*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Tutkimustulokset. Kansalaisten mielipiteet Suomesta Osa 1.

  • Kuva 1.
    Kuva 1.
  • Kuva 2.
    Kuva 2.
  • Kuva 3.
    Kuva 3.
  • Kuva 4.
    Kuva 4.
  • Kuva 5.
    Kuva 5.
  • Kuva 6.
    Kuva 6.
  • Kuva 7.
    Kuva 7.
  • Kuva 8.
    Kuva 8.
  • Kuva 9,
    Kuva 9,
  • Kuva 10.
    Kuva 10.

Julkaisen nyt ensimmäisen osan kyselytutkimuksen tuloksista.

Tein kyselytutkimuksen ajalla 28.2.-10.3.2017, jonka tulokset julkaisen kolmessa eri blogissani. Tässä ensimmäisessä osassa julkaisen kaikkien vastaajien tulokset kokonaisuudessaan tekstissä ja kuvakaappauksina. Julkaisen Osassa 2. kyselyn tulokset, jossa olen erotellut vastaukset Luottotiedottomien ja Luottokelvollisten osalta erikseen. Osassa 3. Erottelen vastaukset eri ikäryhmien mukaan, 18-25v, 26-30v, 31-40v, 41-65v ja yli 66-vuotiaat.

Vastaajia oli 508, eli aika kattava otanta. Kyselyyn osallistui eri em. ikäryhmistä yli 18-vuotiaita.

Kysymyksien aiheet valitsin Tilastokeskuksen sivulta ”Suomi maailman kärjessä, 9.2.2017.” niitä kuitenkin hiukan muokaten. Valitsin kymmenen kysymystä, johon minä ja moni muu suomalainen haluaa vastauksen, eli onko Suomi niin hyvä maa, kuin kansainväliset tutkimukset kertovat? Varmaan moni lukija olisi valinnut toiset kysymykset tai muotoillut ne toisin - minä valitsin nämä ja muotoilin ne omalla tavallani selkeiksi vastata. Kyselyn toteutin SurveyMonkey ohjelmalla ja omalla kustannuksellani.

Kyselyn alkuperäisenä tarkoituksena oli saada luottotiedottomat vastaamaan, joita on lähes 400.000:tta, sillä heitä ei välttämättä tavoita eri tutkimuslaitosten kysyjät. Paljon ylivelkaisia ja konkurssin tehneitä yrittäjiä on syrjäytetty yhteiskunnan ulkopuolelle, joten heillä ei ole välttämättä omissa nimissään puhelinliittymää, he eivät vastaa tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin, he eivät avaa tuntemattomille ovea ja usealla ei ole omaa vakituista asuntoa. Heitä ei tavoiteta tavanomaisella tutkimusmenetelmällä. He saattavat jättää kirjeitse lähetetyt kyselyt avaamatta, niin kuin avaamatta jää myös ulosoton ja perintäyhtiöiden kirjeet, jotka päätyvät suoraan roskiin.

Aloitin kyselyn 28.2. Velallisten Tuki ry:n Facebook ryhmässä, josta 221 vastasi. Laajensin kyselyn kohderyhmää 3.3.2017 ja julkaisin kolme blogia viikon aikana Uuden Suomen Puheenvuoropalstalla, sekä jaoin kyselytutkimuksen linkkiä Uuden Suomen uutisten kommenttikentässä.

Käyn nyt läpi kaikki kymmenen kysymystä ja otan esille ne vastaukset, joita on ko. kysymykseen eniten ja vähiten. Itse en kerro vielä omia mielipiteitäni vastausten tuomasta informaatiosta vaan palaan niihin vasta sen jälkeen, kun olen julkaissut kaikki kolme osaa kyselyn tuloksista. Jätän tässä vaiheessa mielipiteiden kertomisen blogini kommentoijille sekä medialle. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia eri analyysitavoista, jotka keräämästäni aineistosta on saatavilla.

Kyselyn tuloksista voi itse arvioida, että mistä Suomessa täytyy olla huolissaan? Ovatko ne niitä asioita, joista media kirjoittaa ja puhuu, vai vaietaanko niistä?  

Kysymys 1: Oletko menettänyt luottotietosi? Kuva 1.

Tämä kysymys on siksi, että voin erotella blogissa Osa 2:ssa vastauksista ”Luottotiedottomien” kansalaisten näkemykset Suomesta verrattuna heihin, joilla talous on kunnossa ja ovat ”Luottokelpoisia”

Luottotiedottomia vastanneista on 46,55%:a. Luottokelpoisia on 50,89%:a ja 2,56%:a ei osannut sanoa, että onko luottotiedot menneet tai onko luottokelpoinen.

Kysymys 2: Mihin ikäryhmään kuulut? Kuva 2.

Tämän kysymyksen tarkoitus oli saada selville vastaajien ikäjakauma, että voin Osa 3:ssa blogissani julkaista eri ikäryhmien vastaukset eroteltuna. Aktiivisemmin vastasivat 41-65-vuotiaat, joiden osuus kaikista vastaajista on 63,83%:a, kun alle 30-vuotiaat jäivät vähemmistöön.

Kysymys 3: Onko lottovoitto syntyä ja elää Suomessa? Kuva 3.

Tähän kysymykseen meille ovat poliitikot, virkamiehet ja media antanut aina valmiin vastauksen ”On lottovoitto syntyä Suomessa”, joten kysyn sitä, mutta laajennettuna kysymyksellä ”Onko lottovoitto elää Suomessa? Yhdistin nämä kaksi kysymystä samaan ja annoin vain yhden vastausvaihtoehdon viidestä eri kysymyksestä. ”Kyllä, syntyä Suomessa”; ”Ei syntyä Suomessa”; ”Kyllä, elää Suomessa”; ”Ei elää Suomessa” ja ”En osaa sanoa”. Eli pakotin vastaajan valitsemaan hänelle sen kaikista tärkeimmän vaihtoehdon.

Eniten vastaajat kokivat omakseen vastauksen ”Ei, elää Suomessa”, jonka vastauksen antoi 44,16%:a vastanneista ja ”Kyllä, elää Suomessa” vastausten määrä oli 6,73%:a. Suomessa syntymistä arvosti eniten eri vaihtoehdoista 21,39%:a vastanneista. Tähän kysymykseen vastaamisen koki vaikeaksi vastata 23,17%:a kaikista vastanneista, eli vastaus oli "En osaa sanoa"

Kysymys 4: Onko Suomessa korruptiota? Kuva 4.

Tämän kysymyksen selkeä tulos oli se, että vastaajista 92,67%:a on sitä mieltä, että ”Kyllä” Suomessa on korruptiota. 4,95%:a vastaajista vastasi ”En osaa sanoa”. Vastaajista 2,38%:a on sitä mieltä, että Suomessa ”Ei” ole korruptiota.

Kysymys 5: Luotatko Suomen poliittiseen järjestelmään? Kuva 5.

87,55%:a vastaajista ”Ei” koe luottavansa Suomen poliittisen järjestelmään. 7,11%:a luottaa Suomen poliittiseen järjestelmään.

Kysymys 6. Luotatko pankkeihin? Kuva 6.

Vastaajista 17,66%:a ”Kyllä” luottaa pankkeihin, kun 73,61%:a ”Ei” luota pankkeihin.

Kysymys 7. Luotatko Suomen oikeusjärjestelmään? Kuva 7.

82,31%:a vastanneista ei pidä Suomen oikeusjärjestelmää luotettavana. Suomen oikeusjärjestelmään luottaa 11,53%:a vastanneista.

Kysymys 8. Luotatko Suomen valtamediaan? Kuva 8.

Suomen valtamediaa pitää luotettavana 12,23%:a vastanneista, kun 82,05% vastasi ”Ei” pidä luotettavana.

Kysymys 9: Luotatko Suomen ulosoton ja perinnän oikeudenmukaisuuteen? Kuva 9.

Suomen ulosottoa ja perintää pitää 85,21%:a vastanneista ”Ei” oikeudenmukaisena, kun niitä pitää oikeudenmukaisena 5,92%:a vastanneista.

Kysymys 10. Koetko, että Suomen tuomioistuimet ovat puolueettomia ja riippumattomia? Kuva 10.

Vastaajista kokee 10,85%:a, ”Kyllä” Suomen tuomioistuimet ovat puolueettomia ja riippumattomia. 80,67%:a vastaajista kokee, että Suomen tuomioistuimet ”Ei” ole puolueettomia ja riippumattomia.

Muutama sana loppuun kyselytutkimuksen laatijalta

Tässä olivat tulokset täysin puolueettoman ja riippumattoman henkilön laatimina ja julkaisemina, eli blogisti itse on tehnyt kaiken työn alusta loppuun.

Toivon asiallista kommentointia kysymyksien aiheista ja vastauksien jakaumista. Pohdintaa siitä, että mikä on Suomessa hyvin ja missä kohdin olisi parantamisen varaa, että kaikki kansalaiset kokisivat Suomen turvalliseksi, oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi kotimaakseen, kehdosta hautaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Surullisia lukuja, jotka eivät kyllä puolla sanontaa, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tulokset vastaavat hyvin omaakin käsitystäni. Usealla taholla on itsetutkiskelun paikka.

Kalle Erkkilä

Epäilen, että yksityisen henkilön kyselytutkimus ammutaan ainakin median ja politiikkojen tahoilta alas. Sanovat että väärin kysytty.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Tutkimuksesi tulos kuvaa mielestäni erittäin hyvin yleistä käsitystä! Se poikkeaa virallisesta totuudesta kuin yö päivästä. Ja, oli odotettu tulos.
Politiikan tutkijoille olisi tämän pohjalta oikeaakin tutkittavaa.
Se nykyinen käytäntö että, valtiovalta antaa tuloksen, ja tutkijoiden pitää tehdä tutkimus joka todistaa sen, ei ole tieteellisesti pätevä!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Sanon suoraan, että Suomi vaikka onkin hieno maa - on se äärimmäisen paska maa asua.
Mihinkään ei voi luottaa.
Paitsi siihen, että suuri osa kansalaisista eivät näe todellisia ongelmia - eivät tee mitään asioiden korjaamiseksi, vaan jättävät tämän tehtävän syöttöporsaille, jotka itseasiassa ovat koko epäluotettavuuden juuri.

Henry

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hieno kansalaisteko. Yksityisiä galluppeja pitäisikin ruveta joukkorahoittamaan enemmän. Olisi hauska tietää...

Kuka ryhtyy puuhamieheksi? Itse voin ainakin maksaa. Kun näitä tehdään enemmän tai saadaan joillekin kyselyille iso otanta, niiden julkisuusarvo kasvaa.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vanhana tilastokeskuslaisena sanon, että Lindemanin tutkimus ei ole mikään oikea tutkimus. Vastaajia ei ole valittu satunnaisesti. Tulokset osoittavat vain tutkijan omaa näkemystä asiasta, ei mitään muuta.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Googlaa, niin löydät valtavasti kyselytutkimuksia, joita jokainen media tekee ja uutisoi. Aivan samalla tavalla toteutettuna ja julkaistuna.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Lindeman kysyy valitsemaltaan ryhmältä:
-Luotatko Suomen valtamediaan?

Suomen valtamediaa pitää luotettavana 12,23%:a vastanneista, kun 82,05% vastasi ”Ei” pidä luotettavana.

Jos Hesari kysyy tilaajiltaan samaa, tulos aivan toisenlainen.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Ajattelitko, että niissä 508:ssa vastaajassa ei ole Hesarin tilaajia ja lukijoita? Kyllä heitä on.
Jos luit tarkempaan blogiani, niin kerroin siinä, että vastaajista oli noin puolet Uuden Suomen lukijoita ja vain puolet on menettänyt luottotietonsa.

Hienoa Suomesssa on se, että täällä voi tällaisen kyselyn tehdä, kun Venäjällä olisin varmaan jo jossain vankilassa kuulustelussa.

Tämä kysely antaa hyvin suuntaviivat siihen, että mitä Suomen hallinnosta, mediasta, pankeista ja oikeuslaitoksesta ajatellaan. En ohjeistanut ketään vastaamaan määrätyllä tavalla ja tuloksetkin julkaisen ilman omaa kritiikkiä, vielä.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vastaajista osa eli 221 oli Velallisten tuki- FB-ryhmästä. Loput olivat muista FB-ryhmistä. Kaikki vastaajat olivat FB-ryhmien jäseniä, jotka vastasivat vapaaehtoisesti kyselyyn.

Pertti Lindeman voi sanoa, että hänen kyselyyn vastanneista henkilöista muodostuva em. ryhmä ajattelee näin ja näin, he ovat sitä ja sitä mieltä. Silloin väite on totta ja validi.
Tästä vastaajaporukasta melkein kaikki ovat sitä mieltä että Suomessa on korruptiota, pankit eivät ole luotettavia eikä valtamediaan ole uskomista jne.

Mutta Pertti ei voi näitä tuloksia laajentaa muihin suomalaisiin. Hän ei saa edes vihjata että tämän suppean ryhmän mielipiteet olisivat millään muotoa edustavia Suomessa.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Ei, vaan noin puolet vastaajista vastasivat Uuden Suomen kautta. Lue koko blogi!

Nämä vastaukset heijastavat sitä, mitä suuri osa suomalaista ajattelee, ei tietenkään tarkalleen sitä, miltä nämä tulokset näyttävät. Luottokelvottomilla on konkreettinen omakohtainen kokemus useasta kysymykselomakkeen asiasta. Hämmästyttävää oli se, että he, jotka eivät ole menettäneet luottotietojaan, vastasivat lähes samalla tavoin.

Itse olen teetättänyt useita tutkimuksia eri tutkimuslaitoksilla, joten sen verran minullakin on tietoa ja kokemusta.

Niin kauan, kun todellista kansan mielialaa ei tutkita, niin köyhyys ja tyytymättömyys sen, kuin lisääntyy!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Jos tutkimusta varten olisi poimittu satunnaisesti tuhat vastaajaa kaikkien suomalaisten joukosta, silloin tuloksilla olisi tilastollista merkitystä.

Joka tapauksessa vain asiasta kiinnostuneet lukijat vastasivat. Et voi väittää että tulokset olisivat kaikkia suomalaisia kuvaavia. Ne kuvaavat vain fb:ssa olevien ja Uuden Suomen jäsenten näkemyksiä.

Ei kai se kansan köyhyys ja tyytymättömyys siitä vähene jos sitä tutkitaan.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Päättäjät elävät kuplassa ja uskovat, että Suomi on hieno ja paras maa, mutta se ei ole sitä kaikille.

Kun, ne tuhat valitaan, niin kaikki heistä eivät suostu edes vatamaan kaikkiin kysymyksiin, jos vastaaja ei tunne niillä olevan itsellensä merkitystä. Olen osallistunut tutkimuskyselyyn kahdessa eri maassa, ja riippuen tutkimuksen aiheesta, niin olen vastannut huolella, mutta joskus olen vain sanonut, kuultuani aiheen, ettei minulla ole aikaa. Eli samalla tavoin valikoituu vastaajat, myös satunnaisotannalla valituista vastaajista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset