*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Kertaluontoinen varallisuusvero hävittäjähankitaan ja muihin puolustusmenoihin

Suomi tarvitsee uudet hävittäjät ja muutenkin täyttyy vahvistaa maanpuolustusta. Puolustusvoimain kalusto täytyy hankkia ennen kuin todellinen vaara uhkaa, sillä silloin se on liian myöhäistä. Nykyinen sodankäynti perustuu pitkälti korkean teknologian aseistukseen, joiden toimitusajat ovat pitkät. Se tarkoittaa myös valtavia kustannuksia, että aseistus on riittävän tehokas.

Nyt olisi reilua kerätä varakkailta yksityishenkilöiltä, yrityksiltä ja ay-liikkeeiltä kertaluontoinen varallisuusvero hävittäjien hankintaan sekä puollustusvoimien kaluston uusimiseksi.

Mielestäni 10%:n kertaluontoinen vero yksityishenkilöiden yli 1 miljoonan euron ja yrityksiltä sekä ay-liikkeiltä yli 5 miljoonan euron netto-omaisuudesta olisi kohtuullinen panos itsenäisyytemme säilyttämiseksi.

Me kaikki tiedämme, että sodassa on ennen kaikkea kyse vihollisen halusta saada haltuunsa Suomen maa-alue sekä maassa oleva varallisuus, joka kostuu valtion, yksityisten, yritysten ja ay-liikkeiden omaisuudesta.

Historia on opettanut jo sen, että miehittäjä liittää maa-alueen oman valtionsa osaksi ja ottaa haltuunsa valtion varallisuuden sekä eläkerahastot. Yksityisten ja yritysten omaisuus siirtyy osittain miehittäjävaltiolle ja osittain palkintona miehitykseen osallistuneille suomalaisille maanpettureille, vihreille miehille, sotilaille ja heidän perheenjäsenilleen.

Eniten aineellista hyvää menettävät he, joilla on Suomessa omistuksessa maa-alueita, rakennuksia ja yrityksiä, eli se varakkain osa väestöstä. Vähiten menettävät he, joilla ei ole maallista omaisuutta.

Historia on myös opettanut sen, että varakkaat pyrkivät pakenemaan ulkomaille suojaan ja maata jää puolustamaan köyhin kansanosa omalla hengellään, sillä heillä ei ole mahdollisuutta paeta ulkomaille. Minusta on kohtuullista ottaa maanpuolustukseen enemmän varoja heiltä, joilla varallisuutta on, sillä heillä on eniten menetettävää.

Tällä olisi myös se tärkeä viesti miljoonalle köyhälle suomalaiselle, että varakas väestönosa osallistuu maanpuolustukseen solidaarisesti rahalla, kun köyhät joutuvat puollustamaan Suomen itsenäisyyttä hengellään.

Nyt 10%:a on parempi, kuin myöhemmin 100%:a

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mitä tarkoittaa netto-omaisuus? Varoista vähennetään velat? Miten määritetään vaikkapa sukutilan arvo?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

En ole miljonääri, joten minun on tietenkin helppoa kannattaa muiden omaisuuteen kajoamista. Ja Pertti Lindeman perustelee näkemyksensä johdonmukaisesti sillä, kenellä on eniten menetettävää.

Toisaalta, totuushan on, että Suomi elää yli varojensa muillakin elämänalueilla ja aivan tietoisesti. Poliitikkojemme päätöksillä Suomi ottaa yhä lisää velkaa mm. siksi, jotta veronmaksajamme saisivat maksaa elinkustannuksia sadoille tuhansille, jotka eivät ole koskaan panneet tikkuakaan ristiin Suomen hyväksi. Samoin kustannamme konkurssikypsien kreikkalaisten asevarustelua, jolla he sijoittuvat niin kunniakkaasti NATO-maiden suosituksen 2 % BKT:stä -kerhoon, koska me alivarustautuvat suomalaiset maksamme niin hövelisti heidän verojaan.

Totuus on kuitenkin myös siinä, että juuri äskettäin muuan luottoluokittaja arvioi Suomen jälleen AA+:n arvoiseksi, eli jos poliittista tahtoa vain löytyisi, voisimme panostaa puolustushankintoihin vaikka heti moninkertaisesti niin että heilahtaa. Jos sillä vältyttäisiin sotaan joutumiselta, tässäkin 10 % nyt olisi paljon parempi kuin 100 % myöhemmin.

Miten selittyy se historiallinen fakta, että talvisodassa raskaat tappiot kärsinyt, parasta työvoimaansa ja viljavinta aluettaan menettänyt pommitettu Suomi saattoi mobilisoida jatkosotaan tuolloin 3,8 miljoonan väestöstään puolustusvoimat, jotka olivat vahvuudeltaan n. 500 000 miestä (talvisodassa 350 000; v. 2017 suunniteltu SA-vahvuus 280 000) ja aseistettuja merkittävästi paremmin kuin talvisodassa?

Selitys on velan otto. Suomi otti reippaasti velkaa jäädäkseen henkiin, ja inflaatio maksoi sittemmin suuren osan tuosta velasta. Se maksettiin, ja sen rinnalla sotakorvausten nimellä kulkenut voittajan saalis.

Maailmoja halaava Sipilän hallitus ei toki tuollaiseen pysty – ei ainakaan Suomen eduksi, mutta varmaan toki erilaisiin muihin tarkoituksiin...

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

"Kertaluonteinen vero"! Sen kun näkisi. "Väliaikainen" ajoneuvoverokin meillä on ollut voimassa nyt 23 vuotta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset