PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Jari Sillanpään Golgatan tie

”Artistin vitsaileva, tunteikas ja avoin puhe huumeidenkäytöstä herätti runsaasti huomiota ja kommentointia muun muassa sosiaalisessa mediassa.” ”Kriisiviestinnän asiantuntijan Katleena Kortesuon mukaan Jari Sillanpään kannattaisi pyrkiä vastuullisuuteen ja julkisesti myöntää avuntarve huumeriippuvuuden hoidossa. Muuten fanit elävät pelossa.”  Lähde: Iltalehti 30.3.2018

Menkäämme kuuluisan ja menestyneen artistin elämään sisälle. Sillanpää on vetänyt keikkoja taukoamatta. Ennen lavalle nousemista hän on kerännyt energiaa, jota luovuttaa viimeiseen pisaraan saakka yleisölle. Ennen lavalle nousemistaan hän on tehnyt kuukausien valmistelevan työn, yötä päivää, niin kuin yrittäjä tekee. Yleisö odottaa häneltä paljon, ja sen hän on pystynyt todistettavasti antamaan, sillä suosio ja levymyynti sen osoittavat. Kun Sillanpää on keikallaan kaiken antanut, energiansa pois toisille, niin itse hyytyy kuin kännykkä, josta alkaa virta loppumaan aktiivisen somen käytön jälkeen. Mieli ja ruumis on tyhjä, sillä energia ja voimat lähtivät lentoon lavalla antaen elämyksiä ja nautintoja kuulijoille. Se kaikki, mitä Sillanpäällä oli lavalle mentäessä on konsertin päättyessä annettu pois kuulijoille, jotka ovat riemumielellä ja hyvissä voimissa. Aivan kuin Sillanpää olisi jakanut hänellä olevat muutamat kalat tuhansille kuulijoille, pystyen niillä ruokkimaan valtavan kansanjoukon. Vertaus sopinee tähän Pääsiäisen aikaan.

Sillanpää on ollut koko uransa ajan valtava veroautomaatti. Marraskuun blogini ” Cheekille kohtuullinen korvaus ja verottajalle miljoonat” kertoo siitä, kuinka artisti luo puolentoista miljoonan euron verotulot valtion pohjattomaan verokirstuun yhdellä konsertilla saaden itse vain kohtuullisen korvauksen tehdystä työstä. Jari Sillanpää on kaiken sen hyvän mielen, mukavien tunnelmien, yhteenkuuluvuuden ja railaakaan tunnelman lisäksi luonut ja tuonut verotuloja uransa aikana satojamiljoonia euroja. Sillanpää on tuntenut omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta omassa ”yrittäjän” työssään, joten nyt on todella kohtuullista, että yhteiskunta vakavasti tuntee vastuunsa artistista ja antaa hänelle kaiken mahdollisen asiantuntemuksen ja tuen tänä vaikeana aikana.

"Jari Sillanpää avasi vitsillä, myönsi olevansa narkomaani ja purskahti itkuun - IL seurasi EVS-haastattelun hetki hetkeltä" Lähde: Iltalehti 29.3.2018. Minusta se on luonnollinen reaktio ihmiselle silloin, kun mieli on sekasin ja maassa. Silloin ei pysty hallitsemaan omia reaktioitaan naurun, vitsin ja pisaroiden temmellyksessä.

Jari Sillanpäätä en tunne, en ole koskaan häntä tavannut. En ole koskaan hänen konserteillaan käynyt. Siitä huolimatta arvostan hänen työtään suunnattomasti viihdetaiteilijana, joka on varmasti antanut itsestään kaiken kuulijoilleen. Antakaamme edes osa siitä positiivisesta energiasta Jari Sillanpäälle takaisin, jonka olemme häneltä vuosien saatossa saaneet, myötätuntona, rohkaisevina sanoina, välittämisenä ja rakkautena hänen laulujensa kautta.

Jari Sillanpää ja kaikki muut artistit ja taitelijat ovat äärimmäisen arvokkaita yrittäjiä meille suomalaisille. Heistä on pidettävä huolta silloin, kun heillä voimat ehtyvät. Jari Sillanpää on antanut itsestään myös yksityiselämän, joka on ollut monelle nuorelle ja vanhemmallekin tueksi ja rohkaisuksi jatkaa hyvää elämää erilaisuudestaan huolimatta. Suunnannäyttäjänä rohkeuteen elää omanlaistansa elämää, rakastaa, niin kuin sen itse sisällään kokee.

Jari Sillanpää ei ole tieten tahtoen ajautunut huumekoukkuun, vaan se on ajan myötä tullut ulospääsytieksi siitä rankasta yrittäjän elämästä, jota hän on viettänyt. Alussa on tietenkin menestymisen ja kuuluisuuden jano, mutta se muuttuu aika nopeasti onnistumisen ja jakamisen iloksi, ei rahakeräämisen riemuksi, niin kuin moni voi sen ajatella. Useat myös ymmärtävät sen, ettet nauti todellisuudessa työsi tuomasta varallisuudesta, vaan siitä työstäsi mitä teet ammattitaidolla, ja jakaen sen työsi tuloksen toisille konserteissa. Ilman sitä vilpitöntä antamisen iloa, kuuntelijat eivät voisi kokea sitä hyvänolon tunnetta. Työn ja vapaa-ajan suhde muuttuu ja hämärtyy. Rankasta työstä osaa nauttia, mutta vapaa-aikaa ei osakaan viettää, vaan se on vietävissä usein toisten taholta, heidän vanavedessään. Säännöllistä työaikaa tekevillä asia on juuri päinvastoin.

Antakaamme itsellemme mahdollisuus tukea vaikka vain sanoilla häntä, joka on nyt tukea vailla. Suomessa on varmasti paljon ihmisiä, jotka ovat hänen konserteissaan tai kappaleitaan kuunnellessaan, löytänyt rakkauden sävelen, ystävyyden ja toivon omaan elämäänsä. Artisti on todella yksin valtavan yleisön keskellä. Olkaamme nyt hänen ympärillään, että hän ei ole yksin.

Medialle pari sanaa. Te nostatte henkilön taivasta kohti, Teillä on valta pudottaa hänet sieltä maan pinnan alapuolelle, Se kaikki lisää mediamyyntiä ja mainostuloja. Pyydän teiltä tässä tapauksessa esimerkillistä vastuuta ihmisestä, jonka kautta te voitte oppia, että ihmisarvon säilyttäminen on sittenkin tärkeämpää, jolla saatte luotettavuutta tiedotusvälineenä ja vielä enemmän lukijoita, seuraajia ja arvostusta. Me kaikki ansaitsemme hiukan anteeksiantoa, nyt sitä voi antaa.

Voimia Sinulle Jari ja lämmin halaus. Sinulla on vielä pitkä ja hyvä elämä edessä. Paljon olet jo antanut, nyt Sinulla on aika saada hitunen siitä takaisin, antamatta itse mitään. Sinä et ole yksin nyt, etkä koskaan, sillä olet suomalaisten mielissä ja sydämissä. Tämänkin elämän kokemuksen jälkeen olet vielä vahvempi, ja voit jakaa sen kanssamme ja antaa arvokkaita neuvoja toisille, kuinka sen voi ylittää omassa elämässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Huumeet päivittäin käytettynä haastavat varmasti myös käyttäjänsä mielenterveyden.

Sikäli en usko, että huumeista irtipääseminen olisi sen vaikeampaa, kun tupakanpolton lopettaminen pitkäaikaisen tupakoinnin jälkeen.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Huumeet päivittäin käytettynä haastavat varmasti myös käyttäjänsä mielenterveyden."

Samoin alkoholi. Toki viihdekäytössä ei huumeita edes alkoholia käytetä päivittäin.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

"Sikäli en usko, että huumeista irtipääseminen olisi sen vaikeampaa, kun tupakanpolton lopettaminen pitkäaikaisen tupakoinnin jälkeen."

Tuo pitänee suhthyvin paikkaansa. Nikotiini on yksi pahiten riippuvuutta aiheuttavista päihteistä. Itse ainakin tiedän useita tupakoitsijoita jotka ovat yrittäneet useaan otteeseen lopettaa mutta aina sortuneet takaisin.

Tupakoinnin lopettaminen on pääsääntöisesti vaikeaa ja hankalaa. Jos sairastaa narkomaniaa (huumeriippuvuutta mikä on aivan eri asia kuin satunnainen "viihdekäyttö") niin siitä hyvin monessa tapauksessa hyvin hankala päästä eroon. Hyvin usein vaikka huumausaineet jäisivät pois niin alkoholi jää tai tulee tilalle.

Mutta tupakkaan verrattuna alkoholismissa ja narkomaniassa on erona että nikotiiniriippuvuus liittyy ensisijaisesti aineeseen ja muut asiat ovat sivuseikkana. Alkoholismin ja narkomanian sivussa kulkee usein kyvyttömyys hallita omaa elämäänsä, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Siltsu kertoi itse vaihtaneensa alkoholin huumeisiin. Oma valinta niin kuin monet muutkin asiat elämässä. Toivotaan, että pääsee eroon.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Siltsu kertoi itse vaihtaneensa alkoholin huumeisiin."

Yhteen huumeeseen, ei huumeisiin.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Enemmän kuin Sillanpää kaipaavat myötätuntoa ja muistamista ne artistit, joiden levyt eivät enää jukeboxissa soi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Viime vuosisadan puolella joka toinen artisti nousi lavalle kännissä. Nyt musabisnes on muuttunut niin kovaksi, ettei siihen ole enää varaa. Siltsun ajautuminen huumekoukkuun on ikävää. Yleisö ostaa edelleen liput myös niihin megatähtien stadionkonsertteihin, joiden tähdet ovat olleet vahvassa huumekoukussa ja ovat ehkä edelleenkin. Muistakaa boikotoida myös seuravaa rollareiden konserttia jos vielä Suomeen tulevat ja laittakaa radio kiinni kun Satisfaction alkaa soimaan. Olisiko konserttien järjestäjien reaktiot vähän ylimitoitettuja?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Siltsu ja Rollarit ovat melkoisen kaukana toisistaan edes samalle sivulle nimettäviksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Narkkarimuusikkuus yhdistää.

Käyttäjän EsaOlkoniemi11 kuva
Esa Olkoniemi

Englannissa huumeiden käyttäjät palkittiin aatelisarvolla, sillä siellä valtio osaa laskea viihdetaiteilijoista saatavat verotulot.

Suomessa tieten halutaan ristiinnaulita kateuttaan toinen, kun syy vain saadaan.

Sillanpään menestys, on hänen omaa ansiotaan ja toivoisinkin artistin siirtyvän ns. laillisiin aineisiin, joita sadat tuhannet suomalaiset syövät päivittäin pysyäkseen onnellisena, ts. järjissään.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Huumeet on monille kauhea mörkö, toki se johtuu tiedon puutteesta ja valtavasta propagandasta huumeita vastaan. Jopa kovia huumeita voi käyttää ilman ongelmia. Sillapää tapauksesta voisi ottaa monella tapaa ottaa oppia.
Onko hän riippuvainen oikeasti, sitä ei tiedä kuin hän itse.

Eihän kaikki alkoholia käyttävätkään ole riippuvaisia siitä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"– Olenhan minä narkomaani. Olenhan minä alkoholistikin, Sillanpää vastasi."
https://www.is.fi/viihde/art-2000005624062.html

Jokaisella on jokin mielikuva narkomaanista ja alkoholistista. Kovin harvojen sisintä se kuva hivelee elämänmyönteisyyttä tai onnea tuottavalla tavalla.

"Jari Sillanpään Golgatan tie", otsikoi Pertti Lindeman bloginsa. Blogistilta voisi kysyä, mitä hänelle tuo mieleen sana Golgata. Jospa hän sen selittäisi, niin kirjoittajan kokema assosiaatio Siltsu-Golgata akselilla saattaisi selkiintyä.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

ihmisarvon säilyttäminen on sittenkin tärkeämpää
...........

Tämä oli blogin tärkein sanoma. Minua suunnatomasti inhottaa ne ihmiset jotka yrittävät viedä Sillanpäältä ja huumeiden käyttäjiltä yleensäkin ihmisarvon. Aivan kuin he olisivat jotain luteita.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ihmiset jotka leimaavat huumeiden käytäjiä ovat melko kujalla ja saavat varmasti kovaa tyydytystä siitä. Yleensä tuollaiset ihmiset eivät tiedä huumeista mitään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset