*

PeliSuomi Elämää tämä vain on...joka päivä sen loppua kohden kuljen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Esko Ahon hallitus

Pääministeri Sipilä ja kumppanit, jospa ajattelisitte välillä koko kansaa?

Teidät poliitikot, niin kunnissa, kaupungeissa ja valtiossa valitaan kansan äänillä. Te lupaatte valtavasti hyviä asioita, mutta unohdatte kertoa äänestäjille sen, että ne lupaukset toteutetaan vain itselle ja lähipiirille.

Olette saanut nyt toteuttaa jo 701 päivää niitä toiveita, joita Teillä itsellä on ollut ja korvaanne on läheltä kuiskuteltu.

Rikoksista suurin

Murhako? Ehei, Raiskausko? Ehei. Ryöstökö? Ehei. Varkausko? Ehei. Ministerin pestikö? Ehei. Pankkiiriko? Ehei, Alkoholistiko? Ehei. Rattijuoppoko? Ehei. Huumekauppiasko? Ehei. Kaupunginjohtajako? Ehei, Natsiko? Ehei…

YLE:n toimittaja teki sen, mihin minä en pystynyt

Olen yrittänyt täällä jo neljä vuotta blogeissani kirjoittaa, että kuinka yritys ja yrittäjät tuhottiin, mutta jaarittelin asioita pitkästi, joten en pystynyt välittämään lukijoilleni kokonaiskuvaa.

YLE:n ammattitaitoinen toimittaja siihen pystyi hetkessä, eli kokomaan valtavasta aineistostani sen oleellisimman. Syy juttuun oli se, että minut äänestettiin 50:n aktiivisimman henkilön joukkoon Kainuun maakunnan historiassa.

Katso videot ja lue alla olevasta linkistä

Yrittäjän anteeksipyyntö 90-luvun pankkikriisistä

Nyt kun Presidentti Niinistö, Pääministeri Sipilä ja Ulkoministeri Soini ovat jo pyytäneet anteeksi 90-luvun pankkikriisin uhreilta, niin minun pitänee myös pyytää anteeksi. Tässä on vain se ero, että päättäjät kilistelevät shampanjalasejaan anteeksipyynnön kera, kun minä yrittäjänä yritän sinnitellä hengissä. ps.minä ne shamppakaljat maksoin.

Anteeksipyyntöni

Olen todella pahoillani, että perustin yrityksen Kainuun korpeen, hain pankista lainaa ja investoimme 465 miljoonaa markkaa, josta omilla pääomilla ja tulorahoituksella katoimme 200mijoonaa markkaa.

Eikö millään puolueella ole rohkeutta avata 90-luvun pankkikriisin papereita?

Kirjoitan nyt väkivallan syistä ja seurauksista. Hiipuilen jälleen kerran sananvapauden rajamailla, mutta asia on sen verran vakava, että siitä täytyy pystyä kirjoittamaan avoimesti ja käyttäen todellisia sanoja ja termejä. Henkilökohtaisesti olen kaikkea väkivaltaa vastaan, mutta minun mielipiteilläni ei ole merkitystä tulevaisuudessa. Eli blogini ei ole väkivallalla uhkaamista, vaan väkivallan toteutumisen estämistä.

Tämän päivän epäoikeudenmukaisuus synnyttää tulevaisuuden väkivallan

Herran pelko on kaiken pahan alku ja juuri

Otsikko ei todellakaan tarkoita Jumalan pelkoa, vaan maallista pelkoa esivaltaa ja päättäjiä kohtaan. Tämä blogini käsittelee suomalaisten ”Herran pelkoa” niin kotiseudulla, kotimaassa, kuin kansainvälisillä areenoilla.

Minä sanon ”Älkää pelätkö esivaltaa, älkää pelätkö viranomaisia, älkää pelätkö poliittisia päätöksentekijöitä, sillä heidän tehtävänsä on palvella kansalaisia, ei ajaa omaa ja lähipiirinsä etua Suomen vahingoksi. Pelko lannistaa mielen -  Pelko peittää totuuden.

Veroparatiiseissa rikollisella tavalla tai korruptiolla hankittua varallisuutta?

Verojen välttely saattaa olla se pienempi paha veroparatiisissa olevan varallisuuden piilottelussa, kuin siellä olevien varojen alkuperä? Varat ovat mahdollisesti hankittu rikollisella tavalla, korruptiopalkkioina ja veronmaksajien hallussa olleen omaisuuden alihintaisina kauppoina.

Pääministeri Sipilä: Jokainen EU-valtio on sitoutunut oikeusvaltioperiaatteisiin

Älkää tappako suomalaisia yrittäjiä, verojen kerääjiä

Eduskunnassa ja hallituksessa voi olla fiksuja ihmisiä, mutta yrittäjien elämää ja yritystoimintaa ymmärtämättömiä siellä on valitettavasti suurin osa.

Suomen kansantalouden perusta on pienyrittäjät, ei valtiovallan tukemat monopoliyritykset, tai kuntien ja valtion hallinto.

En kirjoita blogejani itseni takia, vaan teidän vuoksi.

Minun elämäni oli ja meni. Ainut mitä odotan innolla, että elämäni loppuisi nopeasti.

Ymmärrän, että blogieni lukijat ajattelevat, että haen itselle oikeutta, niin myös viidelle veljelleni, kun meidät ryöstettiin. Valitettavasti olette väärässä, sillä minä pärjään eläkkeelläni, äitini ja kaksi veljeäni tapettiin jo Esko Ahon hallituksen toimesta, yksi veljeni kuoli sairauteen, joten vanhinko on jo tapahtunut. Ei kukaan teistä voi tuoda rakasta äitini ja rakkaita veljiäni takaisin elämään kanssani.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä