PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Someystävät ovat syntymäkodista 50 km säteellä, ja se on ongelma

Some pitää meidät vanhassa kiinni, ja se ei ole vain hyvä asia.

Me kasvamme perheen ja sukulaisten kanssa, kunnes saamme naapurien lasten kanssa ystäviksi. Sen jälkeen tulee kavereita koulussa ja opiskellessa. Niin elämä on aiemmin kulkenut.

Some kaudella on se ongelma, että me jäämme riippuvaisiksi niistä vanhoista kaveruussiteistä. Some kuljettaa mukanaan koulukaverit, jopa lastentarhan ajalta. Ekat työkaverit ovat mukana arjessa ja juhlassa, unohdamme ne uudet. Tämä on myös yksinäisyyden yksi syy.

Tässä on se ikävä ongelma, että opiskelupaikan vaihtuessa ja työn perässä muutossa samat ihmiset seuraavat meidän tekemisiä ja me teemme samoin. Elämme vieraalla paikkakunalla tai vieraassa maassa vanhaa unelmoiden, ja emme enää näe uuden ympäristön tuomia mahdollisuuksia. 

Elämä on ollut todellisuudessa jaksollista, eli oli sukulaiset, lapsuuden ystävät, koulukaverit, opiskelukaverit ja työkaverit eri työpaikoissa. Heihin pidettiin kymmeniä vuosia sitten yhteyttä muutamalla kirjeellä tai postikortilla. Myöhemmin pitkillä puheluilla, jotka harvenivat lyhyisiin puheluihin synttäreitten tai juhlapyhien aikaan.

Kertaan sanaa ”ongelma” siksi, että meidän ei pitäisi kantaa mukanamme menneisyyttä, kun tulevaisuus on edessä. 

Kun vaihdamme opiskelun tai työn takia paikkakuntaa, jopa maata, niin täytyisi sopeutua uuteen elinympäristöön. Se sopeutuminen ei nyt onnistu, sillä elämme uudessa ympäristössä menneisyyden sosiaalisten kontaktien kanssa, jotka eivät kuulu enää uuteen elämäämme.

Tiedän sen ongelman hyvin, sillä joutuessani muuttamaan 21-vuotta sitten toiseen maahan, niin silloin ei ollut vielä Facebookia vain puhelin. Aloin kotouttamaan itsenäni uuteen kieleen, kulttuuriin ja muodostamaan uuden sosiaalisen ympäristöön. Luin uuden kotimaani historiaa ja tutustuin uuteen kulttuuriin ja opiskelin kielen. Parissa vuodessa olin onnistunut luomaan kymmeniä uusia sosiaalisia kontakteja ja puhuin uutta kieltä.

18-vuotta sitten jouduin jälleen vaihtamaan maata, jolloin minulla oli jo sähköpostiyhteydet vanhoihin ystäviini Suomessa ja siihen maahan, josta olin muuttanut. Oli niin kätevää ja vaivatonta hoitaa niitä vanhoja ystävyyssuhteita ja jutella niiden maiden kuulumisia. Kun olin muuttanut, niin ajattelin, että nyt jälleen opettelen hyvin uuden kielen, tutustun uuden maan historiaan ja kulttuuriin, mutta niin ei enää tapahtunut, sillä suurimman ilon antoi helpolla vanhat ystävät kotimaassani ja edellisessä maassa.

En tuntenut enää sitä intoa uuden kielen opiskeluun, maan ja elinympäristön oppimiseen, sillä elin vanhassa ja tutussa sosiaalisessa ympäristössä, vaikka välimatka oli nyt kasvanut tuhansiin kilometreihin.

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että Facebook, SKYPE ja muut helpot ja edulliset tavat pitää yhteyttä jo elettyyn elämään vaikeuttivat, sekä tukahduttivat uuden näkemisen, kokemisen ja sopeutumisen.

Tämä sama ongelma on nyt rajusti todennettavissa pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien sopeutumisessa, sillä heillä kaikilla on vanhat ystävät, äidinkieli ja kulttuuri joka hetki mukana kännykässä ja tietokoneessa. Ei ymmärretä, että ne täytyisi jättää taakse, että voi sopeutua uuteen maahan, elinympäristöön ja kulttuuriin. Ei koeta tarpeelliseksi solmia uusia ystävyyssuhteita ja uutta sosiaalista ympäristöä.

Menneisyyden ikävä saa seurata mukana vain muutamat päivät, että sopeutuminen uuteen ympäristöön onnistuu. Ikävän pitkittyessä vanhojen yhteyksien myötä sopeutuminen hankaloituu päivä päivältä.

Tästä ongelmasta te saatte lukea välillä mediasta, kun joku kuuluisuus tai perhe on muuttanut toiseen maahan ja tulee maitojunalla nopeasti takaisin. Heillä korostuu, jos uskaltavat sanoa, että kun sukulaiset ja ystävät ovat Suomessa, niin siksi palasimme. Tämä on se syy, miksi nykyään on vaikeata muuttaa työnperässä toiselle paikkakunnalle ja sopeutua sinne elämään uutta tulevaisuutta. Kaipuu menneeseen kultaa ne työttömyyden muistot ja paikalleen jämähtäneen elämän. Kun etäisyys menneeseen kasvaa, niin korostuvat menneet mukavat muistot. Ainakin armeijan käyneet ymmärtävät tämän efektin hyvin, kuinka mukavaa siellä armeijassa oli, kun sitä aikaa vuosien päästä muistelee. 

Kun sitten luopuu uudesta elämän kokemisen mahdollisuudesta, ja palaa menneeseen elämään takaisin, niin hetken siitä nauttii kotiin palaamisen riemusta, kunnes huomaa palanneensa siihen, josta halusi irrottautua. Ne vanhat ystävät ovatkin nyt etäisempiä, ja arki on kurjempaa kuin lähtiessä.

Uuden oppiminen ja sopeutuminen vaatii vanhasta luopumisen. Olen nyt viimeisen kahden kuukauden aikana tavannut yli 40 vanhaa ystävääni eri maista nykyisessä kotimaassani, mutta samalla elänyt mennyttä elämääni vanhoja muistellen. Minä eläkeläisenä voin sen itselleni suoda, mutta jos olisin nuorempi ja työelämässä, niin olisin tehnyt suuren virheen, sillä jokainen hetki olisi ollut pois uudesta tulevaisuudestani uudessa maassa.

Välillä moitin itsenäni, sillä aamuisin luen lehdet netistä Suomesta, edellisestä kotimaastani ja -kaupungistani ja harvemmin seuraan uutisia nykyisestä kotimaastani ja -kaupungistani, vaan vilaisen uutiset mahdollisesti tulevasta uudesta kotimaastani.

Älä Sinä tee näitä samoja virheitä, vaan elä täyttä elämää siellä, minne sitten muutatkin uuteen ympäristöön. Jokaisella askeleella, jokaisella silmäyksellä löydät jotain uutta mielenkiintoista, kun se silmäys on pois kännykästä ja tietokoneesta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Suomi hövelisti tarjoaa tänne muuttaville täydet viranomaispalvelut heidän omalla äidinkielellään, joten miksipä opiskella suomea.

Minua itseäni ärsyttää suunnattomasti, jos en saa palvelua Suomessa suomeksi. Näinkin on käynyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset