden mukaisesti.

Laittoman pankkituen (ja sen seurauksena pidetyn Koiviston konklaavin) taustalla on ETA-sopimuksen liite, joka oli Suomea koskenut EY-mukautusmääräys.

Suomen pankkien vakavaraisuus oli ETA-sopimuksen liitteisiin kirjoitetun EY-mukaustusmääräyksen mukaisesti nostettava 1.1.1995 mennessä EY-direktiivin edellyttämälle 8 %:n vakavaraisuustasolle.

Koiviston konklaavissa tuomioistuinlaitos ohjeistettiin toimimaan siten, että EY-säädöstön edellyttämä Suomen valtiojohdon laiton toiminta voitti oikeudessa.

Kysymyksessä on valtiopetos, rikos, joka ei vanhene.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Nämä tehtävät oli annettu jonkun vastuulle ja tämä joku toteutti tehtävänsä moraalista tai omatunnosta piittaamatta, koska tehtävän loppuun saattaminen oli hänen (virka)velvollisuutensa.

Vastuun ja velvollisuuden taakse voi kätkeä hyvin monia asioita ja niillä voi myös rauhoitella ajoittain olemassaolostaan muistuttavaa omaatuntoaan.

Eivät mersulla ajelijat aina niin onnellisia ole kuin mitä päälle saattaa näyttää...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset