PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Tänään täytän 60-vuotta, mutta kannattiko näin pitkälle jatkaa?

  • Tätä blogiani kirjoitan Espanjan illassa 28.11.2016, nauttien tiramisúta ja Málaga Dulcea. Kuvaaja Alfonso
    Tätä blogiani kirjoitan Espanjan illassa 28.11.2016, nauttien tiramisúta ja Málaga Dulcea. Kuvaaja Alfonso
  • Kuva, P.Lindeman
    Kuva, P.Lindeman

Tänä aamuna, 1.12.2016 kello 09.00 tulee kuluneeksi 60-vuotta siitä, kun hengitin tämän maailman ilmaa keuhkoihini ensimmäistä kertaa.

Tästä blogistani selviää satojen blogieni ajatukset, että millä näkemyksellä ja elämän kokemuksella olen ne kirjoittanut.

Kirjoitin tämän hyvin avoimen blogin elämästäni siksi, että kukin voi omalla kohdallaan pohtia sitä, että teinkö minä elämässäni kaiken väärin, vai olinko vain uhri ja sijaiskärsijä uskonnollisessa, poliittisessa, taloudellisessa ja rikollisessa pelissä? Mieti, että mihin kokemaani kärsimykseen ja leimaan olisin itse voinut vaikuttaa? Kannattiko minun suorittaa kansalaisvelvollisuuteni ja rakentaa yhteiskuntaa, kun siitä kovimman mukaan minua rangaistiin, Suomen patrioottia?

Kirjoitin tämä siksi, että lukija ymmärtäisi seuraukset, jotka aiheuttaa tietämättömyys ja vääryys. Että Te, ette tuomitsisi kanssaihmisiänne, niin kuin minut ja elämäni on saatettu häpeään. Nyt häpeän tunteeni on kadonnut, kun ymmärrän, ettei minun elämässäni ollut mitään hävettävää vaan heillä, jotka minua sormella osoittivat, he pitäköön häpeänsä itsellään ja hävetköön. Jälleen kerran, en kirjoita itseni vuoksi vaan Teidän takianne, että saisitte elää paremman elämän.

Tämä kaikki on lisännyt myötätuntoni ja eettisyyttäni.

Kärsimys on kasvattanut myötätuntoani. Miten minä olen kärsinyt?

Kivikkoinen on ollut elämäni taival, kun luet, niin pohdi sitä, että kuinka pitkälle itse olisit jaksanut elämänpolkuani kulkea? Lukijalle voin sanoa, että nämä ovat minun kärsimyksiäni ja häpeitäni. Sinulla on omasi, jotka ovat aina henkilökohtaisesti koettuna rankempia, kuin lukea toisen kärsimyksistä.

Näin olen saanut lyhyen elämäni aikana kärsiä, näistä leimoista. Tämä ei ole valitus- tai vuodatuslista vaan kertomus syistä ja seurauksista. Näiden kärismysten välissä, minulla on ollut myös paljon ilon ja onnen hetkiä.

Vasenkätinen, tietäisittepä kuinka vaikeata oli täytekynällä opetella kirjoittamaan, kun käden täytyi olla vinossa asennossa ja siitä huolimatta lopputuloksena oli sotkua. Vasenkätisyys ei ole vieläkään kaikissa kulttuureissa hyväksyttyä. "Vasenkätisyys on turmeltuneisuuden ja syvän pahuuden merkki", sanoi sattuvasti 1800-luvulla elänyt italialainen rikosoppinut Cesare Lombroso. Hän todisti vankiloiden olevan täynnä vasenkätisiä. Vuosisatoja ihmiset ovat tietäneet, että vasenkätiset ovat pahoja ja muita huonompia.”

Lukihäiriö, sitä en toivo kenellekään, sillä en näe omia kirjoitusvirheitäni vaikka kuinka useasti lukisin tekstini, nyt auttaa kirjoittamisessa oikeankielen tarkistus. Kouluaikaan punakynä ei hirveästi auttanut oppimaan ja siitä huolimatta yritän sitkeästi kirjoittaa blogejani.

Lindeman, mustalaisten sukunimi. Keskikoulussa minua kutsuttiin ”Kreivi Pertti Ylermi Lindemaniksi”. Myöhemmin oli vaikeuksia saada tilattua ravintolasta pöytää tai hotellista huonetta sukunimeni vuoksi. Sain kokea rasismin henkilökohtaisesti.

Homoseksuaalisuuteni takia menetin nuoruuteni, rakkauden kokemisen ja melkein henkeni jo 12-vuotiaana, kun ymmärsin rakastavani samaa sukupuolta ja kuulin, että sellaiset laitetaan vankilaan. Soutaisin kotijärven lahdelle veneellä ja hyppäisin veneestä, 12 vuotiaan ajatuksia ja suunnitelma. Kukaan ei olisi saanut tietää itsemurhani syytä, niin kuin ei tiedetä toistenkaan lasten itsemurhan syitä.  Harmi, että jätin sen vain aikomukseksi, mutta valtavasti nuoria on sen toteuttanut. Miltä tuntuikaan katsoa vierestä kun ystävilläni oli rakastetut, joita helliä ja pitää heistä kiinni. Minä olin yksin vuosia ahdistukseni  ja häpeäni kanssa, joka vaikeutti koulunkäyntiäni, untani ja elämäniloa. Ei ollut ketään, kenelle olisin puhunut ja kertonut todellisista tunteistani. Valtava määrä nuoria ja lahjakkaita ihmisiä on tuhottu elämän alkuvaiheessa suvaitsemattomuudella ja se tuho jatkuu tänäkin päivänä. 

Tuhlattu lapsuus ja nuoruus. Aloitin työni jo 9-vuotiaana perheyrityksessämme ja sitä aiemmin osallistuin maatilamme töihin. Koulu- ja opiskelulomat tein töitä parhaimmillaan 24/7 kolme kuukautta putkeen jo 15-vuotiaana. 35-vuotiaana olin tehnyt jo 47:n työvuoden työt. Se ei parantanut tulevaisuuttani, vaan tuhosi lopun elämäni.

Konkurssin tehnyt, muistan hyvin sen seuraavan päivän, kun mietin pitkään Kajaanin kodissani, että uskallanko mennä ulos kaupungille. Kun menin, niin tuttavat eivät enää tervehtineet, vaan käänsivät päänsä. Konkurssiin liittyy myös valitettavan yleinen näkemys, että konkurssin tehnyt on rikollinen. Minunkin kohdalla huhut ja vihjailut, että olisin laittanut muutaman miljoonan syrjään. Se tuntuu todella pahalta kuulla tuttaviltani juoruista, että olisin tehnyt törkeän velallisen rikoksen, kun rikollinen en ole.

Linnakundi, vankilassa kaksi yötä, kylläkin vapaaehtoisesti, mutta pakotettuna josta rikosrekisterimerkintää ei tullut. Minua vaadittiin vannomaan Kajaanin kihlakunnanoikeudessa yrityksemme konkurssipesäluettelo oikeaksi, mutta en voinut sitä tehdä, sillä meidän 700milj.mk:n omaisuus oli rahoittajapankkimme SKOP:n toimesta ja yhtiön KHT-tilintarkastajan avustuksella alennettu 190milj.mk:aan. En vannonut väärää oikeaksi, joten minut laitettiin painostusvankeuteen, eli oikeus määräsi minut selliin, että vahvistaisin vääryyden oikeudessa. Kaksi vuotta olisin siellä saanut elää täydellä ylöspidolla, mutta vain kaksi yötä olin, sillä minulla oli taistelu kesken rikollisia vastaan, mutta puolueetonta ja riippumatonta oikeudenkäyntiä emme koskaan saaneet. Omaisuutemme omistus siirrettiin myöhemmin Luxemburgin veroparatiisiyhtiön omistukseen halvalla Valtiovarainministeri Sauli Niinistön siunausksella. Omaisuudellamme on tienattu yli satamiljoona euroa.

Rikoksenuhri, mutta syyllinen, sen olen saanut kokea karvaasti, että Suomessa 90-luvun pankkkikriisissä uhrattiin meidän suku ja 65.000 muuta yrittäjää. Maan hallituksen talouspolitiikan ja  pankkien ryöstönuhri on luonnollisesti syyllinen menetyksiinsä. Ammattitaidottomat tuomarit tuomitsevat ihmisiä maanpäälliseen kadotuksen, joko tiedostamattaan tai tarkoituksella. Kahdeksan vuotta yritin käydä oikeutta rikollisia ja ryöstäjiä vastaan, mutta KRP:n pitkä ja uuras työkin valui hukkaan. Rikoskomisariot näkivät, että rikos on tapahtunut, mutta syyttäjä ei syyttänyt. Emme saanet edes mahdollisuutta hakea oikeutta tuomioistuimsessa, se meiltä evättiin. Tapahtuneen vääryyden seurauksenai menetin äitini ja kaksi veljeäni.  Yli kaksikymmentä läheistäni haavoittui. Lähes sadan vuoden kovalla työllä hankitun omaisuuden, yrityksen ja kodit menetimme yhdessä päivässä. Talvisodassa menetin vain setäni, mutta tämä "sisällissota" aiheutti enemmän tuhoa ja kärsimystä. 

Velkavanki kahdeksan pitkää vuotta + viiden vuoden velkasaneeraus, ilman kansalaisluottamusta, luottotiedoton. Syrjäytettynä yhteiskunnan ulkopuolelle. Vain rajoitetut oikeudet toimia kansalaisena, ei luottokorttia, ei oikeutta vuokra-asuntoon, ei vakuutuksia, ei puhelinliittymää…ei ei ei, kuin jalkapuuhun sidottuna keskellä toria. Näet elämän ympärilläsi, mutta et voi siihen vapaasti osallistua.

Työtön ja köyhä, elin työttömyyspäivärahalla 1.800mk/kk 1.12.1992-syksyyn 1994. ”Tökärikortti” minulla on vielä tallessa. Tökäripäivänä kävin ostamassa säilykkeitä, että saan varmasti syödä. Kaikki muut kulut jäi maksamatta myös asunnon yhtiövastike, mutta taloyhtiö ei minua kovistellut. Puhelin oli välillä poikki, mutta veljeni maksoivat välillä laskun ja puhelin jälleen toimi. Ystävien luona kävin useasti syömässä. Kajaanin sosiaalitoimisto ei suostunut maksamaan puhelinlaskujani ja yhtiövastikkeita kodistani, vaikka olin tuonut maakuntaan kymmenien miljoonien verotulot.

Kodin menettäminen pakkohuutokaupassa konkurssin jälkeen. Kävin ostamassa Kainuun Sanomat Helsingin rautatieasemalta ja luin siitä itkien kotini pakkohuutokauppailmoituksen Kajaanissa, istuen Kaisaniemen puiston penkillä Kansallisteatterin takana Helsingissä. Kotini sai uudet omistajat 290.000mk:lla, kun ystäväni 20m2 pienempi ja vaatimattomampi asunto myytiin naapurissa samaan aikaan 560.000mk:lla Samalla menetin kotiseutuni Kainuun.

Koditon ja irtolainen, vailla osoitetta, 15.12.1997-30.3.1998, jolloin asuin kahdeksan ystäväni sohvalla Suomessa ja ulkomailla. Luottokelvottoman en saanut vuokrattua asuntoa Suomesta!

Isänmaan menettäminen, kun en saanut luottotietojeni takia vuokra-asuntoa Suomesta ja Sotkamon kunta hylkäsi avunpyyntöni, jossa pyysin, että kunta vuokraisi asunnon ja minä vuokraisin sen kunnalta ja maksaisin kunnalle vuokran. Olin luonut Sotkamon kuntaan satoja pysyviä työpaikkoja ja tuonut kymmeniä miljoonia veromarkkoja, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Vaihtoehdoiksi jäi itsemurha tai maasta muutto ja silloin jouduin muuttamaan pakosta toiseen maahan - Viron Tarttoon 1997.

Toisen kotimaan menettäminen. Olin sopeutunut jo Viron Tarton elämään, kun Kajaanin maistraatilta tuli kirje, että minun on ilmoitettava asuinpaikkani sakon uhalla, jolloin olisin menettänyt KELA kortin, eli minulla ei olisi ollut enää minkäänlaista sosiaaliturvaa. Silloin jouduin pakotettuna muuttamaan Euroopan unioniin kuuluvaan maahan, jolloin pakenin Espanjaan joulukuussa 2000.

Uskonnon menettäminen. Homoilta televisiossa syksyllä 2010, jolloin menetin Räsäsen puheitten takia vielä uskontoni. Se uskonto, jonka minä olin omaksunut oli suvaitsevainen ja rakkautta täynnä, mutta sinä iltana minun annettiin ymmärtää, että se samainen uskonto on suvaitsematon ja vihaa täynnä. Aivan, kuin minä olisin jotenkin huonompi Suomen kansalainen ja vähempi arvoinen hänen Jumalansa Valtakunnassa, kuin Räsänen?  Vihapuhe on Eduskunnassa jatkunut tähän päivään saakka, kun sitä toisten kohdalla yritetään siellä samassa laitoksessa suitsia. Onneksi kohtasin Tartossa Dalai Laman ja löysin buddhalaisuuden.

Armeijan käynnin tarpeettomuus. Olen käynyt armeijan, ilmavoimien viestikoulun erikoiskoulutuksen, jonne oli 307 hakijaa ennen armeijan alkua ja kuusi meitä vain hyväksyttiin. Reserviupseeri kouluun en voinut mennä, koska autoin samalla vanhempiani yritystoiminnassa, jolloin välimatka olisi ollut liian pitkä. (olin perheyrityksessämme töissä jo 9-vuotiaasta lähtien)

Minulla todettiin varusmiesaikana fyysinen sairaus, mutta en halunnut luopua kansalaisvelvollisuuteni täyttämisestä. Sain hiukan helpotusta esim. 30km hiihtolenkillä täyspakkaukseni painoa kevennettiin, mutta rynnäkkökiväärini kannoin. 

Varusmiespalvelusaikaa oli jäljellä vielä puoli vuotta, kun isäni kuoli ja minulle jäi hoidettavaksi kolme perheyritystä. En hakenut vapautusta vaan sovin armeijassa esimiesteni kanssa puhelimen käytöstä ja hiukan pidemmistä lomista, että pystyin hoitamaan yritykset. Palkkasin henkilökuntaa, hoidin lainaneuvottelut, tein markkinointisuunnitelmat, kirjanpidon, verotuksen jne. Varusmiespalveluksen loputtua olin alikersantti, sillä esimieheni oli unohtanut esittää minulle kersantin arvoa. Sain Karjalan lennostossa ainoana mitalin ansiokkaasti suoritetusta varusmiespalveluksesta. Kertausharjoituksiin osallistuin innolla ja olen nyt kersantti. Suoritin velvollisuuteni yhteiskuntaa kohtaan, joka perääntyi, kun siltä apua tarvitsin.

Nuoren eläkeläisen häpeä, eläkkeelle jo 43-vuotiaana. Minulla ei ollut koskaan suunnitelmissani lopettaa työntekoa. Vanhuuden päivien varalle minulla oli suunnitelmissa pyörittää pientä tasokasta hotellia. Töihin minusta ei enää koskaan ole. Todellisuudessa kuolin henkisesti jo syksyllä 1992, kun SKOP oli ryöstänyt meidät –  en halunnut enää elää sen jälkeen, joten kuolin henkisesti jo silloin.

Humalainen selvinpäin, minulla on Menieren tauti, josta johtuen saatan menettää tasapainoaistini yhtäkkiä. Kohtaus saattaa kestää jopa tuntejakin, jolloin ulkopuolelta katsottuna näytän humalaiselta. (onneksi se on nyt kuitenkin laantunut)

Yksinäisyys, se on se olotila, jota olen saanut surukseni elämässäni eniten kokea. Nuoruudessani ystävieni seurassa, jotka eivät olleet yksin, perheyrityksemme Jäätiön Lomakylän kesäyöt, jolloin olin yövartiossa, yksinäiset yöt Kajaanissa, Helsingissä, Tartossa, Espanjassa...Menen nukkumaan yksin, herään yksin, yksin syön aamiaisen, lounaan ja illallisen. Vuoden aikana minulla on ehkä mahdollisuus nauttia muutaman kymmenenä päivänä jonkun seurasta ruokaillessani, muuten seuranani on lehti, kirja tai älypuhelin. Minulla on valtavasti ”ystäviä” ja tuttuja ympäri maailmaa, mutta en keksi heidän joukostaan ketään, jolta voisin kysyä esim. tästä tekstistäni, että onko se asiallinen, en halua vaivata ketään. Kotiseudun ja kotimaan menttämisessä jälkeeni jäi sukulaiset ja läheiseet ystäväni. Pakkomuutot eri maihin tuhosivat elämälle arvokkaat sosiaaliset verkostot.

Nämäkään kärsimykset ja leimat eivät riittäneet elämäni tuhoamisessa, kun lisäksi vietiin vielä kunnia ja maine. Satoja ihmisiä jo 25-vuotta työllistäneen yrityksemme luomisesta, perustamisesta ja toteuttamisesta annettiin kunnia, arvonimi ja palkinnot toisille. Todellinen historiani Kainuun ja Suomen yhteiskunnan hyväksi riistettiin minulta ja palkittiin henkilöitä, joilla ei ole osaa eikä arpaa siihen, minkä minä, sukumme ja yhtiökumppanimme olemme tehneet.

Kukaan meistä ei ole yksin leimojensa ja kärsimyksiensä kanssa. Kun laskette yhteen näiden samojen leimojen ja kärsimysten kokijat tämän päivän Suomessa, niin saatte summaksi lähes koko Suomen väestön. Teidän täytyy vain poistaa toisten leimat ja kärsimykset, niin toiset poistavat omanne Teiltä. Elämä on sen jälkeen parempi, onnellisempi ja antoisampi kaikille. Se vaatii vain suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, tasa-arvoa, ymmärrystä, välittämistä, auttamishalua, eli vain muutoksen omassa mielessäsi, ei rahaa tai tavaraa. Avaimet onneen ovat ilmaiset. Sinullakin on joku näistä leimoista otsassasi. Sinäkin olet joutunut jonkun näistä kärsimään.

Eli kaikki meni: koti, kotiseutu, kotimaa, uskonto, rakkaus, ystävät, omaisuus, yritys, terveys ja vielä kunnia varusmiespalveluksesta ja suuryrityksen perustamisesta.

Sen lisäksi menetin vielä uskoni Suomen oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.

Mikä onni, vasta 60-vuotta ja kaiken tämän olen saanut elää ja kokea, niin voisi myös todeta.

Joskus mietin sitä, että Jumala ei ollut luomisessani mukana vaan oli vapaalla ja tähdetkin oli miten sattuu.

Joku voi sanoa, että itse tieni valitsin ja niin sen olen aina tehnyt, mutta useimmiten laittamalla toisten onnen ja hyvinvoinnin etusijalle vaikka sitä ei huomattaisi.

Uskoin ja toivoin, että olisin saanut avoimilla blogeillani Suomea ja maailma paremmaksi, mutta olen saanut huomata, ettei minua kukaan kuule tai ota vakavasti, kun en ole julkisuuden henkilö tai rikollinen. Yritin löytää elämälleni tarkoituksen, mutta en sitä vielä näe? 600.000 kertaa on blogejani luettu Suomessa ja ympäri maailmaa. Kiitos Uudelle Suomelle mahdollisuudesta kirjoittaa, mutta mietin sitä, että olenko täysin turhaa työtä tehnyt?

Jo kahdenkymmen neljän vuoden ajan ainut syy, että olen jaksanut vielä seuraavan päivän on se, että aamuisin olen päättänyt, että yritän kaikkeni auttaa toisia heidän ongelmissaan ja kärsimyksissään sekä olla mahdollisimman ystävällinen ja huomioida toisia ihmisiä ja muita eläviä olentoja.

Onnellisena nukahdan, mutta surullisena herään aamuun – vielä on kestettävä tämäkin päivä. Kuolema minua ei pelota vaan elämä.

Kynttiläni alkaa palamaan loppuun, ja en tahdo enää yksin jaksaa sitä uuteen vaihtaa.

Välittämällä toisista, niin meistäkin saatetaan välittää. 

                                               RAUHALLISTA JOULUNAIKAA KAIKILLE LUKIJOILLENI heart          

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Onnea ikätoverille. Minä täytin 60 jo toukokuussa. Siitä huomaa, kun pillerit ovat dosetissa lisääntyneet, eikä jaksa oikein innostua tästä maan "kilpailukyvyn" parantamisesta, kun se ei vaikuta höykäsen pöläystä omaan elämään. Suomi on muuttunut julmaksi paikaksi, jossa hyväosaiset jyräävät köyhät ja vähäväkiset. Ns eläkeputkessa ollaan ja mietitään, että pitäisikö aloittaa se ryyppyputki vaikka en alkoholisti olekaan.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Näin syntymäpäivänä olen blogissani hiukan ankarampi kommenttien hyväksymisessä, johtuen tämän päivän tiukasta aikataulusta, joten en edes ehdi kommentoimaan. Otin juurii vastaan kukkalahetyksen Interfloralta, jonka oli lähettänyt rakkaat ystäväni Viron Tartosta.

Tämän blogin julkaiseminen vaati minulta paljon voimavaroja, rohkeutta ja pitkän ajan sen päätöksen tekemiseen.

Poistin Pekka Liskonmäen ja Juha Kuikan kommentit, kun huomasin, että he eivät ole blogia kokonaisuudessaan lukeneet ja siksi eivät ymmärrä sen laajempaa tarkoitusta, eli ei ole kyse minusta, vaan siitä kuinka ihmisiin lyödään leimat ja syistä ja seurauksista. Käytän vain itseäni esimerkkinä siitä, kuinka kanssaihmisiä ei saa kohdella. Valitettavasti useat tämän päivän mediaa seuraavista eivät jaksa lukea, kuin muutamat alkurivit ja syvällisempi paneutuminen tekstiin jää tekemättä. Infoa tulee tuutin täydeltä, joten omalle ajattelulle ja pohtimiselle ei jää aikaa.

Pekka kirjoitti kommentissaan ”Ei pidä sortua katkeruuteen”, jos hän olisi lukenut blogejani, niin siellä on yksi blogi, joka käsittelee ainoastaan ”katkeruutta”, joka ei ole minun mielestäni negatiivinen asia vaan positiivista energiaa.

Juha puuttui kommentissa lauseeseen ”Töihin minusta ei enää ole”. Se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi nämä 24-vuotta joka päivä tehnyt jotain ”työtä” ihmisten auttamiseksi heidän vaikeuksissaan, niin nuorien, perheitten, vanhuksien, yrittäjien, ylivelkaisten jne. Päivän tunnit eivät ole tahtoneet riittää siihen ”työhön”. Tämäkin blogini on sitä "työtä" toisten auttamiseksi.

Juha kirjoitti myös, että miksi olen yksin Espanjassa? Todellisuudessa en ole yksin, mutta en enää jaksa tutustua ja ystävystyä enää niin kuin ennen. Oikeiden ystävyyssuhteiden luominen vie aikansa. Ystäviä ja tuttuja minulla on tuhansia ympäri maailmaa, mutta siitä huolimatta tunnen itseni yksinäiseksi. Siitäkin aiheesta olen syvällisen blogin aiemmin kirjoittanut. Jo nyt aampäivällä tulleet pari sataa onnittelua sen kertovat.

Kiitos kuitenkin Pekalle ja Juhalle kommenteista, jotka poistin, mutta säilytin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kommenttini oli tarkoitettu pikemminkin rohkaisevaksi ja ymmärtäväksi ja yllämainittujen siteeraustesi yhteydessä esitetyt kysymykseni samoin. Luin kyllä koko kirjoituksesi läpi. Tuossa ylläolevassa kommentissasi kumoat itsekin alkuperäisen toteamuksesi ”Töihin minusta ei enää ole” aivan samoin perustein kuin itsekin sitä lausumaa kyseenalaistin.

Halusin tämän vielä selventää, jotta kommenttiani lukemattomille ei jäisi vaikutelmaa, että olisin jotenkin ollut ylimielinen.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Et ollut ollenkaan ylimielinen ja kiitos kommentistasi, niin se sai minut kirjoittamaan vielä tässä synttärikiireessä selventävän tekstin, kun olen käymässä kotona tietokoneen ääressä. Puhelimella vastaamine on hankalaa.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pertti,

kaikesta huolimatta: Onnea!,

Siunauksin,

Ilkka

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset