*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Tänään on 20 vuotta siitä, kun menetin isänmaani

Näin minua yrittäjää isämaani kohteli 27.06.1997

Arvoisat lukijat, me kaikki olemme menettäneet elämämme aikana jotain arvokasta. Minun raskain menetykseni oli kotimaani Suomen menettäminen.

 

Osa 17. Isänmaan - Synnyinmaan - Kotimaan menettäminen - maanpako 1997

Olin jo kaksi vuotta aiemmin menettänyt kotini ja kotiseutuni Kainuun. Sinne jäivät sukulaiseni, rakkaat ystäväni, synnynyinkotini, omaisuuteni ja yritykseni. 

Klikkaa tämä taustalle soimaan, kun luet eteenpäin, niin pääset hiukan minun tunnelmaani:

 

Ensin muistutuksena nämä kolme tärkeätä asiaa kertauksena tämän blogin alkuun.

1) Katinkulta on Sotkamon kunnassa Kainuussa.

 Tätä lukiessasi muistakaa, että olin luonut, ideoinut ja toteuttanut yhdessä Seppo Juurikon kanssa Kainuun korpeen, Sotkamon kuntaan ainutlaatuisen matkailuhankkeen. Tuonut sinne 464milj.mk investoinnin, luonut sinne kaksisataa pysyvää työpaikkaa ja satoja välillisiä työpaikkoja. Sadat perheet ja tuhannet kainuulaiset ovast saanet työni tuloksena päivittäisen leipänsä jo 25 vuoden ajan. Katinkulta on tuottanut  tähän päivään mennessä yli 300milj.euroa verotuloja. Ja näin minä sitten jouduin kotimaani menettämään. Mitään rikosta en ollut tehnyt, mutta minua kohdeltiin pahemmin kuin rikollista.

2) Tärkein kysymys:  Montako miljoona kätkitte ja missä ne ovat?

 Tähän kysymykseen olen joutunut vastailemaan lukemattomia kertoja ja viimeksi vuosi sitten. Katinkullan rakennuttajayhtiössä tehtiin meidän pyynnöstä erityistilintarkastus sekä eritysverotarkastus sekä meillä oli olemassa KMPG Widerin KHT tilintarkastajan lausunnot, että mitään hämäräperäistä ja varojen siirtoa yhtiöstä ei ollut ennen konkurssia eikä sen jälkeen tapahtunut. Kaikki yhtiön varat ja lainat oli käytetty Katinkullan rakentamiseen ja sen totesi myös Keskusrikospoliisi tutkimuksissaan.

Voiko kukaan edes esittää vastaavaa tutkimusta mistään Suomessa yrityskonkurssista? Siitä huolimatta kylän juorut ja jopa ystävinäni pitämien henkilöiden kysymykset ovat olleet minulle rankkoja. Ne eivät ole olleet vain vihjailuita vaan suoranaisia syytöksiä siitä, että olisimme syyllistyneet rikokseen - törkeään velallisenpetokseen? Tällaisilla huhuilla ja juoruilla pystyttiin luomaan meistä mielikuva rikollisina, jolla oli oleellinen vaikutus Katinkullan rakennuttajayhtiö konkurssin käsittelyyn tiedotusvälineissä esim. Kauppalehti ja Helsingin Sanomat. Samaisilla huhuilla ja juoruilla pyrittiin sulkemaan meiltä ovet vastaavien viranomaisten ja poliitikkojen nenän edessä. Eli meiltä vietiin uskottavuus järjestelmällisesti ja tietoisesti. Se kuului pelin luonteeseen – sanoisi joku? Siksi aloin nauhoittamaan puheluni eri ihmisten kanssa, että voin todistaa konkreettisesti sanani.

3) Yksinkertaisuudessaan tapahtui näin:

Kerrataanpa vielä edellisiä blogejani. Katinkullan rakennuttajayhtiön Rantakatin Lomakylä Oy:n hallitus muodostui kolmesta SKOP:n edustajasta, Seppo Juurikosta ja minusta. SKOP:n edustajat olivat SKOP Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Göran Bärlund, SKOP:n Pekka Luukkainen, joka suunnitteli yhtiön konkurssin sekä SKOP:n lakimies Veli-Matti Parmala. Näiden kolmen SKOP:n edustajan toimesta yhtiö päätettiin hakea konkurssiin, yhtiön omistajien Seppo Juurikon ja minun vastustaessa. Sen jälkeen SKOP laati pesäluettelon, jossa pudotti omaisuuden arvoa 73% ja konkurssihuutokaupalla siirrettiin 700milj.mk:n omaisuus SKOP-Kiinteistöt Oy:n omistukseen 190milj.mk:lla. Eli hallituksessa SKOP:a edustaneet henkilöt konkurssipäätöksellään siirsivät omaisuutemme hallinnoimalleen yhtiölle. Tämä oli Suomessa mahdollista – mutta meneekö tämä minkään oikeusvaltion periaatteiden mukaan?

Olin antanut kaiken isänmaalleni Suomelle. Kouluttanut itseäni, aloittanut työt jo 10-vuotiaana, rakentanut yrittäjä Suomen tulevaisuutta, suorittanut kunniakkaasti varusmiespalveluksen mitalin ansainneena...olin tehnyt elämässä kaiken oikein viimeistä piirtoa myöten kotimaani hyväksi. En voinut ymmärtää, että miksi minua sitten näin kohdellaan?

Ja tästä alkaa uusi tarinani – Isänmaan menettäminen

Olin nyt loukossa kimppakämpässä Helsingissä, henkilön kanssa, jonka kanssa en voinut yhdessä asua.

Olin jällen toukokuussa 1997 valmis luopumaan elämästäni, koska en nähnyt tilanteesta mitään ulospääsyä ja siksi nöyrryin seuraavan kirjeen Sotkamon kunnalle kirjoittamaan ja lähettämään. Pyydän kirjeessäni kunnalta, että he omissa nimissään vuokraisivat minulle asunnon ja minä edelleen vuokraisin ja maksaisin vuokratun asunnon, koska luottotiedottomana en saanut asuntoa Suomesta vuokrattua. En siis pyytänyt edes ilmaista asuntoa kunnalta.

Sotkamon kunnanvaltuusto

  88600  SOTKAMO

 PYYDETÄÄN LUKEMAAN JA JAKAMAAN KUNNANVALTUUSTOSSA JA -HALLITUKSESSA

Arvoisat kunnanvaltuuston/hallituksen jäsenet!

Voin kertoa, että minulle on vaikeaa ja nöyryyttävää kirjoittaa tätä kirjettä.

Pyydän apuanne asunnon hankinnassa Helsingin kaupungissa.

Olen nyt viimeiset kaksi vuotta asunut Helsingissä alivuokralaisena. Mukana minulla on omista tavaroista vain sänky, pyykinpesukone, mikro ja pitovaatteet.

Muutin tänne Helsinkiin menetettyäni asuntoni Kajaanissa pakkohuutokaupassa.

Sen jälkeen katsoin ainoaksi vaihtoehdoksi muutta pois Kainuusta sillä kun SKOP haki yrityksemme, Katinkullan konkurssiin, vastoin sopimuksiamme, lokakuussa 1992 minulle on ollut erittäin ahdistavaa olla Kainuussa ja lähellä elämäntyötäni Katinkultaa.

Jälkiviisaasti, jos ajattelen itserakkaasti,  elämäni suurin virhe oli ideoida, perustaa ja toteuttaa Katinkullan lomakeskus.

Toisaalta taas Sotkamon kunnan, Kainuun ja Katinkullasta  elantonsa saavan lähes 180 työntekijän kannalta elämäntyöni ei ole mennyt hukkaan.

Oma tilanteeni on konkurssin jälkeen ollut se, että olen menettänyt työpaikkani, kotini, omaisuuteni ja uskon tulevaisuuteen.

Konkurssin takia meillä Katinkullan perustajilla on miljoonien henkilökohtaiset vastuut, josta meille lankeaa yksistään viivästyskorkoja lähes 7.000 mk/pv siis 2,5milj.mk vuodessa koko loppuelämän.

Jokainen voi varmaankin ymmärtää ettei yksityinen ihminen niistä voi koskaan selviytyä. Siis tämä on Suomessa oikeus ja kohtuus.

Luottotietoni menettämisen takia en voi saada puhelinta, joten minulle ei tällä hetkellä voi soittaa.

Olen yrittänyt vuokrata asuntoa, mutta maksuhäiriöiden takia se ei ole mahdollista. Voinette kuvitella miltä tuntuu olla yhteydessä vuokravälittäjiin kun he henkilötunnuksen perusteella tarkistavat luottotietoni ja vastaavat yksiselitteisesti ”Valitettavasi emme voi vuokrata Teille asuntoa”. Voin kertoa, että se on nöyryyttävää, tuntea itsenä ei toivotuksi henkilöksi, hylkiöksi.

Minusta, kaikki tämä, tuntuu kohtuuttomalta sillä olehan toiminut 20 vuotta rehellisenä yrittäjänä ja saanut myös luotua jotain pysyvää.

Arvioidessanne työni tuloksia ja sitä, että voiko Sotkamon kunta auttaa jollain tapaa asunnon hankinnassani Helsingissä haluan että mietitte kukin mielessänne seuraavia väittämiäni ja jos katsotte yhdenkin väittämän vääräksi niin ymmärrän kielteisen päätöksenne.

1.Katinkulta työllisti rakennusaikanaan satoja ihmisiä.

2.Katinkulta tuo suoraan ja välillisesti Sotkamoon ja Kainuuseen yhteensä lähes 100 milj.mk vuosittain, Kainuun talousalueen ulkopuolelta.

3.Katinkulta työllistää tänään ja myös tulevaisuudessa lähes 180 henkeä, yhteensä välittömästi ja välillisesti.

4.Kunnan saamat verotulot kiinteistö- ja palkkaveroina ovat lähes 10 milj.mk vuodessa.

5.Katinkulta on tuonut valtavasti tunnettavuutta Sotkamolle ja Kainuulle.

6.Katinkulta on synnyttänyt uutta yritystoimintaa ja vahvistanut vanhojen yritysten toimintaa.

7.Katinkulta on parantanut ja turvannut Kainuun liikenneyhteyksiä

8.Katinkullan ansioista (johtuen viikko-osakejärjestelmästä) Sotkamon matkailusesonki on lähes 52 viikkoa vuodessa.

9.Katinkulta on rakennettu ja toteutettu ilman Sotkamon kunnan ja valtion tukea (huom! SKOP oli itsenäinen pankki)

10.Katinkulta loi Sotkamo-Vuokatista Pohjoismaiden monipuolisimman matkailukeskuksen.

11.Sotkamon muu yritys- ja urheilutoiminta on hyötynyt Katinkullan houkuteltua suuryritysten johtoa sekä on oiva vetonaula houkuteltaessa poliittisia päättäjiä Kainuuseen.

12.Teistä jokainen keksii vielä ainakin yhden muun hyötytekijän                                Katinkullan vaikutuksesta Sotkamon kunnalle ja Kainuulle.

Ymmärrän, että kunta on tiukilla ja on jouduttu myös irtisanomisiin ja on myös paljon muita kuntalaisia joilla menee huonosti ja he ovat avun tarpeessa. Jos pyyntöni on kohtuuton em. seikkojen perusteella niin ymmärrän kielteisen päätöksenne.

Toivon, että suhtaudutte vakavasti avunpyyntööni.

Toivon myös, että kun teette päätöstä niin se on yksimielinen oli päätös sitten kielteinen tai myönteinen.

Samalla voitte pohtia yrittäjän todellista arvostusta!

Pystyn tällä hetkellä maksamaan vuokraa noin 2.000 mk/kk

Minuun saa yhteyden postitse.

Helsingissä 23.pnä toukokuuta 1997

Nöyrimmästi kunnioittaen

Pertti Lindeman

Katinkullan perustaja

Mitenkäs sitten vastattiin avunpyyntööni Sotkamon kunnasta?

Odottelin ja odottelin vastausta, mutta sitä ei kuulunut. Vihdoinkin sitten kesäkuun alussa 1997 soitin Sotkamon kunnanjohtaja Erkki Vähämaalle, että ovatko he kunnassa käsitelleet avunanomustani? Kunnanjohtaja Vähämaan vastaus oli tyrmäävän tyly, emme voi sinua auttaa, kun sitten pitäisi toisiakin auttaa?

Sellaisen vastauksen sain, silloin tuli mieleeni, että Katinkullan rakentamisen alkuvaiheessa lahjoitin äitini kanssa Sotkamon kunnalle Jäätiön Lomakylän rakennukset, joissa oli 22 huonetta kylpyhuone ja keittiö tiloineen. Ne sijaitsivat rakennuselementeissä, joten ne oli helppo osina siirtää toiseen paikkaan. Niistä tuli sotkamolaisten asunnottomien asuntoja. Sotkamon lehtikin muistaakseni teki lahjoituksesta jutun.

Näin tylysti minua siis kotikunnassani kohdeltiin. Kunta oli ansioistani saanut myös mainetta ja kunniaa. Olihan Sotkamon kunta valittu Suomen luovimmaksi kunnaksi, perusteluissa oli Katinkulta. Edellinen kunnanjohtaja oli valittu Kainuun vireäksi virkamieheksi, perusteluissa oli Katinkulta. Minulle ei ollut annettu edes kunnan viiriä? Ainut tunnustus, jonka olen Kainuussa ja Sotkamossa saanut Katinkullan rakennuttamisesta on Sotkamon Nuorisoseura ry:n kunnianosoituksena ”Jaakon Puukko”. ”Jaakon Puukko” ojennettiin minulle Naapurivaaran Huvikeskuksessa  kesällä 2009, koruttomassa, mutta sitäkin sydämellisemmässä tilaisuudessa. Sitä kunnianosoitusta arvostan ja kiitän vielä Sotkamon Nuorisoseuraa.

Nyt ymmärsin konkreettisesti sen, että yrittäjällä ei ole mitään arvoa Sotkamossa. Poliitikkojen kauniit puheet työpaikkojen luomisesta olivat vain sanahelinää, mutta se ei tarkoittanut yrittäjien arvostusta, jotka niitä työpaikkoja luovat.

Kainuun sanotaan olevan Suomen kateellisin maakunta ja minusta asian kiteytti hyvin Katinkullan talouspäällikkö todetessaan konkurssin jälkeen, että ”Kainuussa kateus voittaa kiimankin” Se todella näytti pitävän paikkaansa.

Sotkamon kunnan kielteisen päätöksen jälkeen pohdin aamusta iltaan yksinäisyydessäni vain nopeinta ja kivuttominta tapaa siirtyä tästä elämästä oman käden kautta pois. Kertomatta aikeistani kenellekään.

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Helsinkiläinen ystäväni Jouko Kiiskinen pyysi minut oluelle Kappelin terassille Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.1997. Jouko itse oli ollut kolmella YK:n ulkomaan komennuksella.

Jouko kertoi minulle lähtevänsä ystävänsä Joni Laaksosen kanssa Eestiin. Tallinnaan ensin yöksi ja sieltä edelleen Tarttoon. Jouko alkoi houkuttelemaan minua mukaansa. Kerroin, ettei minulla ole paljon rahaa, joten Jouko tarjosi petipaikkaa heidän hotellihuoneessaan, joten majoituksesta ei tarvitse maksaa mitään.

Laskin rahani ja totesin, että yön Tallinnassa voin käydä, jos ei tarvitse hotellihuonetta maksaa. Lähdimme aamulaivalla Tallinnaan 6.6.1997. Olimme yön Tallinnassa ja aamulla Jouko ja Joni alkoivat houkuttelemaan minua edelleen Tarttoon. Totesin, etten voi lähteä, sillä minulla ei ole rahaa eikä vaihtovaatteita. He lupasivat tarjota minulle matkan Tarttoon ja majoituksen Tartossa. Emmin, sillä en halunnut olla vaivoiksi saati, että ystäväni maksavat kulujani. He kuitenkin sinnikkäästi olivat päättäneet viedä minut katsomaan Tarttoa. Niinpä suostuin ja lähdimme Tallinnasta junalla kohti Tarttoa. Matka oli vain 185km, mutta junamatka kesti lähes viisi tuntia. Vaunuissa oli puupenkit ja vaunut hyppivät ja kolisivat. Matkaeväänä oli kaksi kappaletta oluttölkkejä.

Saavuin vihdoin Tarttoon ensimmäistä kertaa 7.6.1997 ja yövyimme Ammattikoulun oppilasasuntolassa, joka oli kesällä retkeilymajana. Joni oli käynyt jo Tartossa ensimmäisen kerran vuonna 1988, jolloin aiemmin suljettuna ollut kaupunki avattiin vierailijoille. Joni oli ollut perustamassa Tarttoon lasten turvakotia.

Ihastuin heti kauniiseen Tarton kaupunkiin. Joka puolella kaupunkia meidät otettiin ystävällisesti vastaan menimme sitten minne tahansa. Aloin silloin mielessäni pohtimaan itsemurhan vaihtoehtona maanpakolaisuutta Eestin Tartossa. Jos olin valmis lopettamaan elämäni oman käden kautta, niin tuskin olisi sen hirveämpää vaihtaa maata? Olimme kolme yötä Tartossa ja lähdimme takaisin Helsinkiin.

Aloin selvittämään mahdollisuuksiani maanpakolaisuuteen. Olin juuri saanut KELA:lta kuntoutustukipäätöksen seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Eestissä saisin olla puolivuotta ilman oleskelulupaa. Minne kimppakämpästäni tavarat? Sekin asia ratkesi sillä, että taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja järjesti minulle tyhjän vinttikomeron veloituksetta käyttööni määräämättömäksi ajaksi. Olin nyt valmis lähtemään kun ennen juhannusta ystävieni kanssa siirsimme maallisen omaisuuteni vinttikomeroon Helsingissä ja osahan tavaroistani oli jo vinttikomerossa Kajaanissa.

Juhannuksen jälkeen maanpakolaisuuteni alkoi. Tässä ote päiväkirjastani matkasta Tarttoon. Ensimmäisestä Tarton vuodesta minulla on täydellinen päiväkirja, melkein parisataa sivua ja siitä useita otteita saatte nyt lukea. Päiväkirjaa kirjoitin useat kerrat päivittäin, että merkinnät ovat todellisia ja tuoreita siltä ajalta. Eli tervetuloa mukaan matkalle maanpakoon. Rahaa minulla oli 3.000mk:aa, eli se kaikki mitä tililläni oli ja olin saanut takuuvuokrastani takaisin.

Klikkaa tästä seuraavaksi taustalle Finlandia ennen kuin jatkat lukemista...

https://

 

Isänmaan - Synnyinmaan - Kotimaan menettäminen - maanpako

 

KOHTI TARTTOA, otteita päiväkirjastani.

27.06.1997

Heräsin aamulla Jonin ja Joukon luona vähän yli viiden. Joni oli melkein aamuvirkkuna noustessaan myös ylös ja lähtiessään viemään minua Makasiiniterminaaliin. Jonin auto ei meinannut käynnistyä, mutta sitkeän yrittämisen jälkeen auto  suostui starttaamaan. Minä olisin jo luovuttanut ja huusin Joukolle parvekkeelle, että tilaa taksin.

Astuin satamassa laivaan, joka lähti kohti vierasta maata. Katsoin taakseni ja näin synnyinmaani loittonevan horisontin taa. Sinne jäi kaikki se jonka eteen olin jo 10-vuotiaana alkanut tekemään töitä. Se kaikki oli ollut täysin turhaa, johon olin elämäni käyttänyt. Kaikki ne arvot, jotka olin kotona oppinut - vaatimattomuus, rehellisyys, luotettavuus, toisten auttaminen ja kunnoittamine olivatkin vain minun arvoja, mutta ne eivät koskeneet minua. Muistoissa vain ne rakkaat Vuokatin vaarat, Nuasjärven rannat ja Kainuun korpi.

Oli järkevää valita katamaraani kyyti sillä ”pussukoitteni” kanssa rahtautuminen olisi ollut todella hankalaa isossa laivassa. Tunsin matkalla pientä pahoinvointia, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin puolitoistatuntia.

Minun tuurillani joudun Tallinnassa tulitarkastukseen ja pari pussukkaa täytyi avata. Kysymykset olivat tiukkoja ”onko kaikki henkilökohtaisia vaatteita”. Kyse oli ilmeisesti siitä, etten ole tuonut vaatteita myyntiin. Täytyy myöntää, että Suomessa pakatessani mietin, että voisin laittaa kirppiksen pystyyn vaatteistani.

Taksi satamasta linja-autoasemalle maksoi 50 EEK:a. Taksimies tarjosi kyytiä Tarttoon kolmellasadalla suomenmarkalla. Kieltäydyn kohteliaasti rahapulaani valitellen. Bussilippu Tarttoon maksoi 68 EEK:a ja auton piti lähteä viiden minuutin kuluttua eli 10.00, mutta se lähti kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Bussi oli vanha niin kuin sen kuljettajakin. Kuski poltteli ajaessaan ja auto rytkyi kulkiessaan. Saavuimme Tarttoon 12.50. Raahauduin linja-autoasemalta viereiseen Tartu hotelliin jonka hinta internetin välityksellä oli 200 EEK, mutta sain kuulla vastaanotossa, että se hinta on kaksi vuotta vanha. Oikea hinta on 370 EEK:a  yö yhdeltä hengeltä.

Siispä aloin tinkaamaan ja sain kuin sainkin hinnan laskettua 250 EEK:uun yöltä.

Huone on samankokoinen kuin sellini Kajaanin poliisivankilassa eli kolme kertaa kolme metriä. Lavuaari huoneessa ja suihku käytävällä onneksi kuitenkin samassa kerroksessa. Tullessani vastaanottovirkailija antoi ymmärtää, että suihku on ensimmäisessä kerroksessa vaikka huoneeni on neljännessä. Siis helpotus oli suuri niin kuin myös WC:n suhteen en ensikerralla huoneessa käydessäni sitä löytänyt, mutta jo toisella kerralla löysin sen huoneen oven takaa. Täytyy sanoa, että kun odottaa huonoa ja saa huonosta vähän parempaa niin ilo on suuri.

Heitin kamat huoneeseen ja lähdin etsimään vuokra-asuntoa. Kävin parissa Kinnisvarassa (kiinteistövälityksessä, mutta sopivaa ei ollut. Sovin kuitenkin yhden näytön maanantaille. Pindi Kinnesvarassa oli Valmari Puistaja johon olin ollut aiemmin jo yhteydessä. Sieltä kaksi naista lähti kierrättämään minua eri huoneistoihin. Eka huoneisto oli keskustan lähellä, mutta aivan hirveä. Kaksi huonetta ja lastulevy kalusteet. Ilmeisesti suunnitelma oli se, että minut viedään ensin kauheimpaan huoneistoon jolloin seuraavassa tulee kunnon kontrasti. Juttu toimikin hyvin sillä seuraava joka oli hiukan kauempana keskustasta ja oli tosi siisti, kalustettu, astiasto ja pieni parveke. Hinta oli 3.000 EEK kuukaudessa. Seuraavasta sitten meinasin saada jysärin sillä välityspalkkio oli kuukauden vuokra. Kruunujen kuvat pyörähtivät silmissäni ja laskin, että minulle koittaa ankeat ajat ei siis aamiaiseksi kahvia ja konjakkia.

Sovin naisten kanssa, että tulen maanantaina toimistolle klo: 13.00 jolloin voimme tehdä sopimuksen.

Menin hotelliin suihkuun ja nukkumaan. Pohdin asiaa ja lähinnä palkkiota joka tuntui hirveältä sillä saattaahan olla, että olen Tartossa vain parikuukautta, jolloin kuukautta kohti oleva vuokra nousee puolella."

Ensimmäisen yön itkin. Ajattelin sitä kaikkea, mitä olin joutunut konkurssin jälkeen kestämään. Kaiken menettäminen, kodin pakkohuutokauppa, kotiseudun menettäminen ja nyt vielä kotimaani menettäminen. Olin vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa. Kieltä en osannut ja yhtään tuttua siellä ei ollut.

Ja sitten jatkoa päiväkirjastani...oma koti vieraalla maalla.

”Maanantai aamun valjetessa olin jo ennen yhdeksää aamiaisella. Soitin Puistajalle ja kysyin milloin voin tulla tekemään vuokrasopimuksen? Aiempi aikataulu kello yksi iltapäivällä oli sopiva joten minulla oli aikaa etsiä pankki ja avata tili.

Kävelin Eesti Ühispank:iin. Kysyin suomea tai englantia puhuvaa virkailijaa. Apu löytyi, viehättävä vaaleaverikkö hoiti muitta mutkitta tilin avaamisen.

Hakaniemen Meritasta saamani uhkakuvat, suosituskirjeistä ja muista vaikeuksista tilin avaamisessa osoittautuivat perättömiksi. Sain tilin ja talletin rahat. Seuraavana päivänä kävin jo nostamassakin rahaa omalta tililtäni ilman vaikeuksia. Sain pankkikortin, jolla voi myös maksaa. Suomessa sellaista ylellisyyttä minulle ei suotu, sillä olin luottokelvoton.

Pindi Kinnisvaraan menin varttitunnin etuajassa. Puistaja ei kerinnyt hoitaa asiaa, mutta asiansa osaava naisvälittäjä oli jo laatinut alustavan vuokrasopimuksen.

Olga rouva, asunnon omistaja tuli tasan yksi. Hän oli erittäin viehättävä vaaleassa kesäleningissään ja hän tuoksui hyvälle. Sain kuulla, että Olga asuu naapuri talossa ja on valmis huolehtimaan myös asunnon viikkosiivouksesta sekä pyykkien pesusta ja silityksestä 80 markan kuukausikorvausta vastaan.

Tein siis vuokrasopimuksen kaikilla ”mausteilla”. Maksoin käteisellä 4.500 EEK, joka sisälsi välityspalkkion ja lisäksi maksoin ennakkoon heinäkuun siivoukset ja pyykinpesut yhteensä 200 EEK.

Sain avaimet ja lähdin noutamaan hotellista tavaroitani, ostin matkalla kukkakimpun hotellin vastaanottovirkailijalle.

Tilasin taksin hotelliin ja menin ensimmäistä kertaa kotiini Tartossa. Taksi maksoi 15 EEK siis noin 6 markkaa.

Menin kotiini suljin oven ja hypin ilosta olohuoneessa sillä olin todella tyytyväinen asuntoon ja sen tuomiin lisäpalveluihin.”

Näin alkoi elämäni Tartossa. Vähitellen sain jopa pari tuttavaa. Vaikeinta oli kuitenkin kielen kanssa. Tartossa ei osattu suomen kieltä ja englantiakin puhui vain harvat siihen aikaan. Kesä Tartossa meni mukavasti ja minulla kävi paljon ystäviä Suomesta kylässä.

Yksi pitkäaikainen ystäväni Lappeenrannasta Kari Qvist tuli luokseni autolla elokuussa. Lähdimme Karin kanssa käymään Liettuassa Vilnassa ranskalaisen ystäväni Patrick Lioninin luona. Partrick oli asunut siellä jo vuodesta 1992 lähtien.

Olessani Vilnasssa sain tiedon Suomesta, että äitini oli vakavasti sairastunut ja oli sairaalan vuodeosastolla Sotkamossa. Päätimme Karin kanssa lähteä ajamaan Tarttoon, jossa yövymme ja jatkamme seuraavana päivänä matkaa Sotkamoon.

Tässä ote päiväkirjastani...

Sunnuntai 10.08.97

Soitin äidille Sotkamon terveyskeskukseen onnitellakseni häntä. Juttelin sairaanhoitajan kanssa ja hän kertoi, että äitini tilanne on aika huono. Hoitaja kertoi, että äitini oli myös erheellisesti kertonut, että on hänen syntymäpäivä vaikka papereissa lukee että hän on syntynyt 18 elokuuta. Korjasin asian hänelle ja kerroin, että äitini oikea syntymäpäivä on tänään ja virallinen on kahdeksan päivän kuluttua, virhe on kirkonkirjoissa.

Hoitaja yhdisti äidille ja toivotin hänelle hyvää syntymäpäivää äitini kyseli millainen on ilma Tartossa, sen jälkeen hän ei enää pystynyt puhumaan. Sairauksistaan huolimatta hänen äänensä oli iloinen.

Olin todella huolissani äitini voinnista. Muuten sunnuntai päivän vietimme rauhallisesti.

Maanantai 11.8.

Heti aamulla herättyäni soitin Sotkamon terveyskeskukseen ja sain kuulla, että äitini tila on edellisenä yönä huonontunut merkittävästi. Kun kerroin asian Karille hän sanoi, että hän on valmis lähtemään ajamaan Kajaaniin autolla. Jolloin tein nopean päätöksen, että lähdetään. Joni ja Kari menivät ostamaan laivaliput minä jäin pakkaaman tavarat.

Lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa kello 14 jälkeen, soitin autosta terveyskeskukseen ja sain kuulla, että kaksi veljistäni sekä heidän vaimonsa ovat äitini vuoteen ääressä, pyysin hoitajaa kertomaan äidille, että olen tulossa Sotkamoon ja terveiset.

Karin puhelin soi autossa noin kello 16.30 Aune soitti kertoakseen, että äitini on nukkunut pois.”

Jouduin ottamaan autossa rahoittavan lääkkeen Oxepamin. En voinut alkaa suremaan äitini poismenoa, sillä tajusin sen vaaran, jonka äitini kuolema aiheutti meille. SKOP ja Arsenaal kävisivät heti äitini perinnön kimppuun. Soitin Karin puhelimella sotkamolaiselle asianajajalle Ari Korhoselle ja kerroin, että äitini on kuollut, joten alkaa välittömästi laatimaan lainmukaista ja määrämuotista perinnöstä luopumisilmoitusta. Muistin onneksi heti autossa yhden KKO:n ennakkoratkaisun, eli perinnöstä voi luopua niin, ettei määrittele kenenkä hyväksi luopuu. Soitin samalla kaikille veljilleni, että seuraavana päivänä kaikki ovat paikalla asianajaja Ari Korhosen luona kirjoittamassa alle perinnöstä luopumisen. Kun me kaikki luovumme perinnöstä, niin pankit eivät voi sitä haltuunsa ottaa vaan perintö siirtyy automaattisesti veljieni lapsille. Näin menettelimme, näin teimme ja sain pelastettua äitini perinnön pankkien ulosotolta veljieni lapsille. Monesko kerta tämä olikaan kun luovuin ja pelastin äitini perinnön ja nyt se siirtyi veljieni lapsille.

Olin Kainuussa ja aika oli todella raskas. Äitini poismeno 72-vuoden iässä oli ennenaikainen ja SKOP:n miesten ja heidän myötäpuoltensa aikaansaama.

Järjestelin asioita Sotkamossa ja hautasimme rakkaan äitimme.  Lensin Helsinkiin 27.8. Antti Soininen järjesti minulle edullisen lentolipun.

 

Lopuksi voit vielä kuunnella tämän.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Et ainoa ja noita tapahtuu edelleen - ne jotka ovat ansainneet miljoonia voisivat katsoa itseensä miten ja mistä ne miljoonat ovat tulleet.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Toivoisin, että asia käsiteltäisiin jotenkin, anteeksipyynnöin ylemmiltä tahoilta, tms.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Tänään on 20 vuotta siitä, kun menetin isänmaani''

Tilanne huononee koko ajan.

Esim. Suomen talvi on verotettu niin kalliiksi, että kannattaa asua ulkomailla koko talvi.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Kokemuksesi on todella kohtuuton.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset