PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Rintamalle vain sosiaaliturvan piiriin kuuluvat?

Tulevaisuuden sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta kansalaisistaan. Vastuu hyvästä elämästä kuuluu jatkossa yksilöille itselleen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth. Lähde: YLE

Ehrnrooth sivuuttaa kolumnissaan yksilöiden vastuun valtiosta ja sen turvallisuudesta. Hänen ajattelunsa on kaukana todellisuudesta, ja yksilöiden mahdollisuudesta vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa.

Ehrnrooth olisi voinut samalla kertoa, että varakkain kansanosa, 10%:a, odottaa, että se vähävarainen kansanosa, joita on 90%:a kansasta, taistelee rintamalla vihollista vastaan, että turvata varakkaiden omaisuuden säilyminen heidän omistuksessaan. 

Riittävällä varallisuusverolla on turvattava puolustusmenot

Me kaikki tiedämme, että sodassa on ennen kaikkea kyse vihollisen halusta saada haltuunsa Suomen maa-alue sekä maassa oleva varallisuus, joka kostuu valtion, yksityisten, yritysten ja ay-liikkeiden omaisuudesta.

Historia on opettanut jo sen, että miehittäjä liittää maa-alueen oman valtionsa osaksi ja ottaa haltuunsa valtion varallisuuden sekä eläkerahastot. Yksityisten ja yritysten omaisuus siirtyy osittain miehittäjävaltiolle ja osittain palkintona miehitykseen osallistuneille suomalaisille maanpettureille, vihreille miehille, sotilaille ja heidän perheenjäsenilleen.

Eniten aineellista hyvää menettävät he, joilla on Suomessa omistuksessa maa-alueita, rakennuksia ja yrityksiä, eli se varakkain osa väestöstä. Vähiten menettävät he, joilla ei ole maallista omaisuutta.

Historia on myös opettanut sen, että varakkaat pyrkivät pakenemaan ulkomaille suojaan ja maata jää puolustamaan köyhin kansanosa omalla hengellään, sillä heillä ei ole mahdollisuutta paeta ulkomaille. Minusta on kohtuullista ottaa maanpuolustukseen enemmän varoja heiltä, joilla varallisuutta on, sillä heillä on eniten menetettävää.

Tällä olisi myös se tärkeä viesti miljoonalle köyhälle suomalaiselle, että varakas väestönosa osallistuu maanpuolustukseen solidaarisesti rahalla, kun köyhät joutuvat puolustamaan Suomen itsenäisyyttä hengellään.

Tupakasta ja alkoholista johtuvat sairaudet

Ehrnrooth toteaa kolumnissaan: "Terveyspolitiikassa jokaisen on otettava vastuu omista elintavoistaan ja niiden seurauksista. Sairausvakuutuksen on rajoitettava tuottamuksellisten vahinkojen korvaamista selkeiden yksilöllisten terveydenhoitosopimusten avulla. Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää. 

Tämä on terveyspalveluihimme nyt sisältyvä suurin epäoikeudenmukaisuus eikä se voi loputtomiin jatkua, koska kustannusten kasvu ylittää kestokyvyn. Vakavasti sairaat ja vanheneva väestö tarvitsevat hoitoa joka tapauksessa."

Tupakka- ja alkoholiveron voisi ohjata lyhentymättömänä niitä tuotteita käyttävien rahastoon, josta niiden aiheuttamat sairaudet hoidetaan. Niin se olisi hoidettava, että se olisi oikeudenmukaista. Vuonna 2017 tupakkaveron tuotto oli 962miljoonaa euroa ja alkoholiveron tuotto 1.340miljoonaa euroa eli yhteensä 2.302miljoonaa euroa. Niiden tuottoon täytyy myös lisätä ALV ja muut välilliset veroluonteiset maksut, niin saammekin jo karkeasti arvioiden alkoholi- ja tuplatuoton, eli viisimiljardia euroa tupakkaa ja alkoholia kuluttavilta verotuloja. Näillä rahastoiduilla verotuloilla voidaan hoitaa tupakasta ja alkoholista johtuvat sairaudet.

Solidaarisuuden täytyy olla molemminpuolista, joka koskee niin köyhiä kuin varakkaita

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Vai meinasit sie notta rahalla saa vapauden sodastakin ja silti juuri heidän vuoksi soditaan. Ehei..ei kai se nyy noin voi mennä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset