PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Brändääminen

Maakuntauudistusbrändi

Valtioneuvosto on tilannut viestintätoimistolta omamaakunta.fi sivuston osana maakuntauudistuksen viestintäpakettia. Ilmeisesti vastapainoksi alueuudistus.fi sivustolle, jolla kerrotaan myös hankkeen ongelmista. Suomen Kuvalehden uutista aiheesta lukiessa tulee hieman epäuskoinen olo - nyt puhutaan kuitenkin valtion tilaamasta viestinnästä. Kaikki kritiikki ja ongelmat on lakaistu maton alle ja päälle liimattu kiillotettu kerros ’faktoja’.

Lappi ei ole koko Suomen brändi

Seuraan paraikaa Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelua Guggenheim -museosta. Surffailuni lomassa törmäsin Jörn Donnerin väitteeseen, että sata poroa voisi tuoda Helsinkiin enemmän turisteja kuin uusi museo. Porot tuskin pääkaupungin sykkeessä viihtyisivät, mutta vielä huonommin sinne istuu kuitenkin lappilainen matkailubrändi.

Suomalaisten on korkea aika oppia myymään

Olen aina sanonut, että maamme on kuin saarivaltio. Eristyksissä muusta Euroopasta. Yksinäisyyden vaikutukset näkyvät myös kansantaloudessamme, joka kuihtuu kuin elokuun kesäinen maa. Pohjoinen kansa, joka ei koskaan oppinut koskaan myymään. Tosin koskaan ei ole liian myöhäistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä