PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Aktiv Hansa

90-luvun epäsuora kansanmurha

1990-luvun laman uhreilta karhutaan yhä velkoja, vaikka valtio on todennut saatavat lähes arvottomiksi (HS 15.2.2018) on tärkeä nosto hesarilta. Kun edellisen kerran kirjoitin aiheesta (Aktiv Hansa ja Koiviston konklaavi, AA 5.9.2016), puhelimeni soi pariinkin kertaan henkilöiltä, jotka halusivat kertoa mitä itse asiasta tiesivät.

Velallisten Tuki ry

Sain tänään yllätyskutsun kansanedustajien Elomaa ja Louhelainen emännöimään tapahtumaan Pikkuparlamentin kahvilaan. Kutsun taustalla oli aikaisempi kirjoitukseni Aktiv Hansa ja Koiviston konklaavi ja ehdin nopeasti jutella Velallisten Tuki ry:n puheenjohtajan Liisa Mariaporin, sekä varapuheenjohtajan Hilkka Laikon kanssa.

Aktiv Hansa ja Koiviston konklaavi

Olin vuonna 1990 kahdeksan ikäinen, eikä lama minua henkilökohtaisesti juurikaan koskettanut. Monia kuitenkin kosketti, ja kovaa (kts. kuvaliite) - ja myös nykyinen pääministerimme on pyytänyt anteeksi noiden vuosien tapahtumia (IL 14.2.2016)

Itse en kuitenkaan koe, että anteeksipyyntö riittää, sillä se mitä aikoinaan kaltoin kohdellut, sekä heidän perheensä tarvitsevat, on avoimuus. Lukiessani menneistä tapahtumista, kaksi selvää epäkohtaa nousevat esille: Aktiv Hansa ja Koiviston konklaavi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä