*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Valkoinen talo, Kremlin haarakonttori

  • Kuvakaappaus, http://www.dailymail.co.uk
    Kuvakaappaus, http://www.dailymail.co.uk
  • Edistykselliset valtiot kehittävät koulutusta. Kuva P.Lindeman, Tarton Yliopisto 13.5.2917
    Edistykselliset valtiot kehittävät koulutusta. Kuva P.Lindeman, Tarton Yliopisto 13.5.2917

Kaikki tämä sekaannus ja sekasorto maailman politiikassa alkoi marraskuussa 2014, kun Putin käväisi G20 maiden huippukokouksessa Australiassa. Putin tunsi itsensä nöyryytetyksi maailman silmissä. Kuva kertoo sen kaiken, kuinka Putin siirrettiin syrjään maailman johtajien rivistössä. Putin oletti, että hänet otetaan vastaan arvostettuna valloittajana, mutta niin ei tapahtunut. Venäjällä oli, ja on vielä käsitys, että naapureiden maa-alueiden valloittaminen on uroteko, kun se on nykyään länsimaissa varkaus, ryöstö ja rikollinen teko. Eli todellisuudessa on kyse Putinin egosta, joka sai tuntuvan kolauksen.

Syy siihen oli todella painava oikeutettu

Helmikuussa 2014 Putin menetti uskollisen venäjämielisien Presidentin Ukrainassa Viktor Fedorovytš Janukovytšin. Vallanvaihdoksen jälkeen Putin miehitti Krimin, sillä hän oli menettänyt oman edustajansa Ukrainan hallinnon johdossa.

Putin pelasi sisäpolitiikan pussiin menettäen ulkopolitiikan hallinnan ja koki henkilökohtaisen häpäisyn Australiassa, jonka seurauksena, häntä koipien välissä, palattuaan Venäjälle kutsui kokoon armeijan johdon sekä Venäjän IT-asiantuntijat.

Putin kokosi heistä iskuryhmän, jonka tarkoituksena oli hajottaa EU, sillä kokonaisuutena se olisi liian suuri pala Venäjälle. Lyödä kiilaa eri maiden välille EU:n sisällä, siksi alkoi maksettu vihakampanja, jolla pyrittiin saamaan eripuraa esim. Suomalaisten ja virolaisten välille. Kremlistä rahoitettiin kampanjaa, jolla Suomessa saataisiin poistettua ruotsinkielen virallinen asema, joka oli estänyt venäjänkielisten, jotka hallitsivat suomen kielen, mutta eivät ruotsin kieltä, pääsy valtion virkoihin.

Samalla Venäjältä rahoitettiin eri maiden, Viron, Ranskan ja myös Suomen lainsäädännön kehittymistä sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan. Kyse ei ollut siitä, että Kremlillä olisi ollut mitään homoseksuaaleja vastaan, vaan tavoite oli sitä kautta luoda eripuraa maiden sisälle, jolloin valtion turvallisuusorganisaatiot keskittyvät löysemmin muihin valtion ulkoista vaaraa vastaan. Näistä Kremlin toimista on konkreettiset todisteet Ranskassa ja Virossa. Putinin on lukenut historiaa ja hän käyttää politiikassaan Hitlerin ja Stalinin tapoja. Viimeisen vuoden Venäläisten diplomaattien ja muiden korkea-arvoisten venäläisten yhtäkkiset kuolemat ovat niistä selkeä viesti. Neuvostoliiton aikaan Vappumarsseille osallistujille maksettiin tuntitaksa, kun marssijoiden aika tuli täyteen, niin plakaatit heitettiin ojaan ja marssijat lähtivät juhlimaan, kesken marssin, vapaapäivää. Näin minulle ovat kertoneet Neuvostoliiton Vappumarsseille osallistuneet.

Venäjällä oli panostettu jo vuodesta 2010 alkaen valtavasti kyberhyökkäyksien toteuttamiseen eri maissa. Venäjä keskitti hyökkäykset ensin eri valtioiden sekä tiedusteluorganisaatioiden tietojen keräämiseen ja laajensi niitä veroparatiisien pankkien tietojen kalasteluun. Siinä ne onnistuivat kiitettävästi ja Panaman paperit ovat yksi saavutetuista suurista voitoista. Kremlissä tiedettiin hyvin, että niillä ”papereilla” voidaan kiristää ja saavuttaa länsimediassa todellinen voitto. Kreml sai erävoiton ja pystyi sen jälkeen pudottamaan tai nostamaan poliitikkoja eri maissa, julkaisemalla tai piilottamalla saadun tiedon veroparatiisi kytköksistä. Samalla saatiin haavin niitä merkittäviä poliitikkoja eri maista, joita voitiin kiristää venäjämielisiksi. Tuskin Esko Ahostakaan tuli vapaaehtoisesti Kremlin pakkiiria?

Me kaikki tiedämme, että aseelliset sodat maksavat satoja miljardeja euroja, mutta lahjontaan ja kiristykseen riittää vaivainen miljardi, jolla saa tuhottua kokonaisia valtioita. Eri maiden poliitikot ovat lahjottavissa kymmenillä tai sadoilla tuhansilla euroilla. Kun Kremli sai vielä arkaluotoisia tietoja poliitikoista, niin ei tarvinnut maksaa mitään, sillä kiristyksessä riitti arkaluotoiset tiedot ja niillä kiristäminen.

Kremlissä huomattiin, että miten helppoa on eri maissa luoda eripuraisuutta äänestäjien välille. Miten helppoa on tunkeutua eri poliitikkojen sähköposteihin ja puolueiden tavoitteiden salaisiin arkistoihin. Ei tarvita kallista sotaa, riittää parin ohjuksen hinnan verran lahjuksia, niin valtion johdon päätökset ovat heidän sormensa alla.

Samalla Putin käytti näitä eri kiristystapoja hyväkseen ja sai lisättyä öljyn ja kaasun myyntiä Eurooppaan ja sai niillä Euroopan valtiot maksamaan omat kustannukset lahjuksista ja kyberhyökkäyksistä. Niillä samoilla energiasta saaduilla varoilla Putin pystyi kasvattamaan sotilasmahtiaan Euroopassa. Eli me eurooppalaiset olemme maksaneet jokaisen luodin, pistimen ja pommin, joilla meidät saatetaan tappaa. Siksi Suomen öljyn ja kaasun tuonti on kasvanut viimeisen vuosikymmen aikana Venäjältä. Ei ole kyse energian hinnasta vaan lahjonnan määrästä. Suomalaisilla on varaa maksaa energiasta ja ylimääräinen miljardi Suomen valtion yhtiöiden korkeimpien päättäjien taskuun, ja ne on kerättävissä kuluttajilta muutamassa kuukaudessa.

Näin aloitettiin ja toteutettiin EU:n hajoaminen, joka alkoi nyt Britanniasta. Jatkoa seuraa, jos EU ei huomaa ja ei reagoi voimakkaasti Kremlin vaikutukseen eri maiden valtioiden organisaatioissa ja vaaleissa.

USA on valloitettu ilman yhtään ohjusta tai muuta sotilaallista tointa, sillä se on nyt Venäjän talutusnuorassa. Järkyttävää on todeta, että amerikkalaiset luopuivat yksissä epärehellisissä vaaleissa demokratiasta, sisäisestä turvallisuudesta ja riippumattomuudesta. USA:sta Putin teki sirkuksen, jossa areenalla kaikki toimii Putinin kepin heilautusten tahdissa. USA menetti hetkessä itsenäisyytensä, maailman johtoaseman ja muiden maiden arvostuksen. USA:n varakas eliitti näkee vain dollarin kuvia silmissään, mutta he eivät huomaa, että ne dollarit ovat ”väärennettyjä” ja niillä ei ole mitään arvoa muutaman vuoden kuluttua. Amerikkalaiset eivät näe sisältä, että heidän maansa tuhotaan Venäjältä käsin, samoin useat valtiot on tuhottu, että kansa ei ole siihen reagoinut, kun vasta liian myöhään, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Minä väitän, ilman todisteita, että ISIS on Venäjän luomus, joka on luotu yhdessä Arabimaiden kanssa, joilla oli sisäpoliittinen ongelma oman kasvavan toimettomien nuortenmiesten kanssa. Työtä tekemättömät, työtä löytämättömät joutilaitten arabimiesten joukko alkoi olla turvallisuus riski Arabimaissa, joissa valta ja varallisuus on keskittynyt harvojen vallassa olevien sukujen kesken. Arabimaat elävät öljytuloilla, joten koulutus ja muu yhteiskuntaa ylläpitävä voima on käytännössä romahtanut. Kuninkaiden suvut ovat keskittäneet varallisuuden ja vallan itselleen, jolloin yhteiskunnan rakenne on yksinkertaistunut ja se ei pidä sisällään mitään sellaista kehitystä, joka loisi työpaikkoja ja tulevaisuuden visioita ja tavoitteita turhaantuneille nuorillemiehille. Koraanilla heitä pyritään ohjaamaan ja löytämään viholliset oman valtion ja uskonnon ulkopuolelta. Ne kouluttamattomat nuoret miehet ovat yhtä helposti manipuloitavissa, kuin mitkä tahansa rikollisjärjestön uudet tulokkaat. Arabimaiden nuoret miehet pyritään pitämään yhtä tietämättöminä, kuin Etelä-Euroopan kansat keksiajalla ja Venäjän kansa tänä päivänä. Tietämättömiä voidaan ohjata helposti väkivaltaan. Suvaitsemattomuus on se kansallismielisyyttä kantava voima, sen todisti Hitler omana aikanaan. Arabimaissa ja Venäjällä on tarkoituksella romutettu koulutus ja samaa ajatussuuntaa toteutetaan nyt Suomessa.

Viime päivien kyberhyökkäykset on toteutettu nimeltä mainitsemattomien valtioiden toimesta ja niiden takaamien hämäysverkon varjossa tehdään juuri nyt valtavaa tietojen keruuta eri valtioiden puolustuksesta ja kerätään arkaluotoista tietoa eri maiden poliittisista päättäjistä ja virkamiehistä, että heitä voidaan kiristää vieraan valtion toimesta.

Sinä, joka et osaa yhdistää näitä tapahtumia toisiinsa, niin pyydän lukemaan, katsomaan ja kuuntelemaan mediaa toisissa maissa, niin saat puolueettomampaa tietoa maailma  menosta.

Sinä, äänioikeuden omistaja vaaleissa, sinunkin äänesi ostetaan muutamalla eurolla, kun joku ehdokkaista lupaa korotuksen eäkkeeseen tai muuhun etuun tai edullisemman sairaanhoidon. Sinun äänesi ostettiin rahalla. Vaaleissa äänesi saaneen ehdokkaan tietotaidolla ja yhteisten asioiden parantamisen lupauksilla ei ollut mitään merkitystä, vain sillä, mitä Sinä itse henkilökohtisesti odotat hyötyväsi. 

Kirjoitetun maailman historian aikana kansat ovat aina valinneet sellaiset johtajat, jotka tuhoavat heidät, jotka vallan antoivat. Niin tuhoutuu Suomi, Eurooppa ja kaikki muut kansat. Suomen päättäjät eivät osaa pysähtyä edes hetkeksi hekumassaan ajattelemaan kotimaansa Suome etua.

Hyvää Äitienpäivää tämän Sunnuntaisaarnani kautta.

ps. lukijoille tiedoksi, että minulla on hyviä ystäviä, jotka ovat venäläisiä, arabeja jne. Rakastan eri kansoja, mutta vihaan heitä tuhoavia valtioiden päämiehiä ja diktaattoreita.

ps 2. Suomi ja koko Eurooppa varautuu sotilaalliseti vain ja ainoastaan Venäjän sotilaallieen hyökkäykseen. USA tai jokin muu kaukainen maa ei uhkaa meitä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

En puhuisi Kremlin haarakonttorista, Pohjois-Amerikka on omatoimisesti kääntynyt pellevaltioksi ja alentunut naureskelun kohteeksi: viimeisimpänä temppuna koululaisten terveelliseksi kehitellyn ruoan palauttaminen roskaruoaksi. Herra Trump, jota en kehtaa presidentiksi mainita, on tehnyt Amerikan pieneksi ja pilailun kohteeksi. Ei voi muuta kuin taas kerran siteerata Kurt Vonnegutia: Niin se käy!

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Lisään rankingin.

Ylivoimaisesti naurettavin, mutta vaarallinen valtio on Pohjois-Korea. Kakkosena naurettavien, mutta vaarallisten valtioiden sarjassa oli minulla ennen Venäjä. Nyt on U.S.A. mennyt kakkoseksi.

Naurettavat valtiot ovat aina vaarallisia, koska ovat loukattuja ja kostonhimoisia. Pohjois-Korean, Venäjän ja U.S.A.:n olisi ehkä hyvä järjestää huippujen kokous.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Hyvä kirjoitus.

"To make america great again" sopii hyvin Venäjän vasallivaltion, siis USA:n sloganiksi.

Näillä mailla on nyt yhteinen päämäärä. Yhteisenä päämääränä on hajottaa EU, joka uhkaa molempien maiden asemaa maailman johtavana valtiona. Siksi EU pitää näiden kahden maan johtajien mielestä hajoittaa ja hävittää.

Innokkaista apulaisista näillä miehillä ei ole pulaa, niitä riittää Euroopan sisällä. Suomessa perussuomalaiset ovat innokkaasti mukana Putinin ja Trumpin juonessa, Ranskassa Le-Pen kuuluu samaan porukkaan.

Englannissa Putinin kätyrit jo saavuttivat tavoitteensa, se taistelu hävittiin, mutta koko sotaa ei ole vielä hävitty.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Kremlistä rahoitettiin kampanjaa, jolla Suomessa saataisiin poistettua ruotsinkielen virallinen asema, joka oli estänyt venäjänkielisten, jotka hallitsivat suomen kielen, mutta eivät ruotsin kieltä, pääsy valtion virkoihin.

Meinaatko, jotta kaikki suomenvenäläiset ovat agentteja?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Meinaatko, jotta kaikki suomenvenäläiset ovat agentteja?"

Ei toki, Putinilla riittää agentteja muutenkin. Venäläiset on huonoja agentteja siksi että heitä kuitenkin epäillään.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Ettei isis nyt kuitenkin olisi obaman hallinnon luomus. Ei venäjä nyt ihan kaiken takana ole. On länsimaissa ryssitty ihan omastakin takaa.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Itse asiassa Isis oli olemassa jo kauan ennen kuin Obama nousi valtaan presidenttinä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Huhhuh, näin hyvin en ole nauranut pitkään aikaan. Sait niputettua kaiken, siis aivan kaiken Putinin syyksi ilman minkäännäköistä todisteen häivää. Tällaista tekstiä olettaisin Hitlerin kirjoittaneen juutalaisista.

Persut ovat ajaneet pakkoruotsin poistoa, mutta samalla he ovat ajanneet kaksoiskansalaisilta pois oikeuden olla valtion luottamuksillisissa tehtävissä, joten teoriasi kusi siihen.
Demokraattien puoluejohto todisti valan alla, ettei todisteita Venäjän ja Trumpin yhteistyöstä ole. Kommentoi, jos haluat, että etsin lähteet.
ISIS on Al-Qaidan haarakonttori ja Al-Qaidan loi CIA 80-luvulla.

Tätä voisi jatkaa pidempäänkin jos vain olisi tarpeeksi tylsää.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Demokraattien puoluejohto todisti valan alla, ettei todisteita Venäjän ja Trumpin yhteistyöstä ole. "

Minä en tiedä mitä demokraattien puoluejohto on vannonut ja todistanut, mutta asia kyllä taitaa olla niin ettei ole olemassa todisteita joiden mukaan Trumpilla ja Putinilla ei olisi yhteistyötä, mutta sen sijaan on olemassa valavia näyttöjä siitä että tällaista yhteistyötä on.

Se että demokraattien puoluejohto vannii jotain puoleen tai toiseen ei ole merkitystä, sillä mitä he tietävät tästä asiasta. Varmaa on että tiedustelupalvelut tietävät enemmän ja sillä on merkitystä mitä sieltä sanotaan.

"Kommentoi, jos haluat, että etsin lähteet.
ISIS on Al-Qaidan haarakonttori ja Al-Qaidan loi CIA 80-luvulla."

Vai onko CIA kenties ISISin sivukonttori.

Mitä tahansa voi nimittäin väittää, todistaminen on sitten eri juttu.

"Tätä voisi jatkaa pidempäänkin jos vain olisi tarpeeksi tylsää."

Päättömiä väitteitä voi esittää vaikka kuinka pitkään, senkin jälkeen kun ne on kumottu ja todistettu perättömiksi, niitä voi esittää ja kaupaksi mennee, jos vain asia on mielenkiintoisempi kuin joku tylsä faktatieto.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

"mutta sen sijaan on olemassa valavia näyttöjä siitä että tällaista yhteistyötä on."
Juuri kerroin miten niitä näyttöjä ei ole. Onko todistuksen taakka tuttu termi? Sen mukaan väitöksiä pitää perustella todistein. Et voi tulla vaan sanomaan että Venäjä ja Trump on salaliitossa ilman niitä todisteitasi. Demokraattien, Trumpin poliittisten vastustajien mukaan mitään todisteita ei ole. CIA ja FBI sanoivat että asiaa tutkitaan mutta koskaan ei ole sanottu, että yhteistyötä Venäjän ja Trumpin välillä olisi.

"Vai onko CIA kenties ISISin sivukonttori."
https://en.wikipedia.org/wiki/Allegations_of_CIA_a...
Tuossa siitä mainintaa, kuinka CIA 80-luvulla koulutti Mujahideen-joukkoja Afganistanin sodan aikana. Tästä muodostui myöhemmin Al-Qaida ja siitä ISIS. Millä logiikalla CIA on ISISin alaisuudessa, jos CIA on ollut olemassa vuosikymmeniä ennen kuin ISIS oli edes ajatustasolla?

Tämä nyt on ironian multihuipentuma jos tulet minulle valittamaan päättömistä väitöksistä, kun itsekin kirjoittelet aivan mitä sattuu ilman mitään todistusta. Tai sitten tulin juuri trollatuksi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #9

"Tämä nyt on ironian multihuipentuma jos tulet minulle valittamaan päättömistä väitöksistä, kun itsekin kirjoittelet aivan mitä sattuu ilman mitään todistusta. Tai sitten tulin juuri trollatuksi."

Et tainnut ymmärtää miksi kirjoitin tuon päättömän väitteen. :)

Yritän sitten selittää.

Kirjoitin sen osoittaakseni miten yksinkertaista on kirjoittaa päätön väittämä, se on noin helppoa. Ei pidä uskoa päättömiä väitteitä. Juuri siksi en minäkään usko sinun väitteitäsi.

Trumpin yhteyksistä Venäjälle hänen läheisten avustajiensa ja vävynsä kautta on todisteita, joita yritetään toki peitellä mahdollisuuksien mukaan ja Trump on mm. yrittänyt hämmentää tilannetta esittämällä itse aivan tuulesta temmattuja ja täysin päättömiä väitteitä, sotkeakseen ihmisten ajatuksia, jottei hänen suhmurointinsa Putinin kanssa aiheuttaisi niin suurta huomiota ja hälyä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #10

En näe puheenvuoron kommenttiosiota tarpeeksi tärkeänä alustana, jotta alkaisin käymään satoja sivuja selainhistoriaani läpi löytääkseni lähteet joka ikiselle tiedolle johon olen internetissä törmännyt. Siitä huolimatta, laitoin että "kommentoikaa jos haluatte että etsin ne lähteet". Siinä ei ole mitään väärää jos kirjoittaa tietoa ilman lähteitä, mutta jos joku tietosi kyseenalaistaa, oletan että lähteet annetaan. Jos kukaan ei anna mitään todisteita, menee homma pelkäksi eipäs-juupas huuteluksi.

Totta kai Trumpin avustajilla ja sukulaisilla on yhteyksiä Venäjälle. He ovat kaikki joko liikemiehiä taikka poliitikkoja ja Venäjä on tärkeä pelaaja molemmilla kentillä, se ei muutu vaikka kuinka itkisi ja potkisi. Jos poistaisit poliittiselta kentältä kaikki, jotka ovat olleet Venäjän kanssa tekemisissä, joutuisit poistamaan poliitikoista yli puolet. Molemmista Yhdysvaltojen puolueista. Melkein kuin haluaisi poistaa politiikasta kaikki, jotka syövät vaaleaa leipää.

Siksi tässä ei olekkaan siitä kyse, vaan kyse on siitä, tekikö Trump hallintoineen yhteistyötä Venäjän kanssa voittaakseen vaalit. CIA heitti väitteen (ilman todisteita koska "salainen info") että Venäjä aiheutti Demokraattipuolueen tietovuodon, jonka korruptiopaljastukset aiheuttivat vakavan kolauksen Hillary Clintonin vaalikampanjaan ja saattoi auttaa Trumpin voittoon. Mitään todisteita siitä, että Trump olisi ollut vaaleihin liittyen yhteydessä Venäjään tai tehnyt salaisia sopimuksia Putinin kanssa en ole nähnyt ja samaa demokraattipuolueen johtohahmot todistivat.

Jos tiedät paremmin ja sinulla on lähteet tallessa, luen ne mielelläni ja pyydän syvästi anteeksi. En tykkää olla väärässä joten arvostan jos voit minut todistaa vääräksi.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #11

Väitteesi että CIA perusti Al-Qaidan on pelkkää Internetistä luettua "faktaa". Järjestö perustettiin 11 Elokuuta 1988 Peshawarissa Pakistanissatapaamisessa jossa oli läsnä Osama bin Laden ja tohtori Fadl. Noin 5 vuotta myöhemmin, 26. helmikuuta 1993, he suorittivat ensimmäsien näyttävän iskunsa USA:ta vastaan kun he räjäyttivät voimakkaan pommin World Trade Centerissä New Yorkissa. Pommi tappoi 6 ihmistä ja 1000 haavoittuivat.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #13

En luomisella tarkoittanut sitä, että CIA istuu Al-Qaidassa hallituksen kokouksissa. Tarkoitin sitä, että CIA aseisti ja koulutti heidät sekä loi puitteet ja kasvualustan Al-Qaidan syntymiselle, joten syytän CIA:ta sen syntymisestä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #11

"Siinä ei ole mitään väärää jos kirjoittaa tietoa ilman lähteitä, mutta jos joku tietosi kyseenalaistaa, oletan että lähteet annetaan. Jos kukaan ei anna mitään todisteita, menee homma pelkäksi eipäs-juupas huuteluksi."

Tämä lähdeaineiston etsiminen ja sen tärkeyden korostaminen taitaa johtua siitä että aika moni kirjoittaja on ns. akateemisesti sivistynyt ja joutunut sen takia tottumaan tällaiseen lähdeviitteiden käyttöön.

Minua tämä lähdehöpinä lähinnä tuskastuttaa, koska varsin usein käy niin että kun kirjoittajan juttujen "todisteena" esitetään jotain lähdettä, niin tämä lähde voi sitten osoittautua varsin heppoiseksi, siis kevyeksi, tai sitten viitatussa tekstissä ei puhuta lainkaan asiasta mistä on puhe, tai viitteessä esitetään todisteita jotka eivät tue esitettyä väitettä, vaan päinvastoin kumoaa sen.

Itse en käytä kirjoituksissani viitteitä, vaan käytän lähteinä yleisesti uutisissa esitettyä aineistoa ja analysoin sitä perustuen logiikkaan, eli terveeseen järkeen. Jos lukijalta tämä viimeksi mainittu puuttuu, niin sille ei valitettavasti voi mitään. :)

"Mitään todisteita siitä, että Trump olisi ollut vaaleihin liittyen yhteydessä Venäjään tai tehnyt salaisia sopimuksia Putinin kanssa en ole nähnyt ja samaa demokraattipuolueen johtohahmot todistivat."

Kuten sanoit, liikesuhteet ovat normaali ilmiö liikemiespiireissä, mutta toki sellainen veljeily antaa oikeutetustu aihetta epäilyyn. Jos kyse on pelkistä liikesuhteista, niin niissä ei ole mitään salaamista, mutta Trumpin esikunta on pyrkinyt salaamaan niitä tapaamisia ja myös niitä aiheita joista on keskusteltu. Osa on jäänyt kiinni valehtelusta tässä yhteydessä.

Lisäksi Trumpin lausunnot ovat omiaan herättämään epäilyksiä. Muistaakseni kamppanjan aikana Trump iloitsi siitä miten demokraattisen puolueen ja Clintonin kamppanja-aineistoa oli hakkeroitu. Kun epäilyt kohdistuivat venäläisiin, Trump jopa kehotti veneäläisiä hakkeroimaan lisää.

Nämä Trumpin mölinät voidaan toki laskea miehen todetun dementian piikkiin, mutta dementiasta huolimatta, asiassa voi olla joku pihvi ja Trumpin tukiryhmä on todella voinut toimia yhteistyössä venäläisten kanssa, mitä seikkaa Trump ei dementtisyytensä takia ymmärtänyt pitää salassa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Hyvä blogi Pertti kiitos ja hyvää pohdintaa... minulla on pitkään ollut mielessä eräs asia joka nyt taas tuli enemmän mieleen kun luuin sinun kirjoituksesi. Kirjoitan asiasta pian.

Huom - olethan perillä missä mennään?

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2369...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset