*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Miksi Perustuslaki suojaa vain työntekijät, mutta ei yrittäjiä?

Suomen Perustuslaissa on yrittäjien mentävä aukko, eli he ovat ilman suojaa? Miten Suomessa, markkinatalousmaassa, on voitu sivuuttaa yrittäjien suojelu Perustuslaissa, kun siellä 18§:ssä todetaan näin ” Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla. Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.” Ei halaistua sanaa yrittäjien suojelusta?

On ymmärrettävää, että työntekijöiden oikeuksia täytyy suojella, mutta sitä en ymmärrä, että yrittäjien oikeutta julkisen vallan suojeluun ei ole Perustuslakiin kirjoitettu, sillä suojeltavia työntekijöitä ei ole ilman yrittäjiä?

Yrittäjiltä puuttu suoja Perustuslaissa ja tuomioistuimissa.

- Tämä selittääkin paljon, sillä yrittäjä voidaan velkojan toimesta ilman lainmukaista syytä hakea konkurssin, riistää hänen omaisuutensa alihintaan, myydä se velkojan lähipiirille, nostaa verorahoista pankkitukea tai pankkien vakuusrahastosta kuitata lainojen ja pakkohuutokaupan erotus. Perustuslaissa ei ole, että "Yrittäjän omaisuutta ei saa laittomasti anastaa ilman lakiin perustuvaa syytä"

- Tämä selittää myös sen, että tuomioistuimet ovat voineet tehdä yksityisyrittäjän ja pankin riita-asioissa pankille myönteisiä tuomioita vastoin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

- Tämä selittää sen, että Suomessa poliittiset päättäjät suosivat elintarvike- ja palvelusektorin monopolisoitumista.

-Tämä selittää sen, yksityisyrittäjä voidaan totaalisesti putsata konkurssin jälkeen, viedä tuhkatkin pesästä, että mitään ei jää jäljelle, kuin virsikirja ja pitovaatteet.

-Tämä selittää sen, että Suomen Yrittäjät ry.llä ei ole pienintäkään halua ajaa yksityisyrittäjien etua, vaikka yksityisyrittäjät pitävät yhdistystä yllä jäsenmaksuillaan, sillä yhdistys ajaa vain yksityisyrittäjien vastapuolien etuja yksityisyrittäjien vanhingoksi.

-Tämä selittää sen, että työntekijöistä pyritään tekemään yrittäjiä, että mahdollisimman paljon kansalaisista menettäisi Perustuslain suoman oikeuden ”Julkisen vallan suojeluun”

-Tämä selittää sen, että luovien ja idearikkaiden yrittäjien innovatiivisuus voidaan korvauksetta riistää heiltä suuryhtiöiden omistukseen korvauksetta.

-Tämä selittää sen, että yksityisyrittäjät eivät voi, eivätkä uskalla kehittää, laajentaa ja työllistää enemmän työvoimaa.

Väitän, että yksityisyrittäjät maksavat 99,99%:a veroistaan Suomeen ja ”virkamiesvetoiset yritykset" ja ylikansalliset yhtiöt maksavat vain osan veroistaan Suomeen. Mutta vain yksityisyrittäjät ovat tarkan verovalvonnan alla.

Kun totuus kansantalouden ylläpidosta on tämä: ”Yrityksistä alle 10 työntekijän yrityksiä on 265 041 eli 93,4 prosenttia. Pienyrityksiä on 15 559 (5,5 %), keskisuuria 2 634 (0,9 %) ja suuryrityksiä 571 (0,2 %).” Lähde Suomen Yrittäjät ry. ” Eli Suomea pyörittävät, luovat työtä, pitävät maan itsenäisenä ja maksavat veronsa Suomeen, ovat alle 10 työntekijää työllistävät yksityisyrittäjät, mutta heille, valtion perustaa pystyssä pitäville ei anneta Perustuslaissa ”Julkisen vallan suojelua”

0-4 työllistävien yritysten määrä on 321.000 ja niissä henkilöstön määrä on 263.000. Tässä tilastossa ei liene huomioitu, että yrittäjä itse on osa henkilöstöä, sillä yritysten määrä ylittää henkilöstön määrä. Lähde: Tilastokeskus Yritykset 2015.

Suomessa suojellaan myös julkista sektoria: ”Suomen julkinen talous on maailman suurimpia.
Suomen julkisyhteisöjen menojen suhde bruttokansantuotteeseen kasvoi Tilastokeskuksen tuoreimpien tietojen mukaan 56,7 prosenttiin vuonna 2012." Lähde YLE 31.1.2014. Tämä valtava julkinen talous piilotetaan nyt ylikansallisiin sijoitusyhtiöihin yksityistämisen kautta, joilta veronmaksajat ostavat palvelunsa.

Poliitikot, päättäjät ja virkamiehet, lukekaa huolella edes Platonin Valtio, ISBN 978-951-1-21867-8, että ymmärrätte valtion toimintaedellytysten perusteet.

Suomi on markkinatalousmaa, jonka Perustuslaki on kommunistimaan. Muuten ei ole selitettävissä se, että yksityisyrittäjiä suojellaan oikeudenmukaiselta kohtelulta lain edessä.

ps. toisaalta ei ole Perustuslaissa mainintaa Julkisen sektorin suojelustakaan, mutta sitä suojellaan, tarkemmin sanottuna piilotetaan nyt yhtiöittämällä?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Vielä toinen seikka tuli mieleen. Nyt asetetaan työryhmä selvittämään onko Migrin tekemät päätökset oikeudenmukaisia ja että niissä noudatetaan ihmisoikeuslakeja. Onko kuvaamasi epäoikeudenmukaisuus ja laiton toiminta selvitetty vastaavan työryhmän toimesta ja todetut vääryydet oikaistu. En halua lietsoa mitään rasismia vaan samoja oikeuksia kaikille myös yrittäjille.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mitä ehdottaisit pykäliksi yrittäjille ja miksi yrittäjät eivät ole lakiin vaatineet pykäliä?

Työvoiman suojelullakin on kaksi osaa..toisaalta se suojelee ja toisaalta suojeltava kohde on valtion määrättävissä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Sitä kutsutaan yrittäjäriskiksi tai siis mitä yrittämistä se on, jos ei ole mahdollista epäonnistua tai ajautua konkurssiin?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Niin...asiallista yrittämistä on tuettava. Kerskakulutuksen edistämistä on jarrutettava.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

-Eikö yrittäjä työllistä itsensä mihin hänellä on oikeus perustuslain mukaan?
Oikeus työhön yrittäjänä.
Turvaa erilaisilla lailla yrittäjän toimintaa esim.verohelpotuksilla,lainsädännöllä.
Eikö koulutukseen ole panostettu jos aikoo yrittäjäksi?

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

"Turvaa erilaisilla lailla yrittäjän toimintaa esim.verohelpotuksilla,lainsädännöllä."
Tämä on juuri se ongelma, että laki ei tältäosin ole sama yrittäjälle kun esim. pankille, tästä esimerkkinä 90-luvun omaisuuden ryöstöt, joista esim. blogisti on joutunut kärsimään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja ketkä on siitä vastussa?
Kepu,kok-03-19

"Suomeen on syntynyt 2000 luvulla yrittäjien köyhälistö"!
YLE-11
(sossun toimeentulotukiluukulle)
Ja miksi? Ei ole tehty riittäviä toimia jotta PK-yrittäjän elanto olisi turvattu.
Jo vuosia jäi velkojen kanssa konkurssin jälkeen tyhjänpäälle. Rahaa ei herunut mistään.
Nyt kun isot kaupat sai pitää auki kaupat miten itse päättävät. Onko PK-yrittäjällä varaa siihen? Ei eikä itse voi 18t auki pitää liikettään.
Lama ,tilauksia vähän ,esim.alihankkijalla.Hyvä kun saa koottua menoihin rahat. Palkkaan itselle jää jos jää.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #8

JK.
Jos yleishyödyllisillä säätiöillä on varoja 11 Mrd. Ja kepun verolinjauksessa luki,ennen vaaleja-15:
Varat ei hyödytä PK-yrityksiä eikä tue työllistymistä.
"Taseet töihin" eikö se niin mennyt Sipilän puheissa? Taseet valuu pörssiyritysten tukemiseen.Paremmat tuotot.
Edm.rahathan tulee verovaroistaja ovat verottomia .

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Järjestelmä on rakennettu siten, että työhön ja työnhakuun voidaan pakottaa tai ainakin voimakkaasti ohjata työvoimapoliittisten sanktioiden eli tukien eväämisuhan nojalla, mutta yrittäjyys on aina itse tietoisesti otettu riski.

Yrittäjyyteen ei voida pakottaa, vaikka joskus työvoimatoimistot ovat niin yrittäneet laittomasti tehdä. On erittäin tärkeää, että työtön työnhakija osaa tunnistaa, milloin hänelle ei todellisuudessa olla tarjoamassa työsuhteista työtä vaan yrittäjyyttä - näitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa työilmoituksessa halutaan, että hakijalla olisi Y-tunnus ja että hän laskuttaisi sen kautta, kaikki tilanteet, joissa käytetään laskutuspalvelua tai työosuuskuntaa sekä tilanteet, joissa työvoimatoimisto väittää, että hakija voisi työllistyä puolisonsa tai vanhempansa yritykseen. Niissä pitää osata sanoa ei ja muistuttaa, että ne eivät ole työsuhteisia töitä, Y-tunnuksen hankkimiseen ei saa pakottaa, niiden vastaan ottamatta jättämisestä ei voi karenssia määrätä ja niitä ei lain mukaan tarvitse ottaa vastaan.

Työntekijöiden kannattaa ehdottomasti kuulua ajoissa kassan lisäksi liittoon ja jos työvoimatoimiston tulkinnat ovat epäselviä, ne kannattaa pyytää kirjallisena ja tarvittaessa ottaa yhteyttä liiton oikeusapuneuvontaan.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Nyt on kyllä ihan pakko pyytää tarkennusta Nummelinilta, että miten hänen kommenttinsa liittyy Lindemanin blogiin ja siinä tarkasteltuun problematiikkaan, joka nähdäkseni keskustelee konsanaan toisista asioista.

Käyttäjän SariLaine kuva
Sari Laine

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN SUOMEEN

Perustuslakituomioistuin tarvitaan Suomeen valvomaan Perustuslain toteutumista, sen noudattamista sekä sen rikkomisten estämiseksi kaikessa virka-, lainkäyttö- ja lainsäädäntötoiminnassa. Suomeen pitää perustaa oikeusvaltiolle kuuluva Perustuslakituomioistuin lainsäätäjien ja lainkäyttäjien virkatoimien luotettavaksi valvojaksi. Lainsäätäjien ja -käyttäjien oman työnsä itsevalvomisille on jo aika sanoa näkemiin.

http://sarilaine.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243858-p...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset