*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Mikä on lapsen arvo Suomessa?

  • Kuva, P.Lindeman
    Kuva, P.Lindeman

Pienipalkkaiset vanhemmat ovat hätää kärsimässä lasten hyvinvoinnin takaamisessa.

Lapsia voi olla yksi, kaksi, jopa enemmän.

Todellisuus on karsea, kun yrität kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia kaksin. Kustannukset nyky-yhteiskunnassa ovat suuret, vaikka on vauvavapaat, äitiyspakkaukset, neuvolat, koulut ja kirjat. Yksin kasvattaa lapsi ja maksaa pienestä palkasta lapsien tarvitsemat hoito-/koulutus-/harrastuskulut ovat jopa ylivoimaisia. Yksinhuoltaja joutuu luopumaan henkilökohtaisesti paljosta, että pystyy selviämään arjesta.

Uskokaa tai älkää,  mutta nykyajan hyvinvointivaltio perustuu siihen, että lapsista on pidetty aiemmin yhdessä huolta. Heistä pitivät huolta vanhemmat, isovanhemmat ja yhteiskunta.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomen hallitukset onnistuivat tuhoamaan solidaarisuuden, yhteen hiileen puhaltamisen ja kotimaisuuden. Ne korvattiin ahneudella, kansainvälisyydellä, luopumalla isänmaallisesta ajattelusta, eli kotiinpäin vetämisestä. Poliitikoista tuli ahneita isänmaanpettureita. He alkoivat mielistelemään rajojemme ulkopuolelle saadakseen paremmin maksetut poliittiset virat, etuja ja rahaa.

Keskustelin yhden yksinhuoltajan kanssa, joka tekee tärkeätä päivätyötään lasten parissa vaatimattomalla palkalla, mutta maksaa siitä kahden lapsensa harrastukset, joka pitävät lapset kaidalla tiellä ja ohjaavat heidät rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Hän ei ajattele itseään ja omaa hyvinvointiaan, vaan on omistautunut lastensa hyvinvoinnin edistämiseen. Hän jättää ystäviensä kutsut viininmaistajaisiltaan menemättä, sillä ostaa pojalleen jääkiekkomailan saamallaan 140€:n palkkiolla, jonka sai kymmenien vuosien työstään palkintona. Yhden lapsen harrastus maksaa hänelle 200€/kk, mutta siitä hän ei valita. Hän on uhrautunut omalla vaatimattomalla elämänasenteellaan lastensa takia, että heillä olisi mahdollisuus elää hyvä elämä. Hyvä elämä, jota hän tavoittelee lapsilleen on työ, koti, perhe ja taloudellinen hyvinvointi. Häneltä vietiin nyt lomaraha, jolla olisi voinut tehdä pienen kesälomaretken kotimaassa lasten kanssa. Rahat olisivat jääneet kotimaahan ja pyörittämään sisämarkkinoita. Se 500€:n lomaraha on pieni summa, kun vertaamme sitä vaikka yhden huumenuoren tai rikolliselle polulle eksyneen nuoren synnyttämiin kustannuksiin yhteiskunnalle. Laitoshoito/vankila jo yksi vuorokausi maksa kolminkertaisen summan. Nuoren menetetty työpanos yhteiskunnalle saattaa maksaa miljoonan.

Ei kansa, ei poliittiset päättäjät, saatikka virkamiehet ole katsoneet yhtä hetkeä pidemmälle. Viimeisen 25-vuoden aikana on pudotettu ja hylätty miljoona suomalaista pois rakentamasta yhteistä hyvää, eli hyvinvointivaltiota. Työttömyyteen, luottotiedottomuuten, kodittomuuteen, leipäjonoihin.. nyt vielä vaarannetaan lasten tulevaisuus, jonka seuraukset yhteiskunta joutuu kokemaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Nyt eletään 90-luvun pankkikriisissä tuhottujen perheiden lasten vanhemmuuden aikaa.

Onneksi minulla ei ole lapsia, jotka olisivat joutuneet kokemaan, ja nyt joutuisivat kokemaan ryöstetyn isän tai isoisän yrityksen, varallisuuden ja kodin menetyksen.

Niin helppoa ja vaivatonta on irrottaa rahaa valtionkirstusta tuhottujen lasten ja nuorten elämän pelastamiseen, mutta niin vaikeata  on tukea niitä vanhempia, jotka yrittävät tulla toimeen pienentyvillä tuloillaan lastensa kasvatuksesta, ettei heidän lastensa tulevaisuus tuhoutuisi ja tulisi kalliiksi yhteiskunnalle.

Tiesittekö, että terveellisen ruokavalion hinta lapsille ja nuorille on jo ylittänyt kaiken kohtuuden rajan? Kiitos siitä hallituksille, jotka ovat tukeneet päätöksillään elintarvikekaupan keskittymistä, joka on johtanut ruoan hinna nousuun.

Päättäjät jättävät pohtimatta syitä ja niiden seuraukset, koska ne tulevat vasta parin hallituskauden jälkeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Helpompi steriloimisen saaminen kotimaisessa terveydenhoidossa vähentäisi ei-toivottuja raskauksia, abortteja ja huostaanottoja.

Suomen steriloimislain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.
Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta.

Nyt on käynnissä kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.

Siitä ei ole kerrottu isoimmissa tiedotusvälineissä.

Joten jos kannatatte pohjoismaista oikeutta sterilointiiin, kannattakaa ja jakakaa kansalaisaloitetta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset